Persuministerit eivät työtä pelkää.

En varmasti liene väärässä ( mitä harvoin olen jos koskaan ) kun ennakoin, että ketkä ne parhaimmat pisteet ja arvosanat keräävät hallituksen ministereistä tämän vielä lyhyen vallassaolonsa ajalta.

Kärkeen nousee tietenkin ministerit, joiden hallinonalat nauttii yksituumaisuudessaan koko parlamentin hyväksyntää  läpi hallitus oppositio rajojen.

Eli puolustusministeri Häkkänen ja ulkoministeri Lepomäki.

Eikä varmasti ole vaikeata ennustaa että kuka sitä sontaa eniten saa tuulettimeensa.

Se on tietenkin sosiaali,-ja terveysministeri Kaisa Juuso, joka tätä kepuhimmeliä yrittää saada edes jonkinsortin tolkun tilaan, kun lahjaksi hän sai vasemmistohallitukselta rahoitus ja työntekijäpulan lakeineen.

Samoin tulee käymään myös Riikka Purralle, että tarkan markan politiikka ei vieläkään hurraa huutoja  saa aikaiseksi  kansan keskuudessa, kun vasemmistohallitus uskotteli kakun kasvan syömällä.

Pääministeri Orpokin saa luultavasti kohtuulliset pisteet kansalaisten arvioissa, kun rahaministeri on latua aukaisemassa tässä tuulessa ja tuiskussa.  Mutta eikös se mesimäyrän luontainen kyky tätä olekkin, että mitään ylitsepääsemättömiä esteitä ei ole, on vain hidasteita jotka poistetaan  tavoitteisiin pääsemiseksi.

Vähän toisaalta……

Minua suorastaan jos ei ihan naurattanut niin hymyilytti kuitenkin,  kun kepu teetti tutkimuksen itsestään, että mistä lie johtuu tämä heidän jatkuva persmäkensä, niin eräs nuori  kepun naiskansaedustaja sanoi yhtenä tekijänä olevan mikäs muu kuin persujen ihmisarvo käsitykset.  Mutta on se kumma että kansalaiset nämä persukäsitykset kyllä tuntevat omakseen, toista se on kepulla,  kun tuuliviirinä kieppuvat  Junttilantalon katonharjalla.

Tässä tutkimuksessa vatvottiin monensortin tekijöitä tähän nykyalhoon puolueesta kansalaisten keskuudessa, mutta jostain kumman syystä se tärkein loisti poissaolollaan, eli puoluejohto ja etunenässä puheenjohtaja Saarikko.

Kuka enään luottaa puheenjohtajaan, joka lähtee vastuuta kantamaan oppositioon, vaikka siltarumpuja ja asfaltoituja pitkospuita tarjottiin kulta lautaselta.

En kyllä vielä pitkään politiikkaa seuranneena ole tavannut puoluetta, joka kieltäytyy hallitusyhteistyöstä ruoskimalla itseään ja palkitsemalla äänestäjänsä liittymällä oppositioon  tovereiden kynnysmatoksi…. vanhaan malliin.

Kepu varmaan ajatteli että Olli Rhenin presidenttiehdokkuus ja uskoivat myös presidenttiys tulee nostamaan koko puolueen takaisin suurten joukkoon, mutta jopa Rhen häpesi puoluettaan niin paljon, että perusti kansanliikkeen tuekseen kepulaisuuttaan häivyttääkseen

Uskon ja tiedän, että Ollin sijaluku tulee olevaan vaalien ensimmäisellä kierroksella 5  mutta jos tulee veretseisauttava torjuntavoitto niin sitten 4

22 vastausta artikkeliin “Persuministerit eivät työtä pelkää.”

  1. Kukaan noista ei osaa yhdessä mitään. On vain eri sooloilijoita ja solisteja onnettoman kapellimestarin tahdittoman puikon alla.
    Ja orkesteri soittaa korvia särkien nuotin vierestä, väärin, riitasoinnuilla, että yleisö pitelee korviaan, lähtee pois ja buuaa !
    Suomen historian surkein orkesteri !

    Maailma nauraa orpojen orkesterille !

    … mutta odottaa Suomen menestyksellisimmän orkesterinjohtajan – Marinin kirjaa.

    1. Kiitos Heikki kun annoit aamunaurut uskontunnustuksestasi vanhalle vallalle, joka pimeydessä vaeltaa.
      Saas nähdä kuinka paljon pahvi-Jutta kerää ääniä ”pahvipäiltä”.

    2. Lyhyen katastrofimaisen ”johtajuuskauden” tuloksen syntyy kirja, missä itsekehu ja narsismi sekä muiden syyttely loistavat.

  2. ”Ei kai nyt kukaan usko, että Juttaa noissa kuvoissa nähdään häviämässä.”

    Muista nyt sitten Heikki tuo lausahduksesi, kun Jutta U. parin viikon päästä ilmoittaa lähtevänsä mukaan presidentinvaaleihin.

    Ei muutoin, mutta olisihan se noloa, jos ilmenisikin, että et aivan niin sisäpiirissä olekaan kuin olet antanut ymmärtää.

    Vai oletko jo soittanut Jutalle, että älä nyt vaan lähde ottamaan itsestään selvää turpasaunaa. Ajattelin vaan näin, kun taannoin kerroit soittaneesi Jutalle Tampereen tunneliprojektin tiimoilta ja ohjeistaneesi häntä ottamaan ohjat käsiinsä.

  3. Meillä on erinomaisen hyviä ihmisiä ministereinä tällä kertaa.

    Suomessa on vihdoinkin valtionvarainministeri, eikä taikaseinä kuten viime hallituskaudella.

    Puolustusministeri Häkkänen on mies paikallaan.

    Teknologiaa ymmärtävä liikenneministeri on korvannut dramaturgin, jonka minun puolestani olisi lintuinfluenssa saanut viedä, aivan kuten entisen sosiaali ja terveysministerin, joka on onneksi korvautunut henkilöllä, joka on ihan oikeasti myös alasta perillä.

    Pääministerinä on sovitteleva mutta määrätietoinen henkilö, eikä suu vaahdossa vastakkainasettelun ilosanomaa julistava höyrypää.

    Tiivistettynä voi sanoa, että kaikki ministerit ovat edellisiä parempia, mutta rima ei toki ollut kovin korkealla, joten nykyistäkin varmasti heikkouksia löytyy.

    1. Totta on Mika, että niin Harakka kuin Kiurukin olisivat jo saaneet lentää omin siivin siviiliin pois Arkadian mäeltä, vaikka eipä silti, nyt he ovat oppositiossa paskomassa vain omaan pesäänsä.

  4. Valtiovarainministeri ei ymmärrä yhteiskunnan toimivuumudesta mitään. Kapeakatseinen rahanilkki maahanmuuttajien kirjanpitotoimistosta.
    Häkkänen ja Valtonen pärjäävät.
    Työministeri kuin ruunaansa ruoskiva työhevonen talvimetsässä.
    Rantanen pärjää ammattipoliisina.
    Kulttuuriminsteri purjehtii vain kilpaa rahasta, kullttuurista hän ei ymmärrä hopealusikkaa enempää.
    Soteministeri apuhoitajan apulainen.
    Suomessa ei ole päämininisteriä- kuka se on ?

    1. Valtionvarainmisteri on kuin Iiro Viinanen aikanaan, on selkärankaa tehdä se mitä pitää.

      Satonen on mies paikallaan ja shakin taitajana hän saattaa syöttää ja syöttää kunnes…

      Kaisa Juuso ei suinkaan ole apuhoitajan apulainen vaan sairaanhoitaja, vakuutusalan tuntija ja kansainvälisen sairaanhoidon erityisasiantuntija, jollaisena hän toimi Ruotsissa. Arvokasta jos Suomessa aiotaan hoitoalalle lisätä kansainvälistä rekrytointia.

      Ja nyt meillä on päämisteri, eikä photoshopattu bilettäjä.

      1. Heikki polttaa kynttiläänsä molemmista päistään, kun ei voi hyväksyä että kansa äänesti oikein.

      2. Mikä katkeruus- päinvastoin on ilon-suru nähdä ministeritasolla noin toopea väkeä, joista vain kolmasosa on tehtäviensä tasolla vrt. edellinen hallitus.
        Saarikkokin ymmärsi talouden lainalaisuudet moninkertaisesti kaikkien kansalaisten osalta. Mikään ei ole niin helppoa kuin leikata osaamatta kattaa niitä vastaavasti tuloilla.
        Marinista ja nykyisestä ei kannata puhua edes samassa lauseessa nimeltä mainittuna.

        1. ”Saarikkokin ymmärsi talouden lainalaisuudet moninkertaisesti kaikkien kansalaisten osalta. Mikään ei ole niin helppoa kuin leikata osaamatta kattaa niitä vastaavasti tuloilla.”

          Heh… helpompaa vaikutti Marinin hallitukselle ja Saarikolle olla lisätä miljardeilla pysyviä menoja ilman tuloja, muta tämä kait on jäänyt joiltain hurmiossa joko huomaamatta tai peräti ymmärtämättä.

          No onneksi meillä on nyt valtionvarainministeri, kuten tuli jo todettua.

          ”Marinista ja nykyisestä ei kannata puhua edes samassa lauseessa nimeltä mainittuna.”

          Tämä on kyllä totta, Marinista ei oikeastaan ole puhuttavaa muuten kuin mitä hänen jälkiään muut joutuvat siivoamaan.

          Muuten hän on pienen maan entinen pääministeri, eikä muuta.

          Onneksi nykyinen pääministeri osaa sekä lukea, että laskea ja ennen kaikkea käyttäytyä

            1. Valitettavasti hallituksella menee melkoisesti aikaa huulipunaviisikon munausten korjaamiseen.
              Ei sillä ole aikaa leikkiä lööppijulkisuutta ja bailaamista edellisen hallituksen tapaan.

            2. ”Samat vanhat vitsit…”

              Jep, faktat eivät tapaa muuttua muiden kuin hörhöjen päissä.

    2. Svekomaanopuolueen pitäisi lopettaa fennovastainen eduskuntaryhmänsä ja päästää edustajansa menemään haluamiinsa puolueisiin. PS:n Luukkanen sopisi kulttuuriministeriksi ja Keskisarja opetusministeriksi. Multanen voisi ruveta liikuntaministeriksi.

      Keskustassa on yllin kyllin persahtavia edustajia, jotka voisivat loikata persuihin. Varmasti jokunen on sitä vaihtoehtoa harkinnut.

  5. …jos musiikista ja presidenteistä puhutaan, ainoa joka itse on soittanut bändissä oli Halla-aho. No, musiikista nyt niin väliä, mitä se oli, mutta arvostelijana tunsi teemat.
    Voisi palata osaamisensa huipulle VMO:n kitaristiksi ( vanhan musiikin) vrt. UMO ( uuden…)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *