Kyllä kansa tietää.

Minä en nyt niin hirveästi osoittaisi kiitosta valtiojohtomme suuntaan toteutuneesta Nato jäsenyydestä.

Minä osoitan kiitokseni kansalle, joka mielipiteellään vaati päättäjiä ottamaan pään pois pensaasta ja rohkaisi heitä luopumaan suomettumisen harsostaan silmiensä edestä.

Väitän, että ilman kansan ohjaavaa kättä olisimme vieläkin poteroissamme ja jatkaisimme saman toistamista, että mitähän mieltä se venäjä on ja ei kai se vaan suutu.

Yhden neuvon nyt kuitenkin annan tänä juhlapäivänä valtion poliittisten päättäjien suuntaan, että jätetään uho naapuriin päin, vaikka kuinka kielenpäätä kihelmöisikin kiekauttaa ilmoille sanat saatanan ryssät.

3 vastausta artikkeliin “Kyllä kansa tietää.”

  1. Suomi on edelleen rähmällään EUvustoliittoon. Huomisesta lähtien voidaan hyvin erota EU:sta, koska ollaan Natossa.

    1. Näinhän se on, että samalla kun Brysselille kumartaa, niin suomelle ja suomalaisuudelle pyllistää.

    2. Täytyisi tutkia huolella se Efta-vaihtoehto ETA:n kanssa ja ilman. Voi olla, ETA:n kautta eeuulla on liikaa valtaa Norjaankin ja voi olla, että Sveitsin rahvas äänesti ETA-liityntää vastaan eeuun liian vallan takia.

      ETA-yhteys olisi kyllä Suomelle tarpeen, mahdollisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *