Suomen tuleva presidentti

Äsken oli television aamulähetyksessä Suomen – Yhdysvaltain suurlähettiläs Mikko Hautala  Ylen toimittajan haastateltavana.

Lopuksi toimittajan kysyi, onko  Hautala ehdokkaana tulevassa Suomen presidentin vaalissa. Hautala ei suoraan myöntänyt, sanoi vaan, että kyllä moni on kysynyt. Hän ei  kieltäytynytkään, mutta hymyili salaperäisesti.

En minä nyt ala hänestä presidenttiä tehdä, hänellä on kuitenkin ne kaikkein tärkeimmät yhteydet suoraan Yhdysvaltoihin. Uskon, että tulevaisuudessakin niillä on suuri painoarvo.

Hänen Venäjän yhteyksistään en tiedä ja onko niillä kovinkaan suuri merkitys nyt ja tulevaisuudessa. Tietenkin jossain vaiheessa saattaa olla tarvetta siihenkin suuntaan, voi tähän sotimiseen vaan mennä yksi presidenttikausi. Enkä edes epäile Hautalan kykyjä hoitaa asioita siihenkin suuntaan.

Aika näyttää.

10 vastausta artikkeliin “Suomen tuleva presidentti”

  1. Oma valistunut veikkaukseni on, että seuraava presidentti tulee olemaan yksi presidentinvaaleissa ehdolle asettuneista henkilöistä. Harras toiveeni on, että se ei ole Haavisto.

  2. Aika surkea kattaus näyttäisi olevan tulossa. Tepin ehdotus olis hyvä, mutta noinkohan taipuu lainsäädäntö mielikuvitushahmon postuumiin valintaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *