Minulla vuoden kiertoon kuuluu korvasienten noutaminen metsästä ja niistä sapuskan tekeminen.
Niinpä pyöräilin aamulla korvasienimaastoni lähelle ja kävelin sitten poimimaan korvasieniä vanhalta tutulta paikalta.
Keittiöni varustukseen ei yleensä kuulu kerma, joten käytän kermaa harvoin.
Nyt kuitenkin päätin käydä erikseen ostamassa kermaa ja tein korvasienikeiton tällä kertaa kerman kanssa – sipuli tietysti puoliraakana.
Niin se vaan on, että syystä tai toisesta se kerman kanssa tehty korvasienikeitto on parempaa kuin ilman kermaa. Vaikka teen ilman kermaa, niin keitossa on runsaasti voita ja täysmaitoakin – vaan joku juttu siinä kermassa on.
——
Söin ensin lautasellisen ja pidin taukoa, sitten toinen lautasellinen – nyt on hyvä nälkäisiä jututtaa.
Maailmassa on hyvin harvoja asioita jotka eivät olisi kerman kanssa parempia. Sieniin en toki aio vastakaan koskea, mutta periaate on oikea.
Kyuu, naulan kantaan. Kyllä kerma tahtoo tehdä melkein mistä tahansa ihan pikkuruisen verran parempaa.
Toinen ihmeellinen aines on Koskenlaskija juusto.
Koskenlaskijakaan ei kuulu keittiöni tavalliseen varustukseen – mutta kermajuusto kuuluu. Laitoin myös kermajuustoa korvasienikeittooni.
Kyllähän sienet on aivan parasta mitä voi ruokapöytään saada ja seurustelevat erinomaisesti myös kalan kanssa, puhumattakaan riistalihasta.
Minusta liha on parasta ruokapöydässä. Vaikkapa hirvi on hyvää.
Mutta jo ihan tavallinen nauta-viljapossujauhelihakin on hyvää, siitä voi tehdä monenlaista hyvää ruokaa.
Naudan sisäfileekin on hyvää, mutta sen verran tyyristä, ettei ihan arkiruokaa. Se on kuitenkin vähän konstikas valmistaa, että lopputulos on hinnan arvoinen. Siihen sopii oikeastaan sanonta: milli pielessä, niin on silmässä. On mahdollista tyriä monella tavalla.
Kermaan hukutetut vihannekset ovat nekin ihan pätevä optio. Etenkin jos saa tuoreita kotimaisia kasviksia pohjalle.
Ei kuulosta minun mieleni mukaiselta.
Vihannekset tarvitsevat mielestäni etikkaa, eikä kermaa. No, vaihtoehtona hyvää ruokaöljyä ja etikkaa.
Vaikkapa Lidlistä ostettavissa olevat pienet kokonaiset säilykepunajuuret Freshona, ovat aivan kerta kaikkiaan herkullisia. Samoin Freshonan maustekurkkusiivut. Ei hajuakaan kermasta, mutta aivan erinomaisen hyvän makuisia.
Vastaavasti vaikkapa haperoista (sienialalaji) saa erinomaisen herkullista raakasalaattia punaviinietikan avulla, mutta en voisi kuvitellakaan käyttäväni niiden kaveriksi kermaa.
Vaikkapa suomalainen porkkana (tietysti hyvä lajike) on ehdottomasti parasta raakana. Pesaisee mullat pois ja haukkelee menemään raakana – ei tarvita kermaa, eikä mitään muutakaan lisuketta.
Ilo ilman viinaa on teeskentelyä ja saman sanoisin herkullisesta ruuasta ilman kermaa ja voita. Liian ahtaasti ei tietysti tätä pidä ottaa. Esimerkiksi tänään oli meillä illallisvieraita, valmistin burgundinpadan, aika pitkään haudutetun klassikon mihin ei kerma sovi, vieraat kehuivat, ottivat lisääkin.
Taatusti herkullista – itse jättäisin kuitenkin porkkanan pois. Makuasia, josta ei kannata pitää vihaa.
Klassisista resepteistä on pidettävä pilkulleen kiinni. Mutta sitä mieltä minäkin että porkkana parhaimmillaan ihan sinällään, raakana päästä purren tai sitten raasteena huonompihampaisille.
Tosin on minulle tullut vähän tavaksi laittaa porkkanat keittämällä ensin puolikypsiksi, kaadan veden pois ja kattilaan reilusti voita ja hunajaa, lisään murskattua mustapippuria ja jotain satunnaista yrttiä, annan tulla aika kypsiksi. Itsekin tykkään ja lapset ja lapsenlapset myös erityisesti, herkkukurkkujen ohella mieluisin lisäke.
Matilla on varsin kummallinen tapa syödä porkkanaa, mutta tapansa kullakin. 🙂
Jos porkkanaa pitäisi syödä muuten kuin haukkaamalla raakana, niin sitten porkkanaraastetta ja puolukkasosetta sekaisin ja antaa muhia jääkaapissa jonkin aikaa. Takuulla hyvää.
En ihan tiedä tarkkaa reseptiä – enkä tietenkään uskalla kysyä – mutta tässä versiossa mitä minulle on tarjottu pistetään ensin paistaen kanasuikaileita jotka siirretään odottamaan. Sitten paistetaan pieneksi pistettyjä vihanneksia jotka pistetään odottamaan. Sitten tehdään paistorasvan päälle kermakastike ja lopuksi hukutetaan siihen em. paistetut asiat. Lopputulos on sangen syötävää. Mausteisuus toki sitten tapahtuu tilanteen mukaan.
Kuulostaa syötävältä.
😀 Meinaako kokoomus-juna suistua raiteilta? Ja Mikakin täällä hännäntupsuna.
Saisiko olla kauhallinen kermaperunoita?
Puks-puks kokoomus-juna puksuttaa — ja köh! sen veturi yskähti. Varokaa, ettei mene mitään väärään kurkkuun.
Mutta kun kehutaan mm korvasieniä aina pitää muistaa että ainoa viesti näille on että se vaan on Suomen myrkyllisimpiä sieniä
Siksi pitää aina painottaa että ne pitää käsitellä oikein kuten on myös pallokalankin kanssa asiat
Korvasienet pitää ryöpätä ainakin kolmeen kertaan ja kunnolla kuten pallokalaa ei leikata ihan mitenkä vaan
Väärin tehtynä molemmat vie hengen terv tepivaari
Ryöppäsin vain kahteen kertaan, en huuhdellut ollenkaan – elossa ollaan. En ole koskaan ryöpännyt enemmän kuin kahteen kertaan ja keittoaikaakin olen lyhentänyt reilusti suositellusta.
Minun tavallani korvasieniin jää makuakin, eikä vain näköä.
Enpä ole korvasieniä etsiessäni löytänyt 40 vuoteen. Pari vuosikymmentä sitten löysin Lapista sattumalta polulta vähän ennen juhannusta. Toissa päivänä tutkin etelässä 3 v. vanhaa hakkuuaukiota. En löytänyt ainoatakaan, niin kuin en aikaisempinakaan vuosina. Metsäojien hiekkaisilta penkoilta voisi löytää, mutta sienissä on hiekkaa, jos on sadellut.
Takavuosina tuttava löysi kottikärryllisen Suomutunturin läheltä.
Pitäisiköhän lähteä Lappiin samalla katsomaan koskien kuohuja?
Jos keväällä on liian kuivaa ja kuumaa, niin korvasienet ovat vähissä ja pieniä. Ne, kuten sienet yleensäkin tarvitsevat vettä.
Montezuma (aka Moctezuma), or more correctly, Motecuhzoma II Xocoyotzin, meaning ’Angry Like A Lord’, was the last fully independent ruler of the Aztec empire before the civilization’s collapse after the Spanish Conquest in the early 16th century CE.
We are fortunate to have a first-hand physical description of Motecuhzoma by Bernal Diaz del Castillo, who saw him in 1519 CE:
He was about 40 years old, of good height and well-proportioned, slender and spare of flesh, not very swarthy, but of the natural colour and shade of an Indian. He did not wear his hair long, but so as just to cover his ears, his scanty black beard was well-shaped and thin. His face was somewhat long, but cheerful, and he had good eyes and showed in his appearance and manner both tenderness and, when necessary, gravity.
Motecuhzoma certainly lived like a king. His huge palace at the Aztec capital of Tenochtitlan had hanging gardens, a ten-room aviary with fresh and salt-water pools, and even a private zoo with jaguars, eagles, pumas, foxes and snakes amongst hundreds of other exotic animals. The Aztec king was cared for by 3,000 attendants and, according to Bernal Diáz, a typical royal meal included hundreds of specially made dishes which included turkey, venison, duck, pigeon, rabbit, quail, fish and boar, all served on finely decorated and especially delicate Cholula pottery. We are also told that the king ate alone and behind a gilded screen, entertained by jugglers and acrobats.
(worldhistory.org)