Tytti Tuppurainen köyhien ”auttaja”…… myös suomessa.

Ei tiennyt kepu  kun halusi kolerasta eroon, että saikin tilalle ruton ( Rinne / Marin )

En usko että suomi olisi näin pahassa taloudellis/moraalisessa kriisissä, jos kepu olisi antanut armon käydä oikeudesta koleran kohdalla.

Mutta jos nyt vähän spekuloin demarien tulevasta puheenjohtaja pelistä sen verran, että en jaksa kyllä uskoa että seuraavakaan puheenjohtaja kantaa ”kasseja” jalkojensa välissä, sillä demareilla on niin vertaansa vailla oleva naisjärjestö ja verkosto,  jonka lonkerot hallitsevat  puoluetta  yläportaasta viimeiseenkin ruohotuppuun asti.

AY ei enään tule saamaan ”omaa miestä” ( Lindtman ) puheenjohtajaksi ja nyt äänestäjät pudottivat jopa ex-pääministerin ja Lakkokenraalin koko eduskunnasta ja kun muutenkin AY pienenee vaikutusvallallaan ja jäsenistöltään kuin pyy maailmanlopun edellä.

Kun kuuntelin Tuppuraisen haastattelua koskien tulevaa puheenjohtajaa, niin aika hyvin hän muotoili uuden puheenjohtajan ominaisuuksia ja ne noudattivat täysin hänen omaa poliittista profiiliaan.

Joten, seuraava demarien puheenjohtaja on Tytti Tuppurainen ja miksi näin, niin annoin siihen johtavat syyt jo ylinnä.

27 vastausta artikkeliin “Tytti Tuppurainen köyhien ”auttaja”…… myös suomessa.”

    1. Et Tepi taida ymmärtää, mitä spekulointi tarkoittaa. Haepa takaisin sanakirjasi, jos olet sen kanikonttoriin vienyt.

  1. Sehän olisikin mielenkiintoinen paikka jos Tuppuraisesta tulisi demarien puheenjohtaja, mutta puolue tuskin ottaa tuollaista imagoriskiä.

    1. Mika,- vaikka tepi kieltää spekuloinnin, niin jos et ole kanssani samaa mieltä Tuppuraisen valinnasta, niin olisiko mahdollista että esittäisit oman ehdokkaan kyseiseen tehtävään, vaikka se onkin meille perussuomalaisille yks`hailee kuka toveriplotuunaa johtaa.

      1. Oma veikkaukseni on Lindtman.

        Tuppurainen ei mielestäni tule kysymykseen missään tapauksessa.

        1. Etkö Mika usko niihin perusteluihin, joita Lindtmanista esitin hänen valintansa esteestä.

          1. Niin ymmärtääkseni Lindtmanilla on vahva tuki, joka on ollut myös Marinin aikana, puolueen ”yhtenäisyys”, jota viime päivinä on korostettu ei taida kuitenkaan olla aivan niin lujaa, eikä ole ollut.

      2. Arvi:

        Tepi saattaa kieltäytyä jopa säiden spekuloinnista nykyään.

        1. No ei tepi sitä säätä kiellä spekuloimasta enkä ole nytkään mitään kieltänyt olette sen vaan kääntäneet sellaseksi
          Sää puntariksi olis lehmän häntä paras siitä näkis olemassa olevan sään hyvillä prosenteilla terv tepivaari

  2. Kun ei ole uutta ”marinia” näköpiirissä niin kyllä demarit pelaavat varman päälle ja ottavat Lindtmanin. Tämä on varma tieto.
    Älä Sinä Tepi kieltele spekuloimasta sillä sehän on tämän jutun suola.

    1. Matti näkyy olevan Mikan linjoilla ja ikäänkuin viittaatte kintaalla minun Tuppurais perusteluilleni.

      1. Arvi, niin minun on vaikea uskoa, että henkilö joka tarkoituksellisesti vieraannuttaa lastensa isää lapsistaan olisi oiva keulakuva puolueelle? Itse asiassa en ymmärrä miksi hän on edes ministeri tai edes kansanedustaja.

        1. Enpä Mika usko että tämä olisi valinnan este, taitaa olla nykyään jopa meriitti.

        2. Toisaalta SDP:ssä on kyllä varsin erikoisia yksilöitä muitakin, noin niinkuin ammatillisesti katsottuna.

  3. En ole kieltänyt mutta en sitä pidä suotavana spekulointiin tehkää nyt vaan hallitusta
    Jos paljon spekuloidaan valinnalla se hyvinkin viedä demareilta innon hallitukseen
    Nyt siihen on vielä pieni mahdollisuus
    En tosin kiellä ketään mutten pidää hyvänä asiana nyt terv tepivaari

  4. Tuppurainen on kova luu EU- asiantuntijana ja teollisuuden edusnaisena. Monikielinen, saksa, englanti, ranska.
    Hän pesee ”valottoman” ja huono ulosantisen Lindmanin moninkertaisesti.
    Hyvä ehdokas Marinin seuraajaksi.
    Etäisyyttä pitää ottaa ay:een.
    Näyttää olevan muille puolueille punainen vaate.

  5. Viihdearvoltaan Kiurun Krisu olisi ihan omaa luokkaansa, mutta eiköhän SDP tähän tapetista tuskin erottuvaan Lindtmaniin päädy. Enivei, tämä rokkistarbakauden noste on demareilta ohi.

    1. Tuo ettei erotu tapetista lienee jäyhän perusdemarin mieleen, kun on Marin huuma alkanut hengästyttää, paluu turvalliseen, riskittömään sosialidemokratiaan Lindtmanin jäyhällä, jos toki värittömällä johdatuksella.

  6. Tuppurainen olusi hyvä pm kun hallitusneuvottelut menevät tilttiin kokoomuksen, ps:n ja rkp:n kanssa.
    Näin demarit ottavat uudelleen vetovastuun ml. Kokoomus, rkp, kd vihr. mukaan.
    Ps, kepu, vas., liike oppositioon.

  7. Käräjäoikeuden julkisista asiakirjoista, jotka toki Tuppurainen olisi halunnut salata, käy hyvin ilmi millaisesta ihmisestä on kyse, mutta se, että hänelle löytyy ihailijansa, ei jaksa yllättää. Samaiset ihailevat myös Marinia ja se on ihan loogista, oppikirjamateriaalia.

  8. Tuppuraisella voi olla liikaa painolastia. Saa nähdä. Totta puhuen en osaa oikein sanoa kuka olisi paras – mutta toivon, että demarit pohtivat asiaa pitkän kaavan kautta. Vanhan valtiojohtajapuolueen on hyvä löytää linjansa. Tästä aiheesta oli kiintoisaa vääntöä tuoreessa JETP:ssä.

    1. Paras tapa löytää linjansa on mahdollisimman pitkälle kuulla kenttää, perus- ja piirijärjestöjä eikä jättää päätöstä yksinomaan tai pääasiassa puolueessa hegemoniaa pitävälle mainostoimistovetoiselle puoluetoimistolle.

  9. Kyllä siihen hommaan löytyy hyvä ehdokas SDEeen omilla toimilla tuskinpa he apuja siihen tarvitsee terv tepivaari

  10. No, välittömästi oppositio-persuleiri pelästyi kauhusta kankeaksi ja seiskana tonkimaan joitakin pöytäkirjoja, jos ”Kataisia tai Halla-ahoja” tai joku kunnallinen eripura ilmenisi jostakin.
    Parasta olisi ensin piilottaa kirkkoviinit ja naapurin lahjusvodkat omilta puoluepampuiltanne.

  11. Kyllähän Tuppurainen kummasti koplas valtion omaisuutta, miksei sitten meidän pienosakkaidenkin. Vaikka en minä mitään omista, mutta muiden.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *