Väkee on ku KOO- VEEN maalilla.

Helsinki on Suomen pääkaupunki, mutta Tampere on selvästi Suomen johtava kaupunki poliittiselta painoarvoltaan, kun katsotaan vähän henkilöiden poliittista historiaa tämän päivän valossa.

Tampere oli vielä jokin aika sitten pääministeri kaupunki ( Marin )

Nykyisessä eduskunnassa istuu kaksi entistä Tampereen pormestaria, toinen oppositiossa ja toinen ministerinä ( Lyly SDP,  Ikonen KOK ja kolmaskin ministeri tulee Tampereelta, kun puolivälitarkastelun yhteydessä  Rydman PS vaihtuu Puistoon PS. Ja vaikka nykyinen eduskunnan puhemies  ( Halla-aho ) ei enään olekkaan kirjoilla Tampereella, niin hänen lapsuutensa ja nuoruutensa on kuitenkin Peltolammin lähiöstä ammentanut ”matkaevästä”.  Samoin on Tampereelta lähtöisin myös nykyisen  hallituksen valtiovarainministeri (Purra ) ja jos sanon että he ovat lähteneet Tampereelta, niin Tampere ei ole lähtenyt heistä.  Henkilökohtaisesti näkisin nykyisen eduskunnan puhemiehen Tammikuun vaalien jälkeen tasavallan presidenttinä, mutta luultavasti Suomalaiset ovat kuitenkin vielä niin voimakkaasti ennakkoluulojensa vankina, että rohkeus ei riitä fisionääriä äänestämään.

Varmasti myös vihreät olisivat Oras Tynkkysen Tampereelta valinneet puheenjohtajakseen jos hän olisi ”leikkiin” lähtenyt, mutta ehkä kahden vuoden kuluttua ”Virrasta on virta loppunut, niin Tampere saa tähänkin puolestapuhujansa.

Ja voisi hyvinkin löytyä Saarikon haastajakin Tampereelta ( Ovaska ) vaikka taitaa ollakkin tämänhetkisen eduskunnan suurin populisti, niin kyllä hän silti paskanpuhujan  päihittäisi torikansan kaatajana ja valojen palauttajana tupailtoihin.  En jaksa kyllä ymmärtää, että Saarikolle ei haastajaa ilmaannu.

Eikös Tampere ole pohjoismaiden  suurin sisämaa kaupunkikin

27 vastausta artikkeliin “Väkee on ku KOO- VEEN maalilla.”

  1. Meinasi unohtua, että onhan se eduskunnan ainoa kommunistikin Tampereelta ( Kontula )
    ( en kyllä tiedä onko tämä hyöty vai haitta )

    1. Muuten Kontula YTT:n tohtori niin kuin isänsäkin Osmo, on erittäin fiksu tietäjä ja väittelijä, joka pisti kampoihin YLE radio 1:ssä toimittajan mennen tullen ja oikaisi toimittajan tietämystä.
      Kontula ei ole mikään NL:n kommunisti, vaan enemmänkin talouskommunisti ja ihmisarvotaistelija, joka osaa perustella näkemyksensä. Tällaisia toisinajattelijoita tarvitaan.

    2. Arvi, Kontula on täältä Porista, mutta mistäs kommunistit kodin löytävät ellei Tampereelta.

  2. Tanpereen kaupunginvaltuuston päätöksenteosta voisi koko Suomi ottaa mallia.
    Valta-päätöksenteko-koalition muodostavat vuoroin kokoomusvetoinen, vuoroin demarivetoinen koalitio töydennettynä vihreillä ja vasureilla.
    Persut on heitetty ulos pysyvästi.
    Miksi ? Se on ollut kaikkien projektien vastustaja, tunnelin, Arenan, ratikan, tavara-aseman siirron, Santalahden rakentamisen, Näsinsaaren rakentamisen vastustaja ja kaikkien asioiden jarru.
    Peruilla ei oke mitään tekemistä Tampreella, se on vieraslaji. Päätehtävä voidaan hyväksyä, makkaranpaisto Tammelantorin kantahengille ja vietnamilasten torimyyjien vahtiminen.

    1. Tämä litania on tuttua Heikki jargonia, sille nauraa jo Pyynikinharjun mummotkin.

      1. Tämä on Tampereen menestyksen resepti, jota lääkettä mummotkin kunnioittavat täällä kulmilla hautaan saakka. Tampereesta tehdään varmaan kohta Suomen pääkaupunki.
        Jos täällä persut jollakin ilveellä pääsisivät jotain edes pientä valtakammaria pitämään, minä muuttaisin takaisin Hesaan ja Katajanokalle, kasinon viereen, meren rantaan, josta pääsisin tuulettamaan solujani raikkaaseen merituuleen aamuin illoin. Siellä ei asu yhtään persua.

        1. Sinä et löydä enään Suomesta yhtään paikkaa johon voisit mennä persupelkoasi potemaan, joten pareet olisi vain ottaa se lusikka kauniiseen käteen ja alkaa lusikoimaan käärmekeittoa ääntä kohti.

    2. ”Tanpereen kaupunginvaltuuston päätöksenteosta voisi koko Suomi ottaa mallia.
      Valta-päätöksenteko-koalition muodostavat vuoroin kokoomusvetoinen, vuoroin demarivetoinen koalitio töydennettynä vihreillä ja vasureilla.
      Persut on heitetty ulos pysyvästi.”

      Hmm… ketkäs ovatkaan vastuussa ennen soteuudistusta tehdystä sotebudjetin alimitoituksesta Tampereella?

      1. Sekö oli se Tampereen suurin ongelma ? Eikö tuo vastuualue selvinnyt ? Ei yksikään persu, mutta
        Pirhassa pääsee sentään nopeasti hoitoon ja rahaa tulee, kun tarvitaan.

        1. Nyt siis myönnät, että samat henkilöt / puolueet jotka ajoivat läpi valtakunnallista soteuudistusta, päättivät kuntatasolla sotekulujen alibudjetoinnista, hyvä niin.

          On kuitenkin jokseenkin hassua, että ihan samat henkilöt / puolueet soteuudistuksen valmistuttua syyttelivät kuntia sotebudjettien alimitoituksesta.

          Mitä tulee tuohon Pirhaan, niin ei se kyllä ihan niin ruusuista ole kuin yrität esittää, mutta ihan miten vaan.

          1. Tampere on ihan muuta kuin yksi SOTE !
            Meillä ei tarvitse kantaa suurta huolta, kun Pirha panee asioita järjestykseen ja Tampereen politiikka ilman persujen ruikutusta.
            Hyvät tolkun johtajat, Rantanen, Ikonen, Marin, Lyly, Kummola osaavat asiansa.

            1. Kyllä se Pirha toimii ihan saman lain puitteissa kuin kaikki muutkin hyvinvointialueet ja omaa myös ihan samat ongelmat kuin muutkin, mutta onneksi se on virheettömien ja erheettömien luoma himmeli.

  3. Olkoon nyt Tampereella kuinka hyvänsä, mutta ilman perussuomalaisten mukanaololla hallituksessa olisimme ajautuneet yhä syvempään valtiontalouden alijäämään ja sisäinen turvallisuutemmekin olisi viety lopullisesti Ruotsin tielle.
    Ja tässä ei nyt kaivata enään vihersosialisteja sotkemassa maatamme entistä syvempään suohon, siitä olisi seurannut edellisen neljän vuoden toisintoa, eli sutta ja sekundaa.

    1. Nyt vasta suossa ollan, kun velkavuori kasvaa ja kaikki syy on edellisen, edellusten halitusten. Ei ole vaa tämän täysin kyvyttyömän politiikkasekamelskahalliiuksen.

      1. Jep jep…

        Mahtaa harmittaa kun PerusSuomalainen puolue on hallituksessa?

        Siis se sama puolue, joka kanssa kukaan ei suostu hallitukseen ja joka on kadonnut puoluekartaltakin lukuisia kertoja, näin ainakin jos ylintä joka-asian asiantuntijaa on uskominen.

        Vai olisiko sitten se asiantuntemus…?

      2. Velkavuori kasvaa ja erityisesti edellisen hallituksen holtittomien päätösten takia, mille nykyhallitus ei voinut mitään.
        On turha jauhaa paskaa nykyhallituksen syyllisyydestä, kun Marinin huulipunavisikko päätti miljarden pysyvistä menoista ilman alkeellisintakaan hajua siitä, mistä se raha niiden maksamiseen saadaan.
        Täytyy todella olla sokean ideologian läpitunkema, kun ei sitä pysty myöntämään, mutta se on jon huomattu, että punademu-usko kattaa kaiken paskan.

  4. Yhden nimen lisäisin. Tampereen yksi erinomaisimmista vihreistä, Ollipoika Parviainen, lähetettiin Hämeenlinnan kaupunginjohtajaksi ja on siellä käyttänyt Tampereen oppeja hyväksi. On ollut ilo katsoa ns. naapurikylän kehittymistä.

  5. Heikki heittelee tuttua jargoniansa. Mitä tulee Tampereen valtakoalitioon, niin ainahan siellä on alussa mukana olleet myös Vasemmistoliitto ja Vihreät, mutta kun valtuustokausi etenee, niin milloin lähtee vasurit ja milloin vihreät. Aivan kuten on ollut tapana myös valtakunnan politiikassa.

    Tiedän myös, että Heikin luettelemia koalition tiettyjä saavutuksia vastustivat monet muutkin tahot kuin vain perussuomallaiset. Esim. tavara-aseman siirto ja Näsinsaaren rakentaminen eivät saaneet suinkaan yksimielistä kannatusta valtakoalition sisälläkään.

    Santalahden rakentumistakaan ei kannattane ottaa ainakaan positiivisena esimerkkinä mukaan sillä kyllä se alue sellainen ”seinä_seinässä_kiinni” slummi on. Ja lisää vaan täyttyy.

    Santalahti kuten myös tuo vieressä oleva Härmälänranta ovat oivia esimerkkejä siitä, kun kunnalliset päättäjät ja kaavoittaja antavat ohjakset rakennusliikkeiden käsiin.

    Pirhan surkeutta en viitsi edes kommentoida.

    1. JuhaU.
      Persut eivät kuulu ja ole kuuluneet valtakoalitioon, joka päättää asiat. Persujen tehtävä on ollut poikkeuksetta vastustaa kaikkia hankkeita.
      Joskus vasurit tai vihreät ovat äänestäneet vastaan, mutta pääsääntöisesti ovat rivissä kun asiat on keskusteltu.
      Santalahti oli rytöläjä, jonka persut olisivat antaneet mädäntyä sijoilleen. Eihän se, eikä mikään muukaan uusi betonitöttröläjä ole kaunista. Mutta se kaavoitus on ongelma kaikkialla rahan ja grynderien mellastaessa.
      Tunneliasiassa 4 demarinaista poikkesivat demarien tunneliäänestyksessä ryhmäpäätöksestä ja erotettiin määräajaksi. Mutta he ratkaisivat, että tunneli rakennettiin.
      Ps. Soitin silloin Urpilaiselle, joka oli Tampereella jossain kokouksessa, että pane nyt porukkasi järjestykseen, että tunneli saadaan läpi äänestyksessä. Jotain siellä taustalla tapahtui.

  6. Parikin tuttua on asunut Härmälänrannassa ja ovat kovasti pitäneet alueesta. Ainoa miinus on että vierasparkkipaikkoja ei ole lainkaan. Se nyt on toisaalta ongelma jopa täällä Multisillan ghetossa, vaikka täällä olisi käyttämätöntä tilaa parkkeerata puolen kaupungin autot.

  7. Vaikka toi SOTE versio 1piste0 meni monelta osin vituralleen, niin on siinä se hyvä puoli, että toi paikallinen pellekerho ei ole enää noista masseista päättämässä. Tampereen kunnanvaltuuston suoritustasoon sopii paremmin esim. koiranpaskaroskisten sijainnista ym. vastaavan tason asioista päättäminen.

    1. Vogoni, valtuusto on taitanut päättää vähän isommista asioista yhteistuumin, mutta se koiranpaskakerho on siellä Kalevan sontaläjän tonkijoissa ”päätoimittajana” Raevaara.

  8. ”Ps. Soitin silloin Urpilaiselle, joka oli Tampereella jossain kokouksessa, että pane nyt porukkasi järjestykseen, että tunneli saadaan läpi äänestyksessä. Jotain siellä taustalla tapahtui.”

    🤣🤣🤣

    Jos mitenkään saat mahtumaan kalenteriisi niin voitko soittaa Putinille josko jotain tapahtuisi Ukraina tilanteen taustalla?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *