Mitä suurempi soppa, sitä maukkaampi onnistuminen.

Minulle oli tärkeintä että maahan saataisiin/saatiin hallitus, joka lopettaisi/lopettaa  harjoitetun maahanmuuttopolitiikan haittamaahanmuutosta yhteiskuntaa hyödyttäväksi maahanmuutoksi, niin siksi se vaati/vaatii PerusS läsnäoloa valtioneuvostossa.

Siksi en kovinkaan suuresti ole kiinnostunut muista taloudellisista lillukanvarsista, jossa rahaa siirrellään taskusta toiseen sen kuitenkaan lisääntymättä, vain sisäinen turvallisuus, jossa jo oltiin/ollaan luisumassa Ruotsin tielle on pysähdytettävä, resursseissa säästämättä.

Nämä hallitusohjelmassa olevat toimet talouden taspainoittamiseksi on vain hyttysen kusemista pumpulituppoon, eli ne eivät ketää vie kyykkyyn, päin vastoin yrittää nostaa siellä jo olevia, eikä se lisää kenenkään hypotermiaakaan niillä, jotka eivät ole tähänkään asti osanneet/halunneet  pukeutua sään mukaisesti.

Hallitus on jo nyt minun katsannossani täyttänyt/täyttämässä sille asetetut odotukseni ( maahanmuutto ) joten nyt vain jalka pois jarrupolkimelta, sillä jos nyt lähdetään ajamaan vasemmiston vaatiman nopeuden mukaisesti, niin silloin emme koskaan pääsisi perille ja olisimme koko ajan liukumassa yhä kauimmaksi hyvinvointi yhteiskunnan määreestä.

Minä aijon katsoa hallituksen onnistumista siitä näkökulmasta, että mitä enempi on soppatykkejä eduskuntatalon porraspäässä ja mitä useampi on sitä lusikoimassa ääntä kohti, niin sitä paremmin katson hallituksen onnistuneen jo tässä vaiheessa.

Sen vielä sanon, että nyt onkin hallituksessa sellainen puolue mukana, joka ei taivu eikä taitu vasemmistovalheen edessä, joten Orpokin voi nukkua yönsä rauhassa kun PerusS valvoo, ettei vasemmistoverit enään pääse keittiön oven kautta livahtamaan sille puolelle kammaria, jossa vastuulliset kokoontuu.

 

13 vastausta artikkeliin “Mitä suurempi soppa, sitä maukkaampi onnistuminen.”

    1. Aina maukkaammalta se proletariaatin pieru pohjaan palaneena tuoksahtaa marssirivistöissä.

      1. ……ja mitä suurempi hätä on tovereilla, niin sitä voimakkaampana raikaa heidän kitapurjeistaan ihmiselämä on jakamaton hölinää.

    1. Herra siunaa ja varjele meitä Suomalaisia enään koskaan valitsemasta itsellemme vihervasemmistolaisia henkilöitä vastaamaan maamme sisäisestä,-ja ulkoisesta turvallisuudesta.

  1. Vaikka tuo teidän mielestä on totta se ei kuitenkaan koskaan toteudu Suomessa terv tepivaari

    1. Tepi

      Varjelusta on vaikea ennakoida. Silti varjelukseen uskominen saattaa parantaa mielialaa.

  2. Tuo asia ei kuulu minun näkemyksiini mistään kohtaa
    Kun pitää vainajaa solvata se ei ole oikeatapa tuoda asioita julki terv tepivaari

    1. ”Kun pitää vainajaa solvata se ei ole oikeatapa tuoda asioita julki terv tepivaari”

      Ei varjelukseen uskominen ole välttämättä solvaamista.

      Mikä olisi mielestäsi oikeampi tapa solvata vainajaa?

      1. Ei sitten minkään asteen solvaus ole vainajalle sopivaa terv tepivaari

  3. Eikä minun mielialassa ole sellasta jota pitäisi korjata terv tepivaari

  4. Maahanmuutto on tärkeä asia – mutta taloudellisesti tai rikollisuuden kannalta ei tärkein. Työhön on aivan liian vaikea tulla, istuskelemaan on aivan liian helppo tulla.

    Sinänsä sama byrokratia joka estää vanhusta pääsemästä lääkärille, on sama asenne joka estää maahanmuuttajaa pääsemästä töihin tai yrittäjää palkkaamasta työntekijää. Tämä yleinen byroslavia on ongelma eri muodoissa joka paikassa.

    En kuitenkaan näe toimia huumeongelmia vastaan, veronkiertoa vastaan tai nuorten pahoinvointia vastaan. Peruskoulujen lisämääräraha on hieno asia, mutta kovin pieni osa totuutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *