Rasisti on se, joka muita rasistiksi tituleeraa.

Onhan tämä nyt yhtä he…ttiä, kun hallituksen toiselta suurelta puolueelta on pieni marginaalinen kielipuolue, joka nyt näyttelee kokoaan suurempaa kun sattuu olemaan vaa`ankielessä, että tämän suuren puolueen tulee osoittaa katumusta aikaisemmista synneistään ja osoittaa nöyrästi anteeksipyytelyjensä lähtevän sydämmestä.

Tätä vuorisaarnaa saatiin eilen kuunnella kielipuolueen puheenjohtajalta televisiossa ja jos tämä toinen suuri puolue ei osoita tarpeeksi todellista katumusta ja nöyryyttä heidän pyhyytensä edessä, niin hallituksen taival loppuu siihen ja todennäköisesti palataan sen jälkeen vanhaan, synnistä ja haureudesta vapaaseen Suomeen.

Kyllä kun tätä Ruotsalaisten komiikkaa seuraa, niin tässä jo toivoo uusia vaaleja tulevaksi, sillä tässä tilanteessa missä maa nyt makaa, niin ei kenenkään kuvittelisi mannaa satavan taivaasta loputtomiin kuten viime kaudella, sillä ei se Jumala laiskoja ruoki sanotaan jo sanassakin.

Nyt otetaan miehestä mittaa, eli kuinka pitkään Orpo tätä Ruotsalaisten teatteria,  performarssia ja uskonpuhdistusta vielä sietää hallituksessaan.

Kun hallitus pitkän väännön jälkeen saatiin kokoon ohjelmineen, niin Ruotsalaiset vasta silloin löysivät sen ensimmäisen ”viisasten kiven” jolla viskoa syntistä, mutta en kyllä kovin paljon hurskastelisi muiden tekemisistä, kun oma historia on mustaakin mustempi.

Suomessa mitään rasismia ole niin mitä minä sen ymmärrän ja ovat suurelta osin niitä, joille omat oikeudet polkevat alleen yhteiskunnalliset velvollisuudet.

Mutta ei toki Suomi ole syrjinnästä vapaa vyöhyke ja ne jotka syrjintää ja epätasa arvoa kokevat, niin ovat sairauden ja tai jonkin muun ulkoisen ominaisuutensa vuoksi syrjitty, sanotaan nyt sitä sitten vaikka rasismiksi, vaikka se sana onkin kokenut jo inflaation tässä hurmahenkevyyden tyyssijassa.

Näyttää että perussuomalaisten kritiikki vallitsevaa vasemmistolaista  hurmahenkisyyttä ja suvaitsevaisuutta kohtaan luetaan kaikki rasismiin kuuluvaksi ja kun persut haluavat maassa elettävän maan tavalla, sen lakeja kunnoittaen, joihin myös velvollisuudet kuuluvat, oletpa minkä värinen tai ”makuinen” hyvänsä, niin sitä joutuu anteeksi antoa kerjäämään itsensä ylentäjiltä.

Ei voi muuta sanoa kuin että herra armahda meitä syntisiä tulemasta suvaitsevaiston kaltaisiksi hurskaiksi, jotka kilpailevat siitä kuka sen ensimmäisen kiven pääsee heittämään vääräuskoisten suuntaan.

35 vastausta artikkeliin “Rasisti on se, joka muita rasistiksi tituleeraa.”

    1. Heikki, katsohan otsake ja mene kerrankin itseesi.
      Näyttää että jo ajatuksenkin tasolla joutuu vasemmistolaisen tekoälyn rasistiseen Giljotiiniin.

      1. …..luettelehan nyt samaan syssyyn kun aloitit, niin kaikki ne yli 600000 äänestäjää nimeltä jotka perussuomalaisia äänestivät.

          1. HK

            Psykopaatit ovat syytelleet.

            Mutta mitkä tahot ovat psykopaattien takana?

            Keille on edullista syrjäyttää fennot hallituksesta?

            – RKP:n arjalaiset?
            – kansantaloudesta, veroista ja valtion veloista piittaamattomat kansainväliset suuryritykset?
            – kansallisvaltiovihamieliset tahot?
            – perustuslakituomioistuimen perustamista pelkäävät tahot?
            – Suomen itsenäisyyden palautusta vastustavat tahot

            Vapaamuuraristo voi toimia noiden tahojen yhteyselimenä

        1. Äänestäjä on aina oikeassa eikä heille saa antaa rasistin nimeä kellekkään olipa äänestänyt ketä hyvänsä terv tepivaari

    2. HK
      Aika vähän todellisuuteen nähden ovat RKP:n arjalaisia rasisteiksi tituleeranneet.

      Olet kuullut tai nähnyt olemattomia?

    1. Tuo kunta on koko historiansa ajan ollut sekaisin eikä se ole miksikään muuttunut terv tepivaari

      1. Tepi

        Sekaisin olo on kai otettu huomioon jo kunnan nimessä ”ylö-” ja vieläpä ”-järvi”

  1. Mitäs me Ylöjärvestä: Ylöjärven sisäiset kähinät eivät koko Suomea heiluttele, mutta tämä RKP:n harrastajateatteri kyllä.

    No nythän Henriksson osaltaan yrittää pistää Eva ”minä olen rkp” Biaudetin ruotuun, saa nähdä onnistuuko.

    1. Perussuomalaiset eivät ole se hallituksen heikoin lenkki, se on Ruotsalainen kommunistipuolue ( RKP ) joka hinkuaa takaisin neljän vuoden takaiseen talousautuuteen, jossa velatkin olivat saatavia, jossa rahaa kylvettiin tuottamattomaan mahoon maahan ja työpaikkoja synnytettiin jo muutenkin ylisuureen ja massiviseen julkiseen sektoriin.
      Nyt on demareillakin sitten kova hinku kaataa hallitus rasismia keppihevosenaan käyttäen ja palaamistaa takaisin velkahelvetin autuuteen, josta tulevat sukupolvet kiittävät ja kumartavat, pääasia että monikulttuurisuus kukoistaa tuhotuilla raunioillamme.

      1. Antti Rinne taisi ostaa arjalaiset hallitukseensa lupaamalla etnonationalistiselle Folktingetille 250 (?) tuhatta lisää vuotuista apurahaa.

        Suomalaisuuden Liiton tuki on poistettu vuosia sitten.
        Snellmania, Runebergiä ja Topeliusta varmaankin vituttaa tuonpuoleisessa.

    2. Ylöjärvi on juuri sellainen malliesimerkki, kuinka sekaisin persut voivat saada valtakunnankin asiat. Toiminta on juuri saman suuntaista.
      Jopa median on ollut pakko raottaa lähdesuojaa paljastaakseen pahimmat törkeydet.
      Lisäksi mediaa on vaadittu kirjoittamaan myönteisesti persujen hallitsemasra Ylöjärven kaupunkopoikiikasta. Ei onnistunut.
      Jopa kuolleiden kunniaa median on pitänyt varjella raottaessaan lähdesuojan sisältämiä asioita persujen törkeyksiltä.
      Lisäksi persut hajosivat sisäisesti kahdeksi ”eri ”puolueeksi”.
      Hullujen huone koko sakki !

      1. Luitko Heikki tämän aamun Aamulehdestä Minna Ala-Heikkilän kolumnin nimeltä Analyysi. AL 11.8 sivut A12-A14.

        Jos luit, niin ilman ennakkoasennettasi siitä artikkelista käy ilmi, että sylttytehdas sijaitsee kokoomuksen piirissä ja tehtaan johtajana toimii kokoomuksen Katja Luojus ja apulaisjohtajana kokoomuksen Mika Kotiranta.

        Nuo kaksi toimijaa masinoivat perussuomalaisten Erja Pelkoseen kohdistuneen ajojahdin. Nämä kaksi päättivät ylentää itsensä jopa kuntalain yläpuolelle. Jopa Erja Pelkosen yksityiselämään kuuluvat asiat otettiin aseiksi hänen jahtaamisekseen.

        ”Jopa median on ollut pakko raottaa lähdesuojaa paljastaakseen pahimmat törkeydet.”

        Höpsistä. Toimittaja Matti Pulkkinen rikkoin lähdesuojan, jonka pitäisi olla toimittajalle pyhä ja sai päätoimittajallta moitteet ja siirron pois kuntapolitiikan kommentoinnista.

        ”Lisäksi mediaa on vaadittu kirjoittamaan myönteisesti persujen hallitsemasra Ylöjärven kaupunkopoikiikasta”

        Toisen kerran höpsis. Vaatimusta ei esittäneet persut, vaan kaupunginhallitus, jota johti tuolloin kokoomuksen Katja Luojus.

        Kannattaa Heikki pitäytyä tosiasioissa. Varsinkin silloin kun asiaintila on helposti muidenkin tarkistettavissa.

          1. … Pulkkinen, jonka myös tunnen ja kaikki lehdistössä tuntevat ei edes pajastannut moraalisyistä kaikkea, mitä Pelkosen sukusotkuun liittyi mainitun kuolintapaukseen liittyen.
            Pulkkinen pani oman nahkansa peliin mainituin seurauksin.

            1. Et siis ole lukenut tai ymmärtänyt tuota Minna Ala-Hekkilän artikkelia.

              Ei ollut mitään sukusotkua kuolintapaukseen liittyen, vaan väärän tiedon levittämistä. Pelkonen peräsi itselleen vain osaa yhteisellä tilillä olleista rahoista. Eikö hänellä muka ollut oikeutta? Mutta tässäkin hän järki-ihmisenä peruutti, kun huomasi, että asiaa aiottiin käyttää poliittisesti häntä vastaan.

              Moraalisyyt eivät estäneet Pulkkista yhtään mistään, vaan se, että kaikki hänen toimensa ja niiden motiivit eivät olisi kestäneet päivänvaloa.

              1. Pukkinen rikkoi lähdesuojaa tarkoituksella, koska tietää vielä enemmän kuin Ala- Heikkilän juttu antaa ymmärtää. Ja kärsi sen nahoissaan.
                Joskus raja on pakko ylittää.

              2. Heikille tiedoksi. Journalistin ohjeet kohta 14.

                ”Journalistilla on oikeus ja velvollisuus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa siten kuin lähteen kanssa on sovittu.”

                Tuota JSN:n laatimien ohjeiden pykälää Pulkkinen rikkoi yksiselitteisesti.

              3. JuhaU. Tiedän tarkalleen ohjeet ja niiden rikkomisen seuraukset.
                Joskus toimittaja ja lehden johto joutuu arvioimaan kokonaisedun vuoksi tilannetta, täyttykö mennä niin pitkälle että ohjetta on pakko rikkoa yleisen edun vuoksi.

              4. Ja mikähän oli se ”yleinen etu”, mitä Pulkkinen edusti?

              5. Höpö höpö Heikki. Ylöjärven kokoomuslaisten suhmurointi ei edusta mitään ”yleistä etua”.

                Aika kevyesti tunnut suhtauvan jumaloimasi JSN:n ohjeistukseen lähdesuojasta.

  2. Tuli ajatus että RKP kostaa Perussuomalaisille ruotsin kielen vapaaehtoiseksi muuttamisehdotuksen sillä sehän on ”rasismia” ruotsikielisiä kohtaan? – Rasismia ei ole vaatia koko kansaa pakko-opiskelemaan vähemmistökieltä?

    1. Rasismiteorian perusteella:

      RKP:n ”arjalaisia germaaneja” ei voi kohdella rasistisesti, eivätkä PS:n ”värilliset keltarotuiset fennot” voi syyllistyä rasismiin.

  3. Kuitenkin RKP llä on vaikutus jota sietää muidenkin hallitus puolueiden ottaa huomioon
    Jos se lähtee hallituksesta hallituksen kaatuminen on vain ajan kysymys terv tepivaari

  4. Aitoa rasismia eli syrjintää rodun, kulttuurin, uskonnon tms. perusteella on Suomessa varsin vähän. Maamme ainoa rasismia avoimesti kannattava puolue RKP yrittää sekin panna pahimmat rasistinsa kuriin. Ne freudenthalistien ja uuskommunistien hybridit kuten se muinaismuisto Biaudet.
    Tietenkin pitää ymmärtää uskonnolliset skonsopolistiset seuraukset eli kristinuskon ja sen maallisen version kommunismin varsin nopeasti tapahtunut mahalasku.

    Kristinusko: Se on: himmautunut hellenismi ja liian pitkälle mennyt liberalismi ovat heikentäneet kristinuskon vaikutusta. Sama tapahtuu Islamissa, mutta paljon hitaammin. Nämä kaksi päävoimaa ovat kuitenkin pääpirteissään muokanneet ihmiskunnan historiaa ja vaikuttavat siihen tänäkin päivänä.

    Nyt ollaan kuitenkin uuden edessä ja sen vuoksi vanhat jumalat pitää hylätä ja nostaa niiden tilalle uudet jumalat, jotka on poljettu paitsioon juutalaisten tuontijumalien toimesta.

    1. Pohjoisessa sitten ollaan ilmeisesti maallistuttu oikein huolella ja seksipositiivisuus ynnä romanttinen konsumerismi on avautumassa nupulta suureen kukkaloistoon:

      ”Kuppatartuntojen määrä on kasvanut huimasti muun muassa Lapin hyvinvointialueella. Infektioylilääkäri Markku Broas Lapin hyvinvointialueelta kertoo, että aikaisempina vuosina koko Lapissa on tehty vuodessa vain pari kuppadiagnoosia. Tänä vuonna niitä on löytynyt pelkästään Rovaniemeltä peräti 16.

      – Tämä on todella poikkeuksellista, Rovaniemi on nyt kupan polttopiste. Vanhan Lapin sairaanhoitopiirin alueella diagnooseja on ollut aiemmin vain pari kappaletta vuodessa ja nekin ulkomailta tulleita, hän kertoo.

      Tartuntatautirekisterin mukaan Suomessa on elokuuhun mennessä rekisteröity jo 295 kuppatapausta.
      Viime vuonna maassamme todettiin 389 tartuntaa. Määrä oli tuolloin yli kaksi kertaa suurempi kuin edeltävänä vuonna, ja kasvua oli 129 prosenttia.

      Infektioylilääkäri Broaksen mukaan on suuri riski, että kuppa alkaa nyt levitä Rovaniemellä entistä voimakkaammin.

      – Kuppa on jonkin verran lisääntynyt muuallakin suomessa, mutta näin suurta muutosta ei ole muualla.

      Broaksen mukaan Rovaniemellä on löytynyt useampia tartuntaketjuja. Osa tartunnoista on saatu matkoilta, mutta ei läheskään kaikki.

      – Kolme neljäsosaa tartunnan saaneista on miehiä, neljäsosa naisia. Ikähaitari on laaja, ja suurin osa on 30–60-vuotiaita, hän kertoo.”

      (https://yle.fi/a/74-20044462)

      1. Liisa

        Rovaniemi taitaa olla Suomen Sodoma ja Gomorra eli huumekaupan, huoraamisen, pukkiturismin ja ilmaston pilaamisen keskus. Ehkä luteitakin on Lontoon mitalla?

    2. Ehkä poliisin pitäis juosta germaani-Eeva kiinni ja kysellä motiiveja arjalaiselle rasismilleen.

      (Eikö keltarotuisia fennoja saisi päästää hallitukseen ikuna?)

  5. ”Henriksson Ylellä: Tarvitaan ”aitoa katumusta” – Tiedonannon sisältö ratkaisee RKP:n jatkon hallituksessa

    © Toimittanut Uusi Suomi

    RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson totesi Ylen A-studiossa puolueensa tekevän elokuun aikana kokonaisarvion siitä, jatkaako se hallituksessa.

    Tulevat päivät ja viikot näyttävät, saadaanko hallituksen keskinäistä luottamusta palautettua, RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anna-Maja Henriksson sanoi eilen keskiviikkona Ylen A-studiossa.

    Kuinka säilyttää miehisyys pitkälle ikään?
    Kuinka säilyttää miehisyys pitkälle ikään?

    Hänen mukaansa asiasta tullaan tullaan käymään hallituspuolueiden kesken keskusteluja. Henriksson totesi puolueensa tekevän elokuun aikana kokonaisarvion siitä, jatkaako se hallituksessa.

    Henriksson ei Ylellä ottanut suoraan kantaa siihen, onko perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purralla ja elinkeinoministeri Wille Rydmanilla (ps) tällä hetkellä RKP:n tai Henrikssonin oma luottamus.

    Purra on pyytänyt anteeksi 15 vuotta vanhoja viestejään Jussi Halla-ahon (ps) Scripta-blogin vieraskirjassa, mutta ei uudempaa ”musta säkki” -blogikirjoitusta vuodelta 2019. Rydman taas ei ole pahoitellut rasistista kielenkäyttöään, mutta hän on irtisanoutunut rasismin ”klassisesta määritelmästä”.

    Henrikssonin mukaan RKP haluaa nähdä, kuinka pitkälle [Purran] anteeksipyyntö riittää ja ovatko ministerit todella muuttaneet arvojaan. Henriksson vaati hallituksen perussuomalaisilta ministereiltä konkreettista toimintaa sekä ”aitoa katumusta” ja tahtoa muuttua.

    ”Heidän pitää itse kertoa meille arvomaailmastaan”, hän sanoi.

    Tiedonannon sisältö ratkaisevaa
    Pääministeri Petteri Orpon (kok) johtama hallitus on luvannut antaa tiedonannon rasismin­vastaisista toimista, ja tämän tiedonannon sisältö Henrikssonin mukaan ratkaisee RKP:n jatkon hallituksessa.

    ”Se tiedonanto tulee olemaan tärkeä, ja samoin siinä ehdotetut toimenpiteet”, hän sanoi.

    Henrikssonin ”jotkut edustajat ja jotkut ministerit ovat kirjoittaneet rasistisesti”.

    ”Meidän luottamus tähän sai kovan kolauksen näiden kirjoitusten vuoksi. Nyt on kyse siitä, pystytäänkö näillä toimenpiteillä palauttamaan luottamusta.”

    Henriksson ei A-studiossa halunnut pohtia hallituksen kaatamista tai sen mahdollisia seurauksia.

    ”En ole lähtenyt hallitukseen, jotta saisin sen kaataa”, Henriksson totesi. ”

  6. Henu lienee ääliö. On varsin kyseenalaista, voiko ”keltarotuinen” fenno syyllistyä rasismiin, vaikka mitä tekisi.
    Sen sijaan arjalaisen germaanin eli Henun pitää olla tarkkana, ettei poliisi korjaa talteen.

    Toki Henu voi vedota syyntakeettomuuteensa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *