Tuleva oppositio olkoon siellä ainakin vuoteen 2035 asti, silloin meidän muiden on helpompi hengittää.

Nyt ovat viikonloppuvapaata viettämässä kaikki säätytalolla hallitusneuvotteluissa olevat puolueet ja jätän nyt heidän työnsä kommentoimatta ja katson vähän mitä todennäköinen oppositio hommailee.

Vihreät siellä nuolevat haavojaan ja valmistautuvat valitsemaan Ohisalolle seuraajaa ja aika hiljaista siellä on ollut säätytalon suuntaan, sillä vaalijärkytyksestä palautuminen viekin oman aikansa, ennenkuin vihreä siirtymä pääsee jälleen laulamaan tuttuja maailmanlopun säkeitään.

Vasemmistoliitossa myös vie oman aikansa väälijärkytyksestä palautuminen ja huuli pyöreänä nyt miettivät, että miten ne demarit onnistuivat niin huomaamattomasti koukkaamaan  heistä vasemmalta ohi.

Demareissa on käynnissä ruumiinvalvojaiset, kun vielä virassaan olevaa puheenjohtajaa pestään puhtaaksi median hyvällä avustuksella.

Mutta kaiken huippu kuitenkin on kepu, joka ei edes halunnut  osallitua hallitustunnustelija Orpo kutsuun, vaan marssi suoraan oppositioon nuolemaan haavojaan.   No mikäs siinä tapansa kullakin mutta,  nyt näkyy Saarikko jo jakelevan neuvojaan säätytalon suuntaan ja varoittelee siellä olevia puolueita milloin mistäkin kuten varoittelee  koskemasta soteen ja älkää leikatko ihmisten terveyspalveluista ja sanoo kepun olevan suomen puolella koko voimallaan ja sydämmellään.  Tässä kepun sanomassa on kyllä jokin  paradoksi, kun ensin kieltäytyy vastuusta ja sitten onkin jo hallitusneuvotteluihin omia vastuuesimerkkejään tuputtamassa.

Saas nähdä kuinka kovat kissa ja kollitappelut vielä nähdään ja kuullaan demarileiristä, kun Kuningattarelle suraajaa valitaan.  Valitaanko tasavaltalainen Lindtman, vai kuningattaren hovinarri  Porista.

21 vastausta artikkeliin “Tuleva oppositio olkoon siellä ainakin vuoteen 2035 asti, silloin meidän muiden on helpompi hengittää.”

  1. Huulipunaviisikon seikkailuista toipuminen kestää Suomelta ainakin tuonne vuoteen 2035 asti, jos edes riittää.

    Sote on huono kuin entisen alokkaan asento, ei siitä korjaamalla hyvää saa, pitää tehdä kokonaan uusi.

    1. Niin Mika,- Ajattelin tuolla vuosiluvulla tätä vihermyrkyn siirtymää.

      1. Ymmärsin kyllä, itse ajattelin toipumista holtittomasta taloudenpidossa.

        1. Sen minkä nyt oikeisto korjaa, niin vasemmisto sen sitten taas hajoittaa.

            1. Kyllä vasemmisto varasti tulevilta polvilta todella suuresti tämän huulipunaviiikon aikana.

    2. Ehkä keskustan johto häpeilee epäonnistumistaan ja siksi pitää matalaa linjaa?

      1. Ei siitä ole kysymys vaan kepu ei halunnut tulla juoksupojaksi uudelle hallitukselle terv tepivaari

  2. Kepulta aivan oikea ratkaisu omasta asiastaan nyt ei heidän mielestään ollut hyvä tuo hallituspaikka
    Sitä voitte itse kysyä kepulta miksi näin oli heidän mielestään terv tepivaari

    1. Olen tepi kysynytkin ja ne muutamat kepukannattajat joilta olen asiasta tiedustellut, niin eivät ole ymmärtäneet johtonsa ratkaisua mennä oppositioon, pitivät sitä vastuun pakoiluna, kun kerrankin olisi ollut oikea viiteryhmä tarjolla.
      Olisihan se ollut kepulta kunniakasta ja suoraselkäistä osallistua jälkiensä siivoamiseen Orpon hallituksessa, mutta nyt on sitten vasemmiston tavoin jättänyt siivoamisen muille.

      1. Olisihan kepu hullu, jos lähtisi hallitukseen ottamaan syytteet edellisen hallituksen talouspolitiikasta ja nyt murtanaan oman valtiovarainministerin selkää. Älkää nyt hourupäisiä miettikö, mutta kaikkea tuo ahneuden oikeistodiktatuuriin pyrkiminen aiheuttaa.

  3. No ei ne asiat aina mene kenttäväen kanssa samoilla aalloilla ja kyllä puolueen johto kuitenkin ne hallitus päätökset tekee

    Ei ne ole huutoäänestyksessä

    Mitä tuohon siivoamiseen tulee aina ne on jätetty uudelle hallitukselle ei siitä kannata sanoa mitään

    Katsotaan eteenpäin tulevia asioita terv tepivaari

  4. Persuporu alkanee kunhan hallitusneuvottelujen tulos julkaistaan. Toki ohjelma voi olla minisatainen opus ja kestää tovin ennenkuin hidaslukuiset sen lukeavat ja ymmartävät lukemansa?

    1. Etkös sinä Niilo ole jo parin viikon ajan lähes päivittäin julkaissut hallitusneuvotteluiden tuloksia?

    2. Vihervasemmisto kollottaa kepun kanssa jo etupainotteisesti, kun olisivat itse valmiita heittämään vain lisää bentsiiniä likekkeihin.
      Täystuhoa tarjottiin ennen syöpäläisten torjuntaan, mutta sekin on taidettu jä hävittää kauppojen hyllyiltä, että vaikeata on viherpunikkien hävittäminen

      1. Arvi, ”viherpunkit”katoavat tai ainakin vähenevät ajan myötä ihan oman politiikkansa seurauksena. Huumeiden laillistaminen, Ilmainen ehkäisy ja rajoittamattomat abortit (myös miehille).
        🤣🤣🤣

          1. Arvi, toinen seikka joka puoltaa ”viherpunkkien”vääjäämätöntä hiipumista, on se, että demareilla on keskimäärin kaikkein vanhimmat kannattajat.

            Ja kyllähän siihen jonkinasteinen seniilyis tarvitaankin 🤪

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *