Populistit ovatkin nyt oppositiossa,…. pysyvästi.

Onhan tämä  aivan  ennen kuulumatonta, kun  entiset ns. valtionhoitaja puolueet kepu ja demarit jotuvat noloina  seuraamaan sivusta, kuinka  maassa onkin nyt sellainen rahakirstun vartija, joka ei kylvä euroja mahoon maahan, eikä anna yhteisiä varjoja sellaisten käyttöön, joilla ei ole kuin tuulen huuhtoma perse toimintansa vakuutena ja jotka syövät kuormasta heti kun silmä välttää.

Lisäksi nyt Suomessa on sen sortin sisäisestä turvallisuudesta vastaava tomera likka, että nyt voimme nukkua taas yömme rauhassa sen jälkeen, kun Marinin/Saarikon hallitus oli maastamme toiminnallaan tekemässä Ruotsi II.sta.  Loppui hyssyttely ja rikollisten päänsilittely kerralla.

Ja tämän sisäisen turvallisuuden ministerimme hyvänä aisaparina toimii oikeusministeri, joka ei rikollisia päästä kuin koirat veräjästä.  Nyt otetaankin käyttöön kovempien rangaistusten linja, höpöttäköön nämä ihmisoikeus juristi mitä hyvänsä, sillä heidän kaikensalliva päänsilittely rikollisille ja rikoksiin aikoville  on tullut toimimattomana tiensä päähän.

Lisäksi liikenne ministerinä toimii nyt sellainen nainen Hämeenlinnasta, että jokaiseen suon pitkospuuhun ja isännän siltarumpuun ei enään ”markkoja” tuhlata, vaan toimiva raide ja tieverkosto toimii ikäänkuin koko valtakunnan verisuonina, joka kuljettaa happea tehokkaasti suomineidon ”pääkeskukseen”.

Näiden edellämainittujen jatkoksi tuli samasta puolueesta viideskin vahva naisministeri Lapista, joka laittaa edellisen hallituksen sote sotkut  ymmärrettävään ja toimivaan muotoon, kova tulee olemaan duuni, kun vasemmisto sääti lakeja ilman rahoitusta.  Nyt mennäänkin tämä lapin likan toimin ihminen, ei ideologia edellä.

Sitten on vielä pari miestä nostamassa Suomea kyykystä ylös, toinen hoitaa kauppa,-ja teollisuusministerinä kauppataseet ylijäämäiseksi ja toinen lopettaa kehitysyhteistyö rahojemme kantamisen pohjattomiin kaivoihin.

Seitsemän on tähteä otavassa ja seitsemän on tähteä ministereissä, jotka raivaavat suomineidolle tietä  kulkea kohti turvallisempaa huomista edellisen villin lännen hallituksen jäljiltä.

Ajatelkaahan sitä, että haukuttu ja halveerattu puolue onkin se, joka palauttaa Suomen takaisin sille kasvun ja kehityksen uralle,  kun vasemmisto vain työnsi/työntää  päätään yhä syvemmälle pensaaseen kuvitellen, että kyllä valtio kyydin maksaa ja piikki on auki ilman omien käsiensä tahrimista.

Toki näissä pelastustalkoissa voidaan myös kokoomusta ja kristillisiä kiittää osallisuudesta ja ehkä vähän Ruotsalaisiakin.

17 vastausta artikkeliin “Populistit ovatkin nyt oppositiossa,…. pysyvästi.”

  1. Arvi, PerusSuomalainen puolue on kuulemma äijäpuolue 😂

    Onhan se ilo, että meillä taikaseinä on vaihtunut valtionvarainministeriin ja sisäministerinä on henkilö joka ei pelkää rasistin leimaa vaan puhuu asioista niiden oikeilla nimillä.

    Soteministerinä on henkilö, jolla on ihan aitoa sote kokemusta niin meiltä kuin muualtakin.

    Liikenneministerinä häärii diplomi-insinööri, joka ei ole sähköautouskovainen.

    Oikeusministeri ymmärtää, että mussukoiden päiden silittely ei nyt enää auta, vaan on pikimminkin johtanut nykytilaan.

    Äijäpuolue 🤣🤣🤣

    1. Tosi on Mika.
      Kova on nyt itku ja hammasten kiristys oppositiossa kun huomaavat, että tätä hallitusta ei huutamalla kaadeta eikä sirpin ja vasaran voimalla.
      Vasemmistolle sanoisin nyt lohdutukseksi, että ensimmäiset neljä vuotta ovat ne kivuliaimmat hirressäkin ja toiset neljä vuotta hirsipuussakin sujuu jo pienemmin tuskin.

  2. Nykyhallituksessa ei ole yhtään runoilijaa, joka osaisi tulkita kansan tuntoja.
    Siellä on vain 3 ministeriä, jotka osaavat lukea: Rantanen, Henriksson ja Valtonen.
    Muut ovat yhtäköyttäyhdistyksen narussa vedettävä lauma, joilla ei ole harmaatakaan aavistusta siitä, miten Suomi johdetaan taas oikealle tielle.
    Kompassin ja omien silmien sijasta paatissa on gps, jota pitää kädessään umpisokea ja kuuro kapu, jolle on annettu sisarpurkista väärät koordinaatit.
    Kivikossa ollaan ja paatti uppoaa.

    1. Se ainakin itseäni vähän korpeaa, kun opetusministerinä toimii Henrikson, joka taitaa paljolti yrittää jatkaa siitä mihin Li Andersson lopetti, jossa opettajat joutuvat toimimaan opetuksen sijaan poliisina, sosialihuoltajana ja mussukoiden omaisena.

  3. Mitähän mieltä näistä YLEn ja Hesarin viimeisistä gallupeista pitää olla. Oppositiolla noin yhteensä menee kohtuullisesti ja Kokoomuksella. Ikävää nousua Vasemmistoliitolla, sanotaan tosin että vaan paluuta juurilleen kun eduskuntavaaleissa piti äänestää demareita suurimmaksi puolueeksi. Keskustan kannatus laskee mikä on luonnollista kun eivät tee keskustalaista politiikkaa.

    Verrattuna siihen median massiiviseen itkuun ja parkuun leikkauksista kummallista että Kokoomus noinkin hyvin pärjää, mistähän sekin johtunee vaikka lisää velkaakin otetaan.

    1. Matti ! Ammattilaisen silmin otos on pöpeliköstä; 17- 79-v joka pois sulkee yli 80- v, joissa on n. 300 000 äänestääjää. Sekä 15-16 v, jotka ottavat kantaa rajusti tänään hallituksen leikkauksiin, mutta eivät pääse äänestämmään kuin jaloin ja mielenosoituksin.
      Mutta vertailuluku edellisiin on sama. Vertaillaan nahkakenkäisiä keskenään.
      Kokonaan kengättömiä on 30 %.
      Ans’ olla, kun lähtevät panemaan numeronsa vaalikuponkiin seuraavan kerran.

      1. Hyviä havaintoja, varsinkin että vanhat ihmiset eivät pääse mukaan galluppeihin on kovin outoa.
        Mutta jos puhutaan seuraavista eduskuntavaaleista (n 3,5 päästä) niin ehkä tulos määräytyy enemmän tai vähemmän sen mukaan mikä silloin on maan taloudellinen tilanne, työllisyystilanne ja (lähi)tulevaisuuden näkymät.

    2. Matti, ainoa merkityksellinen eduskuntagallup järjestetään 4 vuoden välein, mutta jos noista nykyisistä jotain sanoo niin vasemmistolaisten aikaan saama tulos on suorastaan surkea panostukseen nähden.

          1. Missä sellainen valtakunnalinen otos on, jossa nuoret ja ikäryhmä yli 80 -v ovat kaikki mukana ?
            Odotetaan ensin, kun hallitus möhlii loputkin asiat.

            1. Siinä saa olla ahkera pystyäkseen ohittamaan edellisen hallituksen möhlimisessä.
              Ei se persukammo näköjään ainakaan ymmärrystä näytä lisäävän ……

    1. Kyuu, tuloksia tulee ihan varmasti, toisten mielestä hyviä ja toisten mielestä huonoja, mutta tuloksia tulee.

  4. Suomessa ei ole sellasta tilaa jossa voi sanoa pysyvä tila varsinkin politiikka on eräs niistä terv tepivaari

  5. Meillä on nyt populisihallitus joka lupasi ummet ja lammet, mutta velka senkun kasvaa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *