Perussuomalaiset peilin edessä

Tätä kuvausta ei voi olan kohautuksella ohittaa. Se läpivalaisee niin sekalaisen seurakunnan, että röntgenkin hajoaisi. Tällaisten kannattajajoukkoa on  mm. US:n palstat ml. somet täynnä. Ne kannattavat Trumppia, Putinia, Orbania, Erdogania, Bolsonaroa, Marie le Penniä, Berlusconia ja inhoavat Suomen Eduskuntaa, presidentti Niinistöä, Päämininiteri Marinia hallituksineen.

Kurjoittaja on toimittaja kirjailija Tapio Tuomaala, jolta ote US:n kirjoituksesta:

”Perussuomalaiset ovat  epäisänmaallisin puolue Suomen historiassa. Sen riveihin on onnistuttu agitoimaan hyväuskoisia hölmöjä, jotta inhorealistinen putintrumpismi peittyisi massan sekaan.

Perussuomalaiset ajavat virallisen puolueohjelmansa mukaisesti Suomen eroa Euroopan Unionista eli heidän tavoitteensa on heikko EU, kuten Donald Trumpilla, ja vahva Venäjä suhteessa Eurooppaan.

Rakastavaiset Laura Huhtasaari ja Unkarin Viktor Orban, EU:n hajottaja ja Putinin luottopakki.

Video Lahden Hakkapeliitta-patsaalta vuodelta 2015. Videolla heilutetaan Unkarin lippua. Suomeen oli tullut noin 30000 tuhatta pakolaista. Peruspersut kävivät kuumana, kun heidän puolueensa hallituksessa oli ottanut Sipilän lusikan kiltisti käteensä. Eduskunnassa istui mm. Laura Huhtasaari.”

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/laura-huhtasaari-ps-putinin-viidennen-kolonnan-agitaattori/

32 vastausta artikkeliin “Perussuomalaiset peilin edessä”

    1. Kun kommentitkin US:n jutusta lukee, niin avartaa vielä paremmin muiden näkemyksiä.
      Jos US:ssa olisi persumyönteinen kirjoitus tai Niinistön ja Marinin hallituksen arvostelua olisi välittömästi 20 persuporukan tykkäystä, nyt ei.

  1. Media on kokoomuksen asialla ja nyt tehdään kaikki voitava.
    Maahanmuuttovastaisuudella saattaa tulla melkoisesti ääniä vaikka maahanmuuton kustannukset pidetään salassa.

    1. Maahanmuutto on persujen ongelma n:o 1. Kokoomus taas kannattaa osana työllisyysratkaisua ml. EU kaikkine ihmisoikeuksineen.
      Nyt persuilla tuli P housuun ja kanttavatkin EU:n kautta tulevaa eurooppalaisten maahanmuuttoa.

  2. Heikin painajainen, näetkö yölläkin tälläistä painajaista, käy lääkärissä

  3. Onneksi en ole minkään puolueen erityinen fanaatikko, mutta joka puolueella on ainakin yksi hyvä teema.

  4. Että kansalainen Tapio Tuomaala profetoi perusuomalaisia vastaan parlamenttivaalien alla. Entä sitten? Sehän kertoo että demokratia toimii. Missä dilemma. Ei kai demokratiassa?

  5. ”Yhteinen kristillinen arvopohja, johon kuuluu Venäjän etujen ajaminen EU:n sisällä, on yhdistänyt Orbanin puoluetta sekä perussuomalaisia niin pitkään kuin poliittinen muistini yltää.”

    Se, että ihmisillä on yhteinen kristillinen arvopohja, tuskin on huono asia. Mielestäni sota ei ole argumentti sitä vastaan, ettei oman maan asioita saisi hoitaa, sehän on vain myönteinen asia, ettei pelko ohjaa linjauksia. En näe mitä vastuutonta tai vaarallista sellaisessa olisi verrattuna Marinin avoimeen epädiplomaattisuuteen vaikkapa?

    1. Liisa,- olet tervejärkinen ja omilla aivoillasi ajatteleva tolkun ihminen, olisitpa yhtenä lenkkinä meidän perussuomalaisten ketjussa puolustamassa kansallisia perusarvojemme koti ja isänmaanusko.

      1. Kiitos Arvi myötämielisestä yhteiskunnallisesta tsemppaamisestasi! <3 Yritän opetella ymmärtämään jotakin yhteiskuntamme toiminnasta.

        1. Jos persujen ohjelma ja toiminta on muka yhteiskunnallisesti kehittävää, niin joidenkin arvopohja on anarkian kannalla, anarkiaan johtavaa politiikkaa.

          1. ”Anarkia (< kreikk. arkhos, ’johtaja’ + an, kieltosana) on yhteiskuntamuoto, jossa hallintoa ei ole."
            (Wikipedia)

            En ehkä kuvailisi perussuomalaisia arvoja tai käytännönläheisyyttäkään suoraa anarkiaan johtavaksi, varmaan aika päinvastoin itse asiassa. Sokean tiedekeskeinen maailmankatsomus ja ateismi voisivat kenties enemmänkin edustaa jotakin anarkisen kehityksen mukaista suuntaa…

            Mutta hauska biisi aiheesta:

            https://youtu.be/pZz7mOXDu0g
            (TV Smith – Expensive being poor)

            1. Anarkiaa on vallan kolmijaon, rakenteiden ja poliittusen järjestelmän vastustaminen ja purkamustavoitteet kuten EU, tuomiovallan vastustaminen ja pyrkiminen yksinvaltaisuuteen. Ja näitä persut ajavat.

              1. Eikö asioita voi katsoa eri mittakaavoissa? Ymmärrän näkemyksen EU-tasolta katsottuna, jossa mittakaavassa voisi ajatella perussuomalaisen vastustamisen edustavan anarkiaa — tai yhtä lailla konservoimista ehkäpä?

                Globalisaation kiivaassa tahdissa näen ymmärrettävänä sen kehityksen, mitä monissa maissa oikeistopopulististen puolueiden nousu kukaties edustaa: ehkäpä ihmiset haluavat konservoida jotakin hyvänä ja arvokkaana kokemaansa ja jarruttaa kehitystä, joka kumittaa maailmasta sellaista, joka heille on arvokasta? Samaan tapaan kuin kaupungeissa kulttuurillista perintöä tai vanhoja rakennuksia voidaan haluta suojella.

                En ole syvällisesti perehtynyt persupolitiikkaan, mutta lähtökohtaisesti näkisin niin, ettei se automaattisesti tarkoita anarkiaa, jos joku arvokonservatiivisempi kansanryhmä pyrkii höllentämään jotakin voidakseen rakentaa itse jotakin omien arvojensa mukaista.

      1. Käytännössä varmaankin sellaista arvokonservatiivista ”samaa vanhaa” jonka voi halutessaan ohittaa ”ei minään” koska se on kuin pari vuosisataa paikallaan seissyt rakennus, jonka uudistusmielinen haluaisi purkaa pois vain pelkästä uudistamisen palosta. Mutta vastaavastihan voitaisiin kysyä, mihin jatkuva uudistaminen pyrkii tai tähtää, tai miksi se on enemmän totta kuin konservointi?

        1. Ei mielestäni uudistaminen automaattisesti tarkoita, että asiat olisivat yhtään paremmin.

      2. Sota ja Marin argumenttini liittyivät tähän Tuomaalan kirjoittamaan kappaleeseen:

        ”Entisen pääministerin Alexander Stubbin (kok) mielestä perussuomalaisten virallinen linja on vastuuton ja myös vaarallinen ottaen huomioon tämänhetkisen turvallisuuspoliittisen tilanteen.– Suoraan Venäjän pelikirjasta, Stubb toteaa. Hän muistuttaa, että Euroopassa on sota ja että Suomella on 1 340 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa.”

        1. Vertailin tuossa kommentissani vain Riikka Purran ja Marinin ajamaa politiikkaa Tuomaalan tekstin taustaa vasten.

      3. Lukemani perusteella (mm. Jonathan Glover, Harari) vastakkainasettelua sekä sodassa ”toisena” ja ”vähemmän ihmisenä” nähdyksi tulemista vahvistaa se, jos osapuolilla vaikka on jo lähtökohtaisesti kovin erilaiset arvopohjat sekä maailmankatsomukset, jolloin viholliselle on helpompaa nähdä toinen ei-arvostettavana sekä jonakin joka voidaan jyrätä ja tuhota tuosta vain.

        Tästä näkökulmasta katsottuna pidän Marinin ajamaa globalistista liberalismia potentiaalisesti riski-alttiimpana tekijänä Suomelle, jonka itänaapuri lienee melko arvokonservatiivinen. Diplomaattisesta näkökulmasta näen kenties turvallisempana perussuomalaisen arvokonservatiivisuuden, joka ei kenties tee meistä itänaapurillemme täysin alieneita toisarvoisia ali-ihmisiä, vaan kenties arvokonservatiivisuus voi auttaa Suomea näyttäytymään kunnioitettavana kansakuntana, jonka kanssa ei tarvitse ryhtyä sotimaan suotta. Esimerkiksi.

        1. Teoria on teoriaa. Venäjä käy sotaa koko länsimaista kulttuuria vastaan, kaikkia meitä vastaan. Sitäkö meidän piitää ymmärtää ? Mikään rauhallinen rinnakkaisolo ei kuulunut naapurin pitkäaikaisiin suunnitelmiin, vaan isojen itsenäisten valtoiden alistaminen sorron alle
          Suomi, Niinistö tai Marin eivät sotaa aloittaneet !
          Jos persut haluavat elää rinnakkaisoloissaan, eläkööt, eivät muut .
          Tämä teorisointi oli tässä.

          1. Sen verran voin ymmärtää, etten itse tahdo viettää seuraavaa vuosikymmentä Euroopassa riehuvan sodan/ riehuvien sotien varjossa. Olen nuori ja minulla on vielä koko lopunelämäni edessä.

            1. Kaikilla on iästään huolimatta loppuelämä elettävänä nuori tai varttunut. Päivien määrä harvalla on tiedossa.
              Nuorukaisena asuin hetken Suomen vanhimman 112-v Maija Rothoviuksen vintillä Ikaalisissa.
              Maija soitti ikäihmisenä pianoa konserttitasoisesti ja minä cha-cha chaata.
              Rouvat puhuivat cherrylasi kädessään saksaa, ranskaa ja ruotsia.

              1. 🙂 Tyylikkään kuuloinen rouva. Ja onhan se noinkin.

            1. Heikki,- anteeksi kun utelen ja kysyn, että minkälaista on elää kantaen näin ääretöntä vihaa jotain toista suomalaista ihmistä/ihmisryhmää kohtaan ja kuuluttaa kaikille omaa ylivoimaisuuttaan esim.minuun nähden.

              1. Arvi, vaihda riitaa aiheuttava puolueesi sellaiseen, jonka kanssa muut voivat tulla toimeen.
                Otat kyllä liian vakavasti ”vihat”. Ei sellaista minulla ole. Enemmänkin säälin höplästä vedettyjä fanaattisia hölmöläisä.
                Missä minä muka olen ylivoimainen, jos olen sattunut lyömään päätäni seinään enemmän kuin muut, jolloin kokemusta on karttunut.

Vastaa käyttäjälle Liisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *