Hallitus kaadetaan huutamalla ja nostamalla kissa pöydälle.

Demarit ne sitten vaihtoi, johtajankin itselleen, iso-Antti suuruuttansa, kyynärpäillään suojelee.

Iso-Antti heti kääri, hihat töiden merkiksi, ”kissan” nosti pöydällensä, raato vähän miukaisi.

Samaan syssyyn Sannan koko, klaani joutui vaihtohon, ainostaan häntäheikki, Vaasalainen vakuutti.

Kiurukin se meinaa jäädä, kukkaseksi seinälle, mutta taitaa Vantaan lahjan, laulu loppuu aijemmin.

Hallituksen iso Antti, kaatavansa uhoaa, rasistien marssirivit, eilen lupas avittaa.

Ison Antin toive turha, hallitus vain porskuttaa, mutta toisin tovereilla, oma pesä lemuaa.

Eihän näiden tovereiden, marssimiset kiinnosta, tolkun ihmisille on vain, Pitkänniemen satoa.

Hallituksen pitää laittaa, korvatulpat korviinsa, tovereiden kiljumiseen, tärykalvot vaarassa.

 

 

 

6 vastausta artikkeliin “Hallitus kaadetaan huutamalla ja nostamalla kissa pöydälle.”

  1. Missä kissa, tässä pöydällä se juuri oli ?

    Näkkäläjärvi nähdään poistuvan metsään ja sitten kuului ”VUH” !

    Kissan siis tosiaan saa haukkumaan kun kataa bensaa päälle ja heittää sen nuotioon, pohtii Mikkel iloisena.

    Saako koiran sanomaan ”miau”?

    1. Sadisti nuorena, sitä myös vanhempana, ei se anteeksi pyytelemällä radistiksi muutu.

      1. Arvi, on aivan selvää, ettei tervepäinen ihminen tuollaista tee, ei edes nuori ihminen.

        Onko hän sitten saanut apua ongelmiinsa, sitä en tiedä, mutta toivottavasti on.

        1. Sinä kun olet Mika työsi kautta näiden kanssa ollut tekemisissä, niin olenko väärässä kun sanon, että psykopaatti ei parane vanhetessaan kuten viinin sanotaan tekevän.

          1. Arvi, noin yleisellä tasolla voidaan sanoa asian olevan juuri noin.

            Mistään mielenterveysongelmista ei parane ilman apua, eikä usein edes avun kanssa, mutta ongelmien parempi hallinta on pääosin mahdollista.

  2. Ottaen huomioon että Fuhreriksi 30-luvulla natsi-Saksan toimesta nousi kansallissosialistien Aatu ja nyt Suomessa työväenpuolueen, sosialistit johtoon nousi ”natZi-Ana” ja puolueen sihteeriksi ”Cat murder Mikkel” niin pitäisikö huolestua…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *