Orpo ei nyt välitä, vaikka kiljunta uhkaa tärykalvoja.

Silloin  kun huomaa erehtyneensä, niin silloin pitää nostaa käsi pystyyn erehdyksen merkiksi ja niin nyt teen, koska Petteri Orpon osakkeet eivät ole häävit olleet tykönäni ja pidin häntä enempi tuonne vihervasemmistolaisten pillipiipareiden ja itkupillien suuntaan kallellaan olevana.

Jo nyt se, että hän uskalsi uhmata näitä äärivasemmistolaisia, joihin luen niin sdp, vihr, kuin vassarienkin nykyjohdon ja lähti rakentamaan hallitustaan perussuomalaisten kanssa näiden punaisten paholaisten varoituksista piittaamatta, niin siitä hänelle luovuttaisin kyllä sisu puukon.

Orpo toimintaa ohjaa ennen kaikkea se, että hän toteuttaa sitä mitä vaalitulos edellyttääkin, eli hän toimii demokratia edellä, eikä ole lähtenyt joidenkin katsomosta huutelevien ohjeita noudattamaan, vaan on niiden antanut mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Valtava mekkala ja huuto kuuluu vasemmalta Orpon suuntaan, että kuinka sinä kehtaat, etkö edes häpeä, sillä mitähän meistä nyt ulkomaillakin ajatellaan, kun otit kumppaniksesi puolueen, jonka poliittinen teema ”suomi ensin” on rasistinen ja johtaa heinäsirkkaparvien tuloon maahamme.  Sitä vaan, että tuskinpa niitä heinäsirkkaparvia nyt saadaan, koska vasen laita puhuu kylmästä kyydistä,  jonka Orpo/Purra tarjoilee tämän toivotaan toivotaan ihanuuden jälkeen.

Saattaahan olla, että Ruotsi voittaa kuten nyt kävi Euroviisuissakin ja nimikaima hallitusneuvotteluissa tekee ”biudit” ja marssii ulos lopullisesti säätytalolta, vaikka Säkkijärven polkka olis tullut halvemmaksi  kuin heidän kalliiksi suomalaisille koituva viherhumppansa.

Kävi nyt hallitusneuvotteluissa kuinka hyvänsä, niin Petteriltä voisin kyllä ostaa käytetyn auton, mutta vihersosialisteilta en ostaisi edes kintaita, sillä selkäni kun käännän niin veisivät nekin.

Jos nyt Petteri Orpo saa hallituksen koottua nykyisten neuvotteluissa mukana olevien puolueiden kanssa, niin seuraavat neljä vuotta tullaan elämään jatkuvan varuillaan olon vallassa, kun vasemman laidan huutomyrsky muuttuu lihaksi, eli jos huuto ei auta, niin sitten lähdetään kaduille tekemään sitä minkä he parhaiten osaavat, -terroriin laillista esivaltaa ja niitä puolustavia tahoja vastaan.  Ja jos meitä on peloteltu sillä, että venäjä saattaa meidät saartoon/saarroksiin, kun sulkee meriliikenteemme, mutta se ei ole enään minun pelkoni ( Nato ) ja pelkoni onkin ihan kotikutoista sorttia, kun AY-mafia laittaa lakkokenraaleineen satamat toppiin ja ahtaajille punaiset käsivarsinauhat.

Se on selvä että seuraavat vuodet tullaan tarjoilemaan niukkuutta, mutta jos siitä lähdetään tätä  Orpo/Purra hallitukseksi aijottua  lahtaamaan, joka toivottavasti kokoon saadaan, niin silloin suunta on väärä, kohde istuu oppositiossa, jonne äänestäjät heidät ohjasi pahojen tekojensa tähden.

Luulen kuitenkin, että kyllä Siperia vielä opettaa ne ankkalammikon uiskentelijatkin, että äkkisyvässä ei kovin pitkään pysty käsipohjaa uimaan.

 

 

14 vastausta artikkeliin “Orpo ei nyt välitä, vaikka kiljunta uhkaa tärykalvoja.”

    1. Kun olet vuosikausia haukkunut kanssasi eri mieltä olevia mm.luku ja kirjoitustaidottomiksi ja linkkaamasi tekstin ensimmäinen lause on seuraava:

      ”Perussuomalaisia on syytetty jopa äärioikeistolaiseksi puolueeksi, mutta sitä se ei ole.”

      Ja mikä olikaan se lukutaidon taso vs. tavalliset kuolevaiset vai onko ongelma luetun ymmärtämisessä?

      1. Luehan se juttu. Arvasin, että tämä kommentti tulee. Persut on jutun sisällön, kuvioiden, tekstin mukaan täysin äärioikeistolainen, mutta myös paljon muuta sekasotkua.

        1. Miksi oletat etten olisi lukenut kyseistä juttua?

          Analyysisi jutusta kuvastaa sinua, eikä muuta.

          1. Et ole lukenut.
            Persut on niin äärioikealla ympyrän kehällä, että ääripää lähestyy jo vasemmiston ääripäätä, yksinvaltaista kommunismia.

            1. Jaha, sinäkö tiedät mitä olen ja mitä ole lukenut ?

              Ehkä olisi parempi olla huolissaan ihan vaan omasta ääripäästä.

              1. Hysteerisesti persukammoinen ei kykene lukemaan juttua ilman kohtausta.
                Myös luetun ymmärtäminen on mahdotonta taudin estäessä sen.

              2. Tuo persukammoisuutesi on julistettu ainakin tuplasti.

        2. Rotusortoa harjoittanut, Suomen ainoa etnonationalistinen puolue olisi Karjalaisen asteikolla äärioikeistolainen. Mutta kun mies on äärityhmä tai niin epärehellinen, että kintaat häviää, kun selkänsä kääntää, niin näin ei ole.

  1. Köyhät kyykkyyn ja hyvinvointia hyvinvoiville.
    Avustajia 800 neuvoa antamassa ja tämä rumpa kestää pari kuukautta Sat sat saa!
    Ei mainintaa rahan tuhlaamisesta kun omia neuvoja rasvataan.

    1. Niilo, vaikuttaa jääneen levy päälle tuon luvun 800 suhteen ja onhan se ikävää kun virkamiehiä, kansalaisjärjestöjä ja tutkijoita kuullaan eikä mennä kuin kunnon punikit ja tupa on täynnä lobbareita.

  2. Eikös niitä neuvoja voisi kysyä vaikka meiltä, eihän meitä ole kuin joku 3- 4 mijoonaa äänioikeutettuja

  3. Neuvonantajat saattavat hyvinkin olla niitä ennalta tiedettyjä joilta saa haluamansa neuvot?

Vastaa käyttäjälle Markku Savikivi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *