Tämä on julkisten hankintojen pimeä puoli, jossa kirveellä on töitä mallilla Tampere kielteisenä esimerkkinä.
Tampereen museotoimi teki sopimuksen, joka herättää kysymyksiä – Tampere – Aamulehti
-Toinen on päättäjille ja herroille myönnetyt sadat ja sadat vapaakortit, sekin Tampereella. Potkut sai viranhaltija.
Valtakunnalliset julkiset tietojärjestelmät ”apotit” ja palkkajärjestelmät, jotka eivät toimi.
Helsingin kaupungin tietokoneet ja kalusteet ”myytiin” omaan tiliin tai otettiin itselle käyttöön, vahinko mittamaton ml. moraali.
Ostotoimi, joka sisältää kaiken palvelun ja tavaran, mitä ikinä tarvitaan ja, joihin esimiehen on oikeus antaa hyväksyntä alle 30-50 000 € / kertahankinta.
Nämä kaikki ”pimeät” eivät näy edes julkisissa hankinnoissa 50 mrd / vuosi.
… mutta:
…täällä hallitus repii joillekin kankkus -maanantaita palkattomaksi, ja lopetettujen tehtaiden potkittuja työntekijöitä myymään kämppänsä ja muuttamaan perheineen ”timbuktuun” joutotöihin, kunhan vai tekevät ”töitä” naurupalkalla.
Suomen suurin puhallus on tuo hallitusohjelma, joka on samaa tasoa kuin julkkisten hankintojen osamaton ostotoimi.
Niin ketkä tilaavat sutta ja sekuntaa?
Toki tietotekniikkaa työnnetään käyttöön keskeneräisenä ja se kaikki tehdään siinä toivossa että voitaisiin vähentää joitakin työpaikkoja.
Julkisen alan hankinnat epäonnistuvat, paitsi sattumalta. Siihen on monta syytä, mutta yksi niistä on kaikkein oudoin – nimittäin kvartaalikapitalismi.
Julkinen sektori tekee todella kalliiksi käyviä hankintoja vain siksi, että he eivät halua tehdä hetkellisiä isompia investointeja. Tämä usein tulisi paljon halvemmaksi mutta hallinto on säädetty niin että kulujen pitää jakaantua pitkälle ajalle. Sitten tehdään palveluostoja, vuokraamista, yms. ja maksetaan äkkiä 50%, 200% ekstraa.
Tuo on typerää pörssiyhtiössä, täyttä idiotismia julkisella sektorilla.
Niin tai, jos budjetissa on vielä jäljellä rahaa kuluvalle vuodelle, ostetaan vain sen vuoksi että saadaan budjetti täyteen.
Heikki on varmaan oikeassa siinä että kriteerit julkisten hankintojen kohdalla ovat erilaisia kun on yritysmaailmassa tai yksityisillä ihmisillä. Inhimillistä kun ostoksia ei makseta omalla rahalla.
Ei yritysmaailmassakaan ostoja makseta omalla rahalla, vaan samoin periaattein kuin julkisellakin budjettiperusteisesti, hyväksymisoikeuksin. On euromääräiset hyväksymisrajat, on puljaamista budjettivuoden lopussa. Puhun suurista ja suurehkoista yrityksistä, joissa itse olen vastannut asioista.
Kyllä julkinen on huomattavasti tarkempi ja byrokraattisempi kun yksityinen iso yrityskin. Mutta aina joukkoon mahtuu lusmureita.
En edes säkällä onnistu kirjoittamaan juttua jota ei Heikki oitis tyrmää ja esitä oman paremman tietonsa. No ei se masenna minulle riittää kun itse tykönäni tiedän olevani oikeassa.
Kaksi kertaa firmani on julkiselle sektorille myynyt. Nolla kertaa olen halunnut.
Ensimmäisellä kertaa Lempäälän kaupunki pyysi inventoimaan vesivahingossa tuhoutuneita laitteita. Saivat raportin, mutta eivät koskaan maksaneet laskua. Saimme suosituksen että laskua ei kannata vaatia maksettavaksi tai oikeudenkäyntikulut ajaisivat firmamme konkurssiin. Paskiaiset. Noh, häviö oli 240 euroa.
Toisella kertaa eräs sairaanhoidon toimija otti yhteyttä kun halusi hieman erikoisemman tietokoneen – heidän vakiotoimittaja tarjosi huonosti sopivaa laitetta viisinumeroisella summalla. Kaveri ajatteli että saatan tietää aiheesta jotain. Oma tarjoukseni oli 840 euroa ja siinä oli katettakin satasen verran. Kaupat tuli, rahatkin tuli, mutta voi helvetti sitä paperisodan määrää. Olisin tuplannut hinnan jos olisi sen tietänyt.
Tuo jälkimmäinen tapaus on mielestäni paljonpuhuva. Kuten esim. Suomen Kuvalehti ja Talouselämä ovat uutisoineet, julkiset sopimuskumppanit velottavat tähtitieteellisiä summia.
Siinä onkin savotta. Ammattitaidotonta ja byrokratiaa on hirveästi.
Myin tilatun konseptin Lahden kaupunginorkesterille, jonka tilasi intendentti. Hintaa ei tarkkaan sovittu, mutta oli ajatellulla tontilla. Minun laskun oli suurempi kuin intendentillä oli oikeus hyväksyä.
Jouduin hyväksymään sen, muuten se olisi joutunut hirveän byrokratian kohteeksi kuukausiksi.
Julkinen hankintatapa on hirveä ja byrokraattinen. Kirveellä on töitä.
Tampereen suojavirkamiesjohto koostuu lähinnä idiooteista.
Kunnat ”kilpailuttavat” ja valitsevat kallista ja huonosti toimivaa. Kukaan päättäjä ei joudu vastuuseen, työntekijät kiroavat huonoja välineitä mutta eivät voi asialle mitään.