Linkkiviidakot ovat selkään taputtelua ja oman hännän nostatusta.

Nyt ovat  oppositio ja mediat kautta koko valtakunnan kauhistelemassa yhä lisääntyviä konkursseja yrityskentässämme, mutta itse pidän sitä vain merkkinä terveen markkinatalouden toimivuudesta.

Enkä ihmettele lainkaan että nyt ”tarkan markan” hallituksen aikana konkurssiaallot lyövät yli äyräiden, kun edellinen vasemmistohallitus kylvi rahaa ja tukea mahoon maahan, eikä oltu köyhiä eikä kipeitä.

Näinhän se toimii tuolla eläinmaailmankin puolella, kun joku laji lisääntyy hallitsemattomasti, niin se heikentää koko populaation tervettä lisääntymistä, joten heikommat yksilöt kuolevat, jotta terveet voivat jatkaa välttyen  ”sukurutsaukselta”.

Joten johtopäätelmäni on, että parempi on kahden kolmesta kuolema, jotta se yksi säilyisi terveenä  ja voimistuneena jatkamaan yritystään.

Kyllä minulla on ollut naurussa pitelemistä kun muistelen kuinka kepu teki välikysymyksen itselleen ja nyt tämä hauskuus jatkuu demareiden toimin, kun se Galluppien sekoittamana aikoo tehdä välikysymyksen huonosti hoidetusta taloudenpidosta,  Toki aihe on oikea mutta suunta taas väärä, sillä nykyinen hallitus ei ole vielä lyhyen virkauransa aika saanut ainoan ainutta lakiesitystään toteuttamisen asteelle, joten nyt mennään taloudessa vielä alamäkeen juuri Marinin  vasemmistohallituksen leväperäisen taloudenpidon seurauksena ja heidän kaistapäisiä päätöksiään peruen.

Vielä siihen palatakseni mielipiteeni on, että nyt ei enään pidä sairasta raajaa hoidattaa laastareilla, vaan pitää suorittaa amputaatio, jotta kuolio ei etene tappavana koko kehoon.

Ja jos joku tämän itkuvirteni jaksoi tänne asti lukea, niin esitän nyt toivomuksen siitä, että koska en vielä koskaan ole turvautunut sanomaani vahvistamaan  linkkiviidakoiden selkääntaputteluin, niin nöyrästi pyydän, en vaadi, että muutkaan eivät linkkeihin ”sortuisi”.  En tiedä mitä tähän ylläpitäjä suhtautuu, mutta en ole toivomustani tehnyt pahansuopaisuudesta vaan kunnioituksesta oman pään tuotoksiin, vaikka tuskin enään kukaan minun rimaani alittaa.

nimim.  yksinkertaisuus on kaunista ja tavoiteltavaa.

32 vastausta artikkeliin “Linkkiviidakot ovat selkään taputtelua ja oman hännän nostatusta.”

  1. Väärin !

    Edellinen hallitus tarttui heti toimeen ja pelasti hirvittävän määrän yrityksiä, jota olivat konkurssin partaalla koronana-aaltojen vuoksi. Värinkäytöksiä mahtui suuresta melusta huolimatta vähän, jotka pääosin on peritty takaisin.

    Tämä konkurssihallitus ei tee mitään tai tekee ! Vaikeuttaa yritysten toimintaa riitelemällä koko Suomen työvoiman kanssa ja aiheuttamalla lakkoja ja yrityksille tosiasiassa työvoimapulan.
    Ei tue rakennusalaa, ei tue sosiaalialaa, näivettää kylvämällä vain riitaa.

    1. Hallitus ei vastaa lakoista vaan vasemmistovetoinen ay-liike, tästä ei ole mitään epäselvää.

      ’Ei tue rakennusalaa, ei tue sosiaalialaa, näivettää kylvämällä vain riitaa.”

      Että sellasta tällä kertaa, suuri harhaanjohtaja on taas puhunut 😭😭😭

        1. Lakoista vastaa vasemmistojohtoinen ay-liike, tämä ei muuksi muutu.

          Mikäli ay-liike on osin puoluepoliittisistakin motiiveista valmis aiheuttamaan valtavia vahinkoja niin se kertoo kyllä paljon sekä ay-liikkeestä, että vasemmistolaisesta ideologiasta, mutta ei toki mitään uutta.

          1. Ay-liikkeen toiminta on niin räikeää, että hyi helvetti.

            Esitetään suoranaisia valheita hallituksen esityksistä.

            Jo eilen tuli mainittua ne ay-liikkeen todelliset motiivit joista ensimmäinen on se, että hallituksen esityksen mukaan tietyissä yrityksissä joku muu kuin ay-liikkeen siunaama henkilö voisi edustaa työntekijöitä luottamushenkilönä.

            Tätä ay-liike ei voi hyväksyä, ihmisten vapautta.

            Toinen tulikin ilmi Hesarin toimittajan lähteistä, puoluepolitiikka.

            1. Valheiden, väärien väitteiden esittäminen ja harhaanjohtaminen näyttää toki olevan myös oppositiopropagandaa toistelevien tapa toimia.

              1. On se hyvä että usko omiin valheisiin on yhtä suuri kuin äärioikeiston harjoittama Sammon ryöstö. Mutta olkoon, kiehukaa omassa valhesopassanne.

              2. ”On se hyvä että usko omiin valheisiin on yhtä suuri kuin…”

                Pakko kai sinun on valheisiisi uskoa kun niitä päivittäin levität.

              3. ”Mika,- sahapukkin on helpompi saada ymmärtämään realiteetit, ennenkuin vasemmistolainen myöntää erehdyksensä.

              4. ”Mika,- sahapukkin on helpompi saada ymmärtämään realiteetit, ennenkuin vasemmistolainen myöntää erehdyksensä.”

                Erehdys on jotain joka tapahtuu vahingossa.

                Kyllä tuo väärien väitteiden ja muun sonnan levittäminen on ihan tarkoituksellista.

  2. Fortumin voitto enää 226 milj. Tehostaa toimintoja 100 milj. Työläiset ekana syyniin…


  3. Olipa neutraali mielipidekirjoitus ja nähtävästi esim. Ruotsissa ILO:n työmarkkinamallia rikotaan?

      1. No mikäli Riku Aallon mielipidekirjoitus pitäisi paikkaansa niin Ruotsissa rikottaisiin ILO:n tuömarkkinamallia eikä siellä olisi valtakunnansovittelija järjestelmää koska se olisi romutettu.

        Kuten jo yllä mainitsin SAK: n toimesta vääristellään hallituksen esityksiä ja esitetään suoranaisia valheita.

        1. Eipä ole uutta eikä yllättävää.
          Puna-aate ja demut ovat vauhdissa seurauksista piittaamatta.

          1. Luepa uutisia ja kolumneja.
            Siellä on selkeästi esitetty, missä ay-sakki sisältäen demut valehtelee.

              1. Menepä lukemaan eri medioiden sivuja, kun olet niin kovin media-ammattilainen…

  4. Hassu juttu.

    Sinähän Karjalainen tiedät aina kaikesta kaiken ja jaat laaja-alaista sivustystäsi ehdottomien totuuksien muodossa aiheesta kuin aiheesta, niin miten voi olla, että ehkä kuumimmasta ajankohtaisesta asiasta, et vaikuta oikeastaan tietävän muuta kuin sen mitä nyt vasemmisto propagandana otsikossa toistellaan.

    No sama toki on tullut selville monessa muussakin yhteydessä joten ei mittään uutta, mutta kun muiden lukutaitoa ja ymmärrystä niin usein epäilet niin mitäpä jos ottaisit ihan itse selvää asioista?

    1. Annan vielä vinkin oikean suunnan löytämiseksi.

      Lue mitä hallitus esittää ja vertaa sitä siihen mitä vasemmistovetoinen ay-liike ja vasemmistopuolueet väittävät hallituksen esittävän.

      Ei kovin vaikea rasti huippuosaajalle.

      1. …eihän noissa kommenteissasi taas ollut mitään henkilökohtaisia solvauksia, eihän ?? Mikä ihmeellinen alememmuuskompleksi voi vaivata, että tuo on tapa kommentoida— jatkuvasti — mikä ???

        1. Totta helvetissä oli, kun sinulle kommentoin ja juuri sinä esität kaikesta kaiken tietäväsi. Kenelle se pitäisi osoittaa?

          Ja jätä nyt se psykologia niille, jotka siitä jotain ymmärtävät.

            1. Kuten sanoin, jätä psykologia jollekin joka siitä jotain ymmärtää, edellinen vahvisti sen, että se et todellakaan ole sinä.

  5. Pane ranskalaisin viivoin ydinkohdat, missä ay tomii väärin oikeuksin ja myös vertaile eroja ranskalaisin viivoin pohjoismaisesta mallista työttömyystyäurvineen ja ero Suomeen.
    Minä en väitä mitään muuta kuin mikä on tilanne…muuten minua eivät nämä asiat koske muuten kuin persujen umpikiero ja valheelinen ryöstöpolitiikka.

    1. Juu, laitan heti kun alat esittämään päivittäisille typerille väittellesi faktoja tueksi.

      Ai niin, et voi, kun niitä ei ole.

      Sinähän se oletkin ihan paras ketään valheellisuudesta syyttelemään.

    2. – Heikki on Suomessa yleinen miehen nimi
      – Karjalainen ja yleensä nen- päätteiset sukunimet ovat Suomessa varsin yleisiä. Korhonen on tiettävästi yleisin sukunimi Suomessa
      – Jos omalla nimellään aktiivisesti verkossa kirjoittava, demokratiaa vihaava henkilö, kerskuu osaamisellaan ja aikaansaannoksillaan, mutta ei uskalla kertoa oikeaa syntymävuottaan eikä esittää selkeää valokuvaa itsestään, on perustellut syyt epäillä että henkilöllä on Paroni von Pinkhausen-syndrooma

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *