Pitääkös tutkia miksi lapsia ei sitten synny

Aivan selviö asia sekin on ja kun katselee lapsipeheisiin kohdistuvia leikkauksia tuloissa ei kannata edes toivoa että lukumäärä kohoaisi

Osansa vie myös tuo inflaatio joka korottaa vaikkapa ruuan hintaa ja sitähän menee lapsiperheissä

Kun pitää huolehtia että lapset saa terveellisen aterian muutaman kerran päivässä

Mutta toiset ovat nyt huolissaan kaikesta joka nostaisi valtion menoja muuta asiaan ei sitten oikeasti tehdä

Eipä sitten tehdä niitä lapsiakaan kun kerta kaikkiaan ei ole sellaseen varaa johan on kumma tapaus

Totta kuitenkin asia on kun vanhemmilla on tulot jossain 1400-1500 eken luokkaa ei pian tehdä lainkaan

Ja kukaan ei huomioi  että lapsia tekevät ikäluokatkin ovat paljon pienempiä kun mitä isojen ikä luokkien kohdalla asia oli

Mutta eipä sillekkään mitään arvoa anneta vaan syytellään lapsiperheitä kun eivät lapsia saa aikaseksi

On vaan selviö että ettei hekään tee jos ei tule kunnolla nyt edes sitä yhtä elättämään

Ja sitten on tuo kaikkein suurin vaiva elikkä työttömyys joka taas johtaa vaikeisiin onkelmiin joka tapauksessa

Kun jotain asiaa ei saa se sitten otetaan vaikka housut toisen päältä tämäkö sitten kuvaa maailman onnellisinta maata

No eihän se maa mitään onnelliseksi tee kun kansa voikin huonosti siinä ei sitten lisäänny muu kun rikollisuus

Ja miksi kertokaa omin sanoin se nyt on varmaa ettei nuot pieni palkkaiset työt onnea tuo

Ja niissä onkin suurin syy että jäädään vaikka ilman lapsia vailla työtä taikka kohtuullista palkkaa lapsi luku ei nouse seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

5 vastausta artikkeliin “Pitääkös tutkia miksi lapsia ei sitten synny”

  1. Sodan jälkeiset suuret ikäpolvet 1945-1951 syntyivät alkaen iönan mitään tukia. ”Sukset jalassa ja sepallus auki”.
    Lapsilisät aikaan sai SKDL:

    ”Suomen lainsäädäntöön lapsilisä tuli vuonna 1948 pohjoismaisen mallin mukaan. Se syntyi vasemmistoliiton edeltäjän Suomen Kansan Demokraattisen Liiton aloitteesta. Se oli ensimmäinen laaja toimeentuloturvan muoto ja nosti sosiaalimenojen osuuden kerralla lähes Tanskan ja Ruotsin tasolle, noin 10–12 prosenttiin bruttokansantulosta.[2]” Wiki

    Mies-ja naiskunto olivat hyvät. Nyt 70:n vuoden jälkeen se on romahtanut lähes kaikkialla paitsi ns alikehittyneissä maissa ja näkyy muiden kulttuurien hedelmällisyydessä.

    Nyt mukavuus ja elintaso varakkaillakaan ei tuo lapsia ml. huono fyysinen kunto. Ja loput vie hallituspoitiikka.

  2. Eikä ne lapsi lisät mitään auta nekin kun on vain peiton jatkoa jos ei vanhemmilla ole töitä vakituiseen tyyliin terv tepivaari

  3. Nykyisin lapsia pidetään liian rasittavina ja otetaan mieluummin koira.

  4. Kun 75 vuotias ottaa mm koiran ei se ole minkään lapsen korvike vaan omaksi seuraksi sen ottaa

    Ja pitää koirastaan hyvän huolen saa siinä sitten itsekkin todella hyvän syyn lähteä ulos

    Kun koiralle tulee sellanen tarve luonnollisille asioilleen

    Suurin syy on lapsettomuuteen on työ jos sulla on määräaikanan työ suhde ja sen jälkeen ei mitään eipä siinä paljon houkuta lapset terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *