16 vastausta artikkeliin “Hallituksen toimet uhkana, Sunila sulkee tehtaansa”

  1. Trollaati trollaa.

    Eikös ex-pm Marin kertoillut, että Suomi elää sotataloudessa? Eikös puun tuonti Venäjältä loppunut jo edellisen hallituksen aikana?

    Suljettu. Kaipola -20, Veitsiluoto -21, kun ”kuningatar” Marin oli vallassa.

    Että mitäs se nyt noin, vaikka ex-pm kävi opettamaan paperipatruunoille vasemmistolaista talous- ja teollisuuspolitiikkaa.

    1. Tuo vasta on trollaatia !
      Nyt on kysymys uskosta tulevaisuuteen näissä olosuhteissa ja tällä hallituksella ja hallitusohjelmalla ja työvoimatoimilla, ei menneillä.

      1. Vain täysin sokea persuvihaaja voi syyttää nykyhallitusta pitkäaikaisten talousongelmien seurauksista.

    2. Manna Sarinin kaudella ennätysmäärä yrityksiä on kaatunut ja 40 miljardia € lisää velkaa tuli Suomen niskaan. Kova hinta ei mistään.

  2. Sen verran luin uutisesta, että puun hinnan merkittävä nouseminen johti sellutehtaan sulkemiseen kannattamattomana. Eipä siihen kaiketi nykyhallitus ole ehtinyt vaikuttamaan.

  3. demari.fi:

    Paperiliiton puheenjohtajalla Petri Vanhalalla on ehdotus Sunilan varalta.

    – Hallitusohjelman mukaan maan hallitus aikoo myydä valtion omistuksia 4 miljardilla eurolla. Olisiko nyt hyvä hetki myydä Sunilan tehdas? Näin yhtiö pääsisi irti laitoksesta, mutta Sunilassa voisi jatkua toiminta ja säästyä työpaikat, Vanhala ehdottaa tiedotteessa.

    Vanhalan arvio on, että myynti saisi kannatusta hallituksessa ainakin perussuomalaisilta, jotka ennen eduskuntavaaleja pitivät esillä, kuinka tärkeää on säilyttää työpaikkoja Suomessa.

    1. Kannattaa tehdä yhteistyötä ay- porukan kanssa, joka tuntee olosuhteet perin juurin ml. firmojen taloustilanteet riskeineen. Hyvä ehdotus ja varmaan tulee muutakin.

  4. Juu, kyllä tuo sellutehtaan lopetus menee hallituksen piikkiin. Edellisen hallituksen aikanahan UPMn Jussi Pesonen sanoi että tehtaiden sulkeminen johtuu maan hallituksesta. Kai se tietää. Orpon hallitus on niin yritysvihamielinen.

    1. Miksei tämä yritysjohtoa ymmärtävä hallitus ei sitten ymmärrä vieläkään teollisuutta ?
      Teollisuus tarvitsee valtavaa tuotekehitysvoimaa irti alkuteollisuudesta, sellusta jalostuneempiin tuotteisiin.
      Koulutettua voimaa, jota saa kun teollisuus osin kouluttaa itse ja yhteistyössä laajan koulutusjärjestelmän kanssa, jota nyt ajetaan alas.
      Teollisuuden pitää päästä irti luonnon, maaperän, ilman, vesien pilaamisesta ja uusiin innovaatioihin.
      Nyt rahaa tehdään näiden tuhoamisella ja ihmisten selkänahasta repimällä.

  5. Hyvä esimerkki siitä kun kehittäminen jätetään ja vielä tuontipuun varaan. Omistajien voiton ahneus.

  6. Orpon lupaamat satatuhatta uutta työllistä ja Suomi kuntoon sekä velanotto minimiin leikkaamalla? Ei taida köyhät riittää ja mistä heille sitä työtä kun rakennusliikkeet kaatuu ja paperiteollisuus järjestelee voittojaan väkeä vähentämällä?
    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/stora-ensolta-isoja-ratkaisuja-koskevat-1150-tyontekijaa/13a26a5e-37bd-42f4-9be0-5534138d0673
    Rasismikieltopuheet taitaa olla enemmänkin sitä ettei hallituksen epäonnisia lupauksia ja leikkauksia moitittaisi?

  7. Elokapina ainakin tykännee lamasta. Tosin joutuvat pyörittelemään peukaloitaan, jos eivät löydä sabotaasille kohteita.

    Tulossa oleva yleislakkokin tulee sammuttamaan elon kipinän monelta. Tyhjän potkaisuja kuuluu siellä ja täällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *