Kaikesta pitäsi varautua

On vaan selviö ettei siihen ole valmiuksia Suomessa vaikka pitäisi olla kun korona iski Suomeen

Olimme kriisissä melkoisen ajan mutta eipä siltä näytä että siitä olisi opittu yhtään mitään

Tuohon koronaan ei ollut rokotteita lainkaan kehitelty ja kun se iski ei ollut muuta kun olla kotona

No nyt sitten kun korona oli jo lähes loppunut niin nyt meillä ei Suomessa ole rokotteita

Ne ovat ns kiven alla eikä niitä paljon ole muissakaan maissa liekkö sattumaa sekin

No tuskinpa on mutta kun korona nyt onkin alkanut taas kasvunsa niitä pitäisi olla

Vaan ei ole alkaako taas uusi karanteeni ei mennä minnekkään ollaan vaan kotona no voihan siitä syntyvyys kasvaa

Mutta onko oikein että ihmisiä samalla laitetaan olemaan vain kotona noinkin siinä voi käydä

No ei siitä itselle ole isoja vaivoja kuitenkaan kun en muutoinkaan missään isoissa kansanjuhlissa käy

En minä erakko silti ole ruokaa käyn hakemassa en nyt päivittäin mutta muutaman kerran viikossa sekin pitää tehdä

Jos joku tuppaa liian lähelle sanon hänelle ettei tarvii suuhun tupata jos ei sanallinen sovi tuo lapin poliisi auton rekisteri on kovaa lajia

Mutta rokotteita pitää saada mieluusti oman maan tuottamina koskaan ei riitä pelkkä lupaus korona ei niistä piittaa viittaa kintaalla niille

Mutta katsokaa ihmiset ettei vieras tule liian lähelle seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

17 vastausta artikkeliin “Kaikesta pitäsi varautua”

  1. Tässäkin törmäämme SOTEn valuvikoihin, eri hyvinvointialueet toimivat kovin kirjavasti. Koronanyrkille olisi töitä.

      1. Kohtuus sentään huumoripuheissakin Heikki, että tietää itkeäkö vai nauraa

          1. Ei voisi surkeampa paria esittää.
            Toinen oli satojen miljoonien hankintapuliveivari ja toinen punaideologiaa kaikin keinoin ajava tosiasioista piittaamaton jyrä.
            Kumpaakaan en päästäisi asioita hoitamaan.

  2. On vaan tosiasiaa ettei korona katsele mitään ideologiaa vaan voi tarttua mihin vaan terv tepivaari

  3. Mutta eihän valtion varoja saa käyttää kun säästää pitää
    No ei ainakaan kansaan rahaa saa tuhlata terv tepivaari

    1. Valtion varoja käytetään kansaan, mutta se edellisen halltuksen holtiton haaskaus ei yksikertaisesti ole mahdollista millään tavalla ja siksi rahan käyttö pitää kohdistaa tärkeimpään – ei poliittisen toveripiirin tukemiseen.

        1. Suosittelen seuraamaan uutisia ja asiantuntijoiden lausuntoja . jsn:n hypettämisen sijaan…

  4. Noinhan ne väittää silti ei noihin kukaan usko että Suomen kansa saisi niistä mitään
    Ja kuitenkin työvoiman pitäisi olla valtion erityissuojelussa terv tepivaari

    1. Tietääkseni kansa ja työvoima eivät ole sama asia.
      Toki työvoimakin kuuluu kansaan, mutta kansaan kuuluu sitä suurempi osa sellaisia, jotka eivät kuulu työvoimaan.

  5. No kerroppa mikä erottaa kansan ja työvoiman koska kansasta ne molemmat ryhmät kyllä tulee
    Nyt ei kukaan sano että kansa ja työvoima eivät kuulu samaan ryhmään terv tepivaari

  6. Mutta alunperin ei blogi ole avattu tuosta työvoimasta vaan siitä että meillä ollaan nousevan koronan kynsissä
    Rokotteita tosin ei sitten löydy pysytään siinä terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *