Li Andersson ja Sari Essayah ovat liian kovia luita kokoomuksen Elina Valtoselle

Eilen A-talkin Sirkkasella oli vaikeaa pitää naispoliitikoita pilttuussaan, jossa keskustelu äityi erityisesti kokoomuksen Valtosen ja vasurien Li Andessonin välillä. Valtonen tarjosi isoa leikkauslistaa ylimalkaisesti kaikkeen mahdolliseen, mitä kokoomus on esittänyt kuten, sote kela-korvauksineen, yksityistämisineen, asumistuki, sosiaaliturva, työttömyysturva, verojen alennusta jne.. Li Andersson latasi tutkitut VVM:n  faktat, että kaikki mitä kokoomus on esittänyt, lisää tosiasiassa velkaantumista eikä päinvastoin. Valtosen sillisalaatti oli uskomatonta mössöä kokoomukselta.

Sen sijaan Essayah puki ohjelmansa myös faktoihin, jotka tukivat osin pitkälle jopa demarien ja vasurin sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa linjaa tervehdyttämiselle. Essayah ja Andersson näyttävät olevan järkeviä puoluejohtajia, jotka jopa voisivat sopia samaan hallitukseen.

Demarien Mäkynen jäi naisjyrän alle huolimatta siitä, että demarien ohjelma on samalla tontilla KD:n ja vasurien kanssa. Demarien ohjelma päätyy tervehdyttämisessä n. 10 mrd;n sopeutukseen leikkauksineen kahden vaalikauden aikana, kuin kokoomuksen pelkkä leikkaaminen. Demarit nostaisivat haittaveroja, listautumattominen yritysten veroja, maastapoistumisveroja, suurimman ansiotason verotusta ja pääomilla puljaamista tuloverotuksen osalta. Terveyden edistäminen sosiaalitoimena pitkällä tähtäimellä.

Kokoomus on  laskenut väärin jopa VVM:n esittämien lukujen soveltuvuudesta sellaisenaan, päinvastoin kuin muut, latasi Andersson.

Kannattaa lukea tämä VVM:n puolueeton raportti, miten jopa hankinnoilla voidaan säästää miljardeja:

https://vm.fi/documents/10623/150718668/Selvitys+julkisen+hankintojen+s%C3%A4%C3%A4st%C3%B6keinoista.pdf/392c82c8-c382-d667-d96b-f78f234abef8/Selvitys+julkisen+hankintojen+s%C3%A4%C3%A4st%C3%B6keinoista.pdf?t=1678084096339

Mikäli tähän blogiin tulee niin poliitikkojen henkilöön liittyviä ja muita asiattomuuksia, poistan ne.

20 vastausta artikkeliin “Li Andersson ja Sari Essayah ovat liian kovia luita kokoomuksen Elina Valtoselle”

  1. Kokoomus piti paikkaa nimekkäille, mutta ainakin yksi kieltäytyi ja piste siitä kieltäytyjälle.

  2. Aaltolahan on politiikasta vapaa asiantuntija, sekä ajattelija. Edustajana hän olisi menettänyt sen etuisuuden. Pidän sitä viisaana päätöksenä, jopa erittäin viisaana.

    1. Tuo on vanha juttu, jonka syyt tiedetään.
      Siksihän tässä niin demarit kuin muutkin ovat laatineet sopeutusohjelman, jossa tässä jutussa on kysymys.

  3. Politiikkaradiossa Yle-1 klo 13 Antti Pilke haastatteli taas Annika Saarikkoa, joka esitys oli kiihkoilematon ja tasapainoinen.
    Hallitukseen tuskin on asiaa jo kannatuksen vuoksi, mutta leikkaukset pääosin kaikista sosiaalietuuksista poistamalla indeksikorotukset.
    ( PS. jos indeksit jäädytetään pitää jäädyttää myös laajasti elintarvikkeiden ja pääosa muista talouksien rasitusta nostavista hinnoista. Tämä oli minun kantani ei kepun.)
    Este myös aluepolitiikka, joka palvelee vain kepun etua.
    Este myös Eu:n ja Suomen metsä- ja ympäristöpolitiikka.
    Suurin este kuitenkin on kepun änkyrälaidan patavanhoillinen kenttä arvoineen.

  4. Demujen ”sopeutusohjelma” on lähinnä veronkiristysohjelma eikä juurikaan vähennä velkaa tai velanottoa.

  5. Tuo VM:n juttu on sinänsä asiaa – mutta vanhaa asiaa. VTV on sanonut samaa ainakin pari vuosikymmentä. Yksikään hallitus – kok, kepu, sdp – ei ole asialle tehnyt mitään.

    On täyttä puutaheinää väittää, että äänestämällä (puolueen nimi tähän) asiaan tulisi muutosta ensi vaalikaudella.

  6. Ko ohjelmaa seuratessa kävi ilmi ettei asiat olleet Elinallakaan hallussa. Kokoomus on jonkun toimiston slouganeita laukova ja sitä pidemmälle eivät asioita hallitse?

  7. Niin kauan kun joka puolueella on vaalirahoitus, politiikan jälkeiset työpaikat ja lobbauskoneisto kiinni itseään lähellä olevista yrityksistä, eivät he tule laittamaan näille mitään sääntöjä.

    Jokainen iso puolue on korruptoitunut (kyllä, myös persut), ja jokaisella isolla puolueella on paljon venäjään liittyviä luurankoja kaapissaan.

    Alan kallistumaan yhä enemmän pienpuolueiden kannalle itse. Ehkä ääni menee ”hukkaan” mutta eipähän mene itärajan väärälle puolelle tai korruptioon.

        1. Arvostan sentään kokoomusta ja kokoomuslaisia niin paljon, että KD: jälkeenkin voisivat liittyä vaikka sivistysvasureihin tai demareihin ja pysyisivät 100 km:n päässä persuista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *