Tässä se on, mitä selvää asiaa pitkittämään, annetaan laulaa.

Nyt ollaan vihdoinkin sitten oivallettu, että korjataan vanhaa, eikä lähdetä kaikkea panemaan uusiksi.

Nimittäin, olen antanut itselleni kertoa, että nyt tätä edelläolevaa tapaa tullaan toteuttamaan uuden hallituksen muodostamisessa, että korjataan vanhaa vain siltä osin, että poistetaan rikkioleva kepu ja korvataan se kokoomuksella.

Toki sieltä vanhasta poistetaan kepun lisäksi myöskin vasen sumu / sumutusvalo.

Joten tässä uusi vanha tai vanha uusi,- kok, sdp, Rkp, vihr.

Ketä tästä nyt sitten voimme kiittää tai ketä kirota, kun tähän päädyttiin.

No, tietenkin kuninkaantekijäksi nousi RKP, joka pisti suurimman puolueen, eli kokoomuksen puun ja kuoren väliin siltä osin, että jos haluavat pääministeriytensä säilyttää, niin ainoastaan sinipunan kautta se onnistuu, muuten ei.

Demokratia on puhunut, kauan eläköön demokratia ja on aivan turhaa itkeä että tässä ei äänestäjän tahto toteudu, kyllä se toteutuu, kun kansanedustajat toimivat heille kansan antaman valtakirjan suomin valtuuksin, joten pulinat pois.

Ja vaikka ennen vaaleja hoettiin, että nämä ovat talous vaalit, niin kyllä hallitus syntyi ennenkaikkea arvoperustein ja en voi muuta tähän loppuun todeta suomen kansalle kuin että,  kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat.

Mukava on seurata, että tuleeko kokoomuksen perse kepua paremmin sietämään vasemmistolaista merivettä ja päätyykö sekin kynnysmatoksi kynnysmaton paikalle vihervasemmistolaisten oven eteen.

5 vastausta artikkeliin “Tässä se on, mitä selvää asiaa pitkittämään, annetaan laulaa.”

  1. Voi toki ennustaa hallitus pohjaa mutta aina se ole oikea ennuste
    SDPee ei ole hallitukseen menossa
    Nyt on ennustuksien teossa parempi muutoin olla hiljaa koskapa noinhan se ei mene kun Arvi arvioi terv tepivaari

    1. Tepi,- Tietenkin olisin toivonut hallitusta, jossa se suurin kato, eli moraali olisi saatu palautetuksi takaisin kansakunnan kaapin päälle, mutta ei aina kay niin kuin haaveillaan.

  2. Näkyi ”iso- Anttikin” jo ilmoittaneen halukkuutensa demareiden puheenjohtajaksi, joten alustukseeni viitaten, rahaministerin salkku odottaa ottajaansa.

Vastaa käyttäjälle arvi. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *