Otsikon toteamus ei tietenkään aina pidä paikkaansa, mutta tänään piti.
Kyseessä oli niinkin yksinkertainen asia, kuin että paistoin ryynimakkaroita paistinpannulla.
Ehkä asiaa auttoi, että annoin makkaroiden lämmetä jo ennen paistamista huoneenlämmössä ja viiltelin makkaroiden kyljet. Paistoin makkaroita miedolla lämmöllä pitkän aikaa, jolloin voin lisäksi pannulle valui lisää rasvaa makkaroista. Tietysti kääntelin makkaroita.
Huoneistoon levisi hyvä tuoksu.
Lopuksi otin kaksi makkaraa säilytysrasiaan ja kaksi lautaselle. Imeytin paistinpannulla olevaa rasvaa Reissumiesviipaleeseen, joten reissumieskin sai rasvasta lisää hyvää makua. Olipa herkullinen ateria.
Kyseessä olivat Kivikylän Palvarin ryynimakkarat. Hyvä ostos.
Juhani se todella on niin että kaikista ruoka asioista ei voi sanoa tekemisen aikaan muuta kun keitätkö vanhoja villa sukkia esim kuore ei voi hyvällä tahdolla sanoa tulee varmaan hyvää
Haju siitä on sietämätön on pari muutakin mutten nyt viitsi muuta sanoa
Lopputulos tuosta kuoreesta on nami sapuskaa terv tepivaari
Joo, raakana kuore tuoksuu mädälle kurkulle, mutta haju katoaa kun sen valmistaa. On hyvä ruokakala.
Tepi ja Timo puhuvat kuoreista suoranaista pas…a.
Olen pyytänyt ja perannut Päijänteen kuoreita varmaan 100 kg. Paistanut niitä pannulla voissa valkosipulilla ja ilman. Jopa leivinuunissa.
Mikään hajurakko pään takana on puuta heinää. Katkaiset pään niin kuin muikun tai silakan se on siinä. Kädet sen jälkeen ovat ovat kuin lapsen peppu. Tuoksu on hienon mieto vrt. silakka.
– paistinpannulla voissa leivitettynä valkosipulilla ta ilman
– uunissa smetanan ja sipulin kanssa
Superherkku !!!
Korjaan, kun sain selvää jutuistanne, että kuore on hyvää. Tosi hyvää !
Niin on hyvää sapuskaa tekoaikana kaamee kala hajunsa vuoksi terv tepivaari
Ei Heikki kerro paskaa kuoreesta kun sitä keittää olis hyvä olla kaamee nuha
Valmiina ruokana on sitten eri juttu on hyvää syötävää
Kyllä sitä kuoretta on tullut tehtyä muutaman sadankilon verran samalla myös perattua ne terv tepivaari
Miksi keität kuoretta ja miksi ja kenelle ? Ei se mikään keittokala ole. Se on paistinkala.
Turska ja made suorastaan haisevat keitettäessä.
Sopii kummallakin tekotavalla loppu tulos on aina hyvää terv tepivaari
Kuulun kala-pirkkoihin ja kun kuoretta lippoamme teemme siitä syötävää koko porukalle saattaa olla isokin porukka silloin mukana terv tepivaari
Itsekin ostan usein noita kivikylän ryynimakkaroita, mutta itse lämmitän ne uunissa 225 asteessa. Hyviä ovat ja niissä on paljon rautaa ravintosisältönä.
Samoin minä kuumennan ne uunissa niihin saa rapean kuoren helpommin
Taitaa olla niinkin etten oikein pidä savustettuna mutta sehän on mun asia terv tepivaari
Timo, tunnut tekevän paljon erilaisia ruokia uunissa. Lopputulos on varmaankin hyvä. Itse teen ruokia uunissa harvakseltaan – lähinnä Karjalanpaistia, kuten viimeksi joulupäivänä.
Olen joskus tehnyt myös hyvää makaroonilaatikkoa uunissa, mutta se on melkoisen työlästä, joten en ole vuosiin tehnyt – on muka tärkeämpääkin tekemistä.
Uunissa on hyvä ja helppo lämmittää ilman ylimääräistä paistinrasvaa, saaden samalla asuntoon miellyttävää lämpöä. Eräs siltainsinööriä duunannut tapailukumppanini kauan ennen energiakriisejä tapasi lämmittää asuntoaan uunilla, koska oli laskeskellut että se hänellä kannatti 😅
Sanoisin, että kukin tyylillään! Itselleni kaikista nopein ja helpoin on lämmittää vedenkeittimellä vesi, jonka kaataa tummaan soijarouheeseen, jonka maustaa sopivasti ja se on siinä. Pikakahvit päälle!
Käytän aikaa hyvin mieluusti muuhun kuin keittiössä hyörintään kun asun yksin.
Sanasta ”ryynimakkara” tuli mieleen erään pikaruokalan hyvin runsassuolainen cheddarjuustodippi, jota hiljattain kokeilin, ja joka oikeasti myös maistuu ryyniltä ynnä vatsahapoilta. Mutta kuulemma kovin suosittu!
Koiralla meni vatsa sekaisin, kun ostin hänelle kaksi triplajuustohampurilaista.
Sama juttu oli ira plikan kanssa ei saanut ryynäriä aamulla kakka tuli kun tykin suusta ja paljon ja velliä terv tepivaari
Talvisaikaan metsässä polttopuusavotalla tapaan tehdä kynsitulet, tikun nokassa paistaa kaksi palvattua ryynimakkaraa, niiden selkään sivelen emännän tekemää tulista sinappia, keittää sitä Joulun alla satsin Kalevi Keihäsen ohjeen mukaan, ei ole lasten syötävää se. Pullon keskiolutta juon palan painikkeeksi.
Minulla oli aikoinaan tapana ottaa hirvimettälle mukaan ryynimakkaroita ja tauoilla paistaa niitä tikun nokassa nuotiolla.
Herkkua, mikä herkkua. Tietysti makuasia.
Kerroin vielä ihmettelijöille, että jos nuotio ei savusta tarpeeksi, niin on parasta käyttää jo valmiiksi savustettuja makkaroita. Aivan mahtavia reissuja hyvän porukan kanssa.
Tuoksu on osa ruokanautintoa, tämä ymmärretään tänä päivänä.
Curry on semmoinen asia joka tuppaa eri muodoissa nostaan elämyksiä tuoksupuolella täällä main.
Niin on ! Erinomainen mauste !
Räihän grilli kun vielä oli Lahden vanhan linja-autoaseman kupeessa niin tuli otettua aina kanalautanen. Siihen kuului broilerinsuikaleet, ranskalaiset, salaatti ja kruunuksi maukas currykastike.
Lahdessa ny muutenkin grilliruoassa on sydäntä. On tuossa loppukuusta viikonloppu Lahdessa, pitääpä taas katsoa mitä löytyy.
Olen hyvien punaviinien ystävä. Tuoksu on niissä ”enemmän kuin puoli ruokaa”.
Ensin kun avaa pitkään pitkällään olleen pullon, niin jo korkin haistelu on hyvän viinin tapauksessa nautinto. Sitten tilkka hyvään viinilasiin (Iiittala) ja tutustuminen viinin tuoksuun perusteellisesti, ehkä vielä väritutkimus, ja vasta sitten maistaminen.
Ruokapuolella tahtoo olla usein niin, että jos sapuskassa ei ole valkosipulia, niin tuoksu on varsin mieto – ja on oltava tarkkana kuin porkkana. Jopa Karjalanpaistissakin, jossa ei ole valkosipulia, on kuitenkin saavutettavissa hyvä tuoksu kämppään.
Niin ja viinilasiin tulee jättää se Iittalan tarra, jota pitää varoa tiskatessa, ettei tuo irtoa viemäriin.
Onhan sinulla muistivihko näitä asioita varten, Kyuu?
Paljon sukuani tulee laitilasta. Sieltä on peritty kylän perinteisten asukkien, eli kanojen puolelta geneettinen ominaispiirre. Kanan muisti – hyvä mutta lyhyt.
(Se, ja tieto siitä että mitä tahansa ruokaa voi valmistaa kananmunista)
Minun toisen puolen suku oli Huittisista, jolla oli paikalliseen tapaan kanala Loimijoen rannassa. Siellä vanhaparin kahvi jauhettiin myllyllä polvien välissä ja keitettiin aina böönipannussa puuhellalla. Selvittämiseen rikottiin yksi muna kiehautuksen jälkeen ???
HK blöö punaviinikastikkeessa:
– paloittele koko paketti kuutioiks
– sipuli silpuiksi
– voita paistinpannulle
– ruskista makkarat ja sipulit yhdessä
– ripottele vehnäjauhot pannulle suurusteeksi
– lorauta puoli pulloa punaviiniä
– kiehuta reilusti neste vähiin ja kermaa joukkoon
– mausteiksi suolaa ja pippuria
Kaikista pöyristyttävin haju saatiin asuintilaan, kun lääkärinä työskennellyt eks-rakas aikanaan minun mökillä sai päähänsä kokeilla valmistaa kattilassa jotakin mömmöä mukanaan tuomista eri kannabislajikkeista, joita oli myös höyrystellyt vaporisaattorillaan sillä välin kun lämmitin saunaa meille.
No minä sanoin, että tehköön vihersotkunsa omalla vastuullaan — ja eikös tuo mönjä pohjaan palanut, mistä syntyi niin kertakaikkisen kuvottava haju, että kattila lensi samoin tein minun toimesta ulos kuistille, ja jouduimme värjöttelemään koko yön ikkunat auki, mitä lekuri minulle turhaan protestoi. Eihän mökissä muutoin olisi voinut olla.
Ja kaiken kukkuraksi aamutokkurassa päästäessäni lemmikin pihaan asioilleen, meni se suoraa latkimaan kattilasta tuota kannabis-ruokaöljysotkua ennen kuin ehdin kieltää! Painajaista.
Myönteisenä puolena tuossa tarinassa oli se, että lääkärin palkka oli niin suuri, ettei häntä olisi haitannut, vaikka kaikella hänen mukanaan tuomalla vihreällä olisin lannoittanut mustikkavarvikkomme.
Kerroin kuviosta äidilleni, joka naureskeli vaan, kun rakkaani oli niin teoreettinen super-älykkö, ettemme edes pienellä aallokolla veneilemään päässeet, kun kaveri jännitti niin kovin fysikaalisia luonnon voimia ja sitä, ettei itse hallinnut kuin tikkisolmun teon.
Näille superneroille jopa veden keittäminen on ylivoimaisen vaativa tehtävä. Mutta toisinkin päin:
Naapurin nero ei lähtenyt oppikouluun, kun ei kaverikaan. Luki 10 vuotiaana paikalliskirjasto n kaikki kirjat. Hänestä tuli rikas supermyyjä. Matkusti maailman ympäri ja ämpäri. Hän rakensi upeat veneet käsin. Oli harvilainen piirtäjä. Harva pystyi väittelemään tähtitieteestä. Päässälaskun supertietokone. Ulkoinen tyylitaituri ja hurmuri. Kokki vailla vertaa.
Kuoli viinan läträyksestä aiheutuneessa onnettomuudessa keski-iässä hellan ääreen.
Taidat ollakin Liisa kirjailija niin vahvaa fiktiota on tarinasi mutta en moiti, oli mukava lukea.
Huumaavien aineiden kanssa sattuneesta tapahtumasta on minullakin ihan tosimisto . Asuin Hieteniemenkadulla nuorna miesnä, tuli serkku Rengosta eukkoineen kylään, sen kunniaksi olin käyttänyt keittovalmiiksi erän mäskiä.
Ruvettiin keittämään pontikkaa isolla labralasipullolla kaasuhellalla, pulloon oli kytkeketty apteekista ostettu liebigin jäähdytin. Ihmettelin kun ei lähde kiehumaan kunnes äkkäsin että unohtuivat kiehumakivet pois. Otin korkin pois, kiviä en pulloon ehtinyt nakkaamaan kun kuului valtava humahdus ja koko kyökki oli hetken täynnänsä tulta ja liekkejä. Oli näet höyrystynyt etanoli purkautunut ulos pullosta ja ottanut itseensä tulen kaasuliekistä. Minulta paloi silmäripset ja vähän kärvensi myös jo silloin harvennutta otsatukkaani. Naiset huusivat hetken kuin palosireenit.
No tilanne rauhoittui pian, mäski alkoi tasaisesti kiehua ruplatella, pulpputtamaan kun oli saatu kiehumakivet pulloon.
Eihän se pontikka noilla laitteilla tehtynä kovin laadukasta ollut mutta teho oli paikallaan, pitkään iltaa juteltiin, muisteltiin vanhoja sukulaispojan kanssa, naiset mukana hihittelivät.
Ai eikö sovi Matin maailmankuvaan, että lääkäri olisikin avuton ihminen siinä missä kuka hyvänsä muukin?
Kertomuksesi eukoista sekä hihittelevästä hameväestä saa toki miettimään myös ihmis- sekä naiskäsitystäsi: koetko siis niin, että naiset olisivat keskustelutaidottomia sekä kemiantaidottomia koristeita kaikkitietäville barbaareille, jotka eivät kyyneltä vuodata?
Eikö se ole sinun onni, ettei sinulla tuolloin Hietaniemenkadulla ollut päälläsi keinokuituista kolttua, jonka sulaminen ihollesi olisi voinut aiheuttaa aika paljon pahempia palovammoja kuin luonnonkuitujen kuten hiustesi sekä ripsiesi nopea kärähdys? Itse ainakin olisin kiitollinen omasta miehisestä ymmärryksen puutteestani tuollaisessa onnekkaassa sattumassa!
Mutta kiitokset kehuista, uskoisin, että kaunokirjallisia puutteitani täydentämään toinen lahjakas sanataituri täällä Pirkan blogeilla voisi olla vaikkapa nimimerkki Lasse Kallo <3
Sanon nyt tähän vaan äkkiä väärinkäsitysten välttämiseksi kuin Veikko Huovinen että naiset ovat kultia. Aleksis Kiveä mukaellen että olohuone ilman eloisaa emäntää on kuin pilvinen päivä.
Matti ihanainen runokarhu, kuulehan, saanko antaa suosituksen? Nimittäin sinuna jos minulla olisi kotisyntyistä pännitystä sekä turhaumaa, en ehkä kuitenkaan purkaisi sitä twitterin ventovieraisiin naisiin, vaan omalla moottorisahalla reippaasti poistaisin siitä askartelemastasi lautatuolista koko selkänojan, jolloin istunta siinä onnistuisi toisin päin. Kantaisin tuolin rehdisti emännän eteen ja sanoisin: ”tässä sinulle miesten lypsyjakkara!”.
Minä nuoruudessa yritin tehdä pontikkaa tekemistäni omenaviineistä.
Kokeilin sähkökahvipannua. Panin nokkaan kumiletkun, labrasta pitkähkön lasikierukan jäähdyttäjäksi. Lämpömittarina silmät ja nenä.
Käsisäädöllä pannusta alkoi valumaan sitä kirkasta kippoon. Sain aikaan muutaman korkillisen. Oli tulista sikunapontikkaa sekin vähä.
En allanut teollisuutta enempää harrastamaan, vaikka meillä oli iso muuripata. Tämä myöskin Hesassa.
Tunnustan kuitenkin, että siinä olet Matti oikeassa, että se vaatisi enemmän perehtymistä/ lukemista, jotta kykenisi luomaan uskottavampia sekä syvällisempiä henkilöhahmoja tarinoihin. Esimerkiksi vanhempia suomalaisen kirjallisuuden klassikoita, joissa käytetään vanhahtavia sanontoja ja joista oppisi tuntemaan vanhemman kansan ajankohtaisuuksia, haluaisin tuntea paremmin — ehkäpä myös jokin kansanperinteen kurssi yliopistolla voisi auttaa pääsemään uskottavasti sisään vaikkapa jonkun tietyllä alueella asuneen ihmisen maailmaan…
Olet kyllä tarkkanäköinen, kun minut jo heti alkuun tänne blogeille ilmaantuessani ”hyväksi jätkäksi” tunnistit, vaikka vähän sinun kanssa juttelua koetin vältellä. 🙂
Uskottavan henkilöhahmon luomisen onnistuneisuudessa pisteet luovutan siis avosylin blogien toiselle kaunokirjailijalle.
Älähän nyt Liisa, kyllä ovet keveitä tarinani, kunhan muistelen asioita jotka ovat sattuneet, tapahtumien kulusta mitään (juuri) pois ottamatta saati että jotain sepitettä niihin lisäisin.
Kansanperinteitä ja kirjoja on hyvä tutkailla, myös vanhoista sananlaskuista ja antiikin ajattelijoiden lausahduksista. Runoista saisi paljon irti jos jaksaisi paneutua
Vaimo lähti isolle kirkolle, jäin koirien kanssa himaan, kahden vaiheilla josko erämökille…oli miten oli niin nyt ei tule ainakaan vegeruokaa… 😉