Mustikkaan ei ole vielä kiirettä

Ainakaan Varkauden seudulla.

Kävin aamulla taas katselemassa mitä metsään kuuluu – ja söin hieman mustikoita. Keräsin yksitellen kouraani ja kaadoin sitten kourasta suuhun.

Antaa niiden vielä kasvaa ja saada lisää makua.

Monivuotisessa kantarellipaikassani oli ensimmäisiä pieniä tiedustelijoita kurkistamassa mitä siellä maan pinnalla oikein tapahtuu. Silläkään saralla ei ole vielä asiaa metsään – vaikka metsässä on tietysti mukavaa ilman saalistakin.

4 vastausta artikkeliin “Mustikkaan ei ole vielä kiirettä”

  1. No eipä ne ole vielä valmiita sen verran sain että mustikka keiton sain aika isoja olivat
    Muttei sieltä kerään kannata vielä mennä ei niitä niin paljon ole terv tepivaari

  2. Kokeilin mustikan umpioimista. Kypsentämättä purkkeihin, tiivistys survimella, vähän sokeria pintaan, kannet puolitiiviisti kiinni, purkit kylmään uuniin, säätö sataan asteeseen, kahden tunnin päästä pieni lämmön korotus kansien kuumentamiseksi, lämmöt pois ja kansien kiristys. Annoin jäähtyä uunissa, parempi olisi ollut ottaa jäähtymään heti

    Kannet hyvin painuneet, ei valumia. Säilynevät huoneen lämmössä pari vuotta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *