Neljä vuoden juhlat on juhlittu, nyt on työnteon aika.

Esittelen nyt tässä blogissani ne viisi naista, jotka viimeisenä neljänä  vuotena olivat poliittisina päättäjinä viemässä Suomea ja suomalaisia taloudelliseen kuin myös moraaliseenkin pankrottiin.

Ja ne ovat…..

Sanna Marin

Annika Saarikko

Maria Ohisalo

Li Anderrson

Anna-Maja Henrikson

Ja nyt esittelen myös viisi naista, jotka perussuomalaisina ministereinä asettavat itsensä seuraavaksi neljäksi vuodeksi kansakunnan kusitolpaksi, siivoamalla edellämainittujen viiden ”viisaan” oksennuksia.

Ja ne ovat….

Riikka Purra

Mari Rantanen

Kaisa Juuso

Lulu Ranne

Leena Meri

Tosin Henrikson siivoaa nyt omia oksennuksiaan hallituksessa.  On kyllä suuri harmituksen aihe, että Henriksonista tuli nykyisen hallituksen opetusministeri ja pahoin pelkään että siksi koulurauha jää saavuttamatta.

Mutta siinä tilanteessa jossa Suomi nyt makaa, niin harva enään kumartaa ja palvoo sitä toteemia jota edellisen hallituksen viisi naista edustivat, toki niitäkin on, jotka uskostaan ei luovu.

Viisi perussuomalaista naisministeriä on osaltaan jo käärinyt hihat maamme pelastamiseksi ylös siitä taloudellis/moraalisesta alhosta johon edellisen hallituksen viisi viisasta ”neitsyttä” meidät syöksi.

Minä katson edellisen hallituksen viisi naista lähinnä kakun syöjinä, jotka elivät pää pilvissä ja jalat tukevasti ilmassa.

Viisi perussuomalaista naisministeriä sitävastoin tekee sen mikä täytyy tehdä, vaikka niskaan tuleekin varmuudella satamaan tulta ja tulikiveä, mutta tulevat sukupolvet kiittävät ja kumartavat vielä syvään heille, kun asettivat omat etunsa toisarvoiseksi kansakunnan kokonaisetuun nähden.

Perussuomalaisten viisi naisministeriä vastaan edellisen hallituksen viisi viisasta, ei ole vaikeata arvat mihin vaaka kallistuu, kun vastakkain ovat peilikuvaansa sokaistuneet ja ne, jotka eivät kuvia kumartele.

 

8 vastausta artikkeliin “Neljä vuoden juhlat on juhlittu, nyt on työnteon aika.”

  1. ”Sanna Marin

    Annika Saarikko

    Maria Ohisalo

    Li Anderrson”

    Heitä kaikkia yhdistää eräs henkilökohtainen, politiikan ulkopuolinen asia joka näkyy heidän toiminnassaan ja jota taasen heistä

    ”Riikka Purra

    Mari Rantanen

    Kaisa Juuso

    Lulu Ranne

    Leena Meri”

    ei yhdelläkään ole.

    Hmm…

  2. Halla-aho hoitaa puhemiehen tehtävät oikein mallikkaasti ja sekös vituttaa niin vihervasemmistolaisia poliitikoita kuin myös heidän lemmikki papukaijojaan kansalaisfoorumeilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *