Rotuviha kuka tai mikä sitä lietsoo?

Etelä-Afrikan maatilahyökkäykset ovat eteläafrikkalaisiin maanviljelijöihin kohdistuneita väkivaltaisia hyökkäyksiä. Suurin osa hyökkäysten kohteiksi joutuneista on valkoisia maanviljelijöitä. – – Hyökkäyksissä on kuollut vuoden 2009 loppuun mennessä arviolta 2 500–3 000 henkilöä. Maanomistusolot ovat Etelä-Afrikassa vinoutuneet, sillä mustien hallussa on vain neljä prosenttia maasta, vaikka heitä on koko väestöstä 75 prosenttia.

5.8.2023 Etelä-Afrikan Economic Freedom Fighters (EFF) ‑puolue piti paikallisella stadionilla massiivisen tapahtuman, jossa huudettiin puolueen johtaja Julius Maleman johdolla valkoisia kohtaan väkivaltaisia iskulauseita.

”Ammu tappaaksesi! Tapa buuri! Tapa maanviljelijä!,” Malema huutaa videolla mustien laumojen huutaen fanaattisesti perässä. Buuri tarkoittaa valkoista eteläafrikkalaista ja maanviljelijän tappaminen viittaa maassa jatkuvasti tapahtumiin farmimurhiin, joissa syrjässä asuvat valkoiset maanviljelijät päätyvät mustien rodullisesti motivoituneiden raakojen murhien uhreiksi.

Kuka tai mikä tätä nykyistä rotuvihaa lietsoo ja pitää yllä vai onko se niin sanotusti ”vain” aikamme ilmiö? Tarkoitan näitä urheilijoiden suorittamia BLM-polvistumisia, sitä että valkoisten pitää vissiin pyydellä anteeksi olemassaoloaan asukoon sitten missä päin maailmaa tahansa. Täällä meilläkin kotoisessa maassamme on nähty kuinka totuusmediat jahtaavat ”rasisteja” kissojen ja koirien kanssa, sano. – – Saanen ihmetellä, että montako siirtomaata Suomella on muka ollut? Vai olenko lukenut historiani huonosti? – – Tarkoitan myös kriittistä rotuteoriaa, joka kehitettiin Yhdysvalloissa 1900-luvun loppupuolella, joka rotuteoria pohjautuu kriittiseen teoriaan, jonka kehittivät 1920-luvulta lähtien ns. Frankfurtin koulukunta. – –
Sitten nämä kaikista ikävimmät seuraukset kuten Etelä-Afrikan farmimurhat.

Lähteet. Wikipedia, Verkkolehti Partisaani, Arman Alizadin tv-ohjelma Etelä-Afrikan farmimurhat.

31 vastausta artikkeliin “Rotuviha kuka tai mikä sitä lietsoo?”

  1. Yritin linkittää tänne Arman Alizaidin videon, muttei onnistunut. (En ole naamakirjassa enkä Ruudussakaan.)

  2. Kieltämättä ihmetyttää miten suora käsky tappaa ihmisiä etnisyyden perusteella koitetaan selittää ”läppänä” esim. USA:n mediassa, ettei sitä pitäisi ottaa sanatarkasti. No, ehkäpä ei, mutta jotkut ottavat ja äärimmäisen julmia murhia tapahtuu jatkuvasti.

    On selvä, että omaisuuden jako ei ole kovinkaan reilulla pohjalla siellä, mutta jos asiaa koitetaan ratkoa siviilien murhaamisella, ei tilannetta paranneta.

    Itse otan tästä irti sen, että rasismi on globaali ongelma. Muodot vaihtelevat, mutta kukaan meistä ei ole sille immuuni, eikä kukaan viaton.

    1. Karjalainen siis tuntee houkutusta rasismiin kuunnellessaan persuja?
      Mielenkiintoista.

      Toivotaan kuitenkin, että muut reagoivat toisin.

      1. Kävelin illalla uimarannalle pari kilometriä ja nautin mennessäni pari kourallista mustikoita älydopingiksi ja heti alkoi raksuttaa.
        Tuli mieleen väite, että vain valkoihoinen voi olla rasistinen, eikä valkoihoiseen voi kohdistaa rasismia.

        Fennot kuuluvat kallontutkimusten mukaan keltaiseen rotuun. Tätä mieltä ovat olleet Ruotsin karoliinien tiedemiehet.

        Me fennot siis EMME VOI, jos vaikka tahtoisimme, olla rasistisia. Tätä on tyhmempien vaikea oivaltaa, jos ei ole tarvittavia vehkeitä.

        Fennot kelpaavat siis vain rasismin kohteiksi, johon tarkoitukseen kaiken maailman paukapäät ovat meitä käyttäneetkin.

        Rasismiin kykenevät siis vain valkoiset, kuten itsensä arjalaisiksi nimittäneet germaanit, kuten arjalaisen rodun keksinyt Ranskan aatelinen de Gobineau ja hänen opetuslapsensa kuten karoliini-tiedemiehet, tuo Pälkäneen hautuumaalta esi-isäini kalloja lainannut Retzius ja kumppanit ynnä seuraajansa A. O. Freudenthal ja taas hänen opetuslapsensa RKP:ssa.

        Eva Biaudet näyttää germaanilta, joten voi olla, että hänet juostaan kiinni ja viedään kuulusteluihin fennoihin kohdistuneen rasisminsa takia.

        (Karjalainen on niin tyhmä mies, että lienee jo pudonnut kärryiltä, mutta muut jatkakoot pohdintaa.)

        ——

        Vuosien mittaan voidaan lainsäädäntöä kehittää tarkemmaksi ja ottaa huomioon sekä rasismiin syyllistyneen että rasismin uhrin germaanisuuden aste.

        Ei-germaani saa siis solvata ketä tahansa rasistisin termein joutumatta syytteeseen.

        Täysgermaania saa solvata rasistisesti rangaistuksetta jokainen, koska häntä ei voi solvata. Mutta jos uhri on puoligermaani, niin germaania pitää rangaista sen toisen puolikkaan solvaamisesta.
        Jos uhri on 10 prosentin germaani, niin hänen tuomionsa olkoon 90% täydestä, koska sitä 10%:ia on mahdotonta rasistisesti solvata.

        Kysykää minulta rasismista, mitä haluatte, niin minä vastaan, mitä haluan.

        Karjalainen vaikuttaa niin degeneroituneelta, ettei hänen ehkä kannata kysyä mitään.

  3. Valkoisten ylläpitämänä Afrikassa olisi ruokaa.
    Naapurikenties taustalla ja sekasorrolla nälänhätä.

  4. Erkkopee on jo rasistinen puolue. Ehkä muutkin innostuvat aatteesta vaikka sadan vuoden viiveellä. Härmäläiset ovat kuuluisia hitaudestaan.

    1. Ehkä piankin jokin sakki käy laskemassa Freudenthalin haudalle seppeleen ”taistelussa alempia rotuja vastaan”.

  5. RKP on jakanut Freudenthal-mitalia johtavan rasistinsa kunniaksi vuodesta 1937 vuoteen 2007 asti. Ei ole kuulunut anteeksipyyntöjä.
    Onko ko. mitalin jakaminen lakkautettu vaiko tilapäisesti keskeytetty?

      1. Punademut haluaa Suomeen samanlaisen monikulttuurisen helvetin kuin Ruotsissa. Tanskan malli ei kelpaa, se kun ei edistä korvikeneuvostoliiiton (lue potentiaalinen EU:n liittovaltio eli orwellilainen dystopia) todentumista.

        1. https://yle.fi/uutiset

          ”Oikeuskansleri ratkaisi yhdeksän Riikka Purrasta tehtyä kantelua”

          ”Kantelut ovat koskeneet Purran kelpoisuutta ministerin tehtävään sekä julkisuudessa olleita Purran vanhoja kirjoituksia.

          Oikeuskansleri on käsitellyt nyt yhdeksän Purrasta tehtyä kantelua. Ne eivät johda toimenpiteisiin.”

          Oikeuskansleri on sanansa sanonut, mutta punademut jatkavat paskajauhamista edelleen.

  6. Täällä on yksi aivokuollut freudentalisti, jonka mieli asuu Pälkäneen rauniokirkossa. Varokaa menemstä sinne, siellä hän kummittelee. Miten ihmeessä se pääkallon jäänne, aivokuollut kummitus, on päässyt tälle palstalle ?

  7. Täällä lienee jopa sen puolueen edustustajia, jotka kaipaavat Tahko Pihkalan puhdasrotuisuusoppeja Suomeen, arjalaisuutta. Ja täällä ne melskaavat sumeilemattomasti rasismin ilosanomaa tollolle kansalleen.

    1. HK
      Höh!

      Se olet juuri sinä, joka olet ottanut oppia arjalaisuudesta ja freudentalismista Martti Pihkalan tapaan.
      Tahko Pihkala oli rauhallisempi.

      Vaikutat varsin tärähtäneeltä ja fennovastaiselta.

      Keltarotuinen fenno EI VOI olla rasistinen rasismiteorian mukaan. (toki teoria on epäilyttävä, kuten täällä toisetkin kirjoittajat ovat panneet merkille)
      Sinun kaltaisesi freudentalisti on rasisti pahinta ja pimeintä laatua.

      Lue omia tekstejäsi ja koe oivalluselämyksiä.

    2. Kaltaisesi freudenthalismin puolustelija ja suomalaisten kokoaikainen mollaaja on nimenomaan näitä rasismin ilosanomaa levittäviä.

  8. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/20d6ead2-ec75-46ba-9fcb-a5e8e75fc95b

    Jeppe Isberg, 57, on vantaalainen pitkän linjan kuljetusalan yrittäjä ja perussuomalaisten Vantaan varavaltuutettu.

    Isberg on ehdolla perussuomalaisten 3. varapuheenjohtajan tehtävään PS:n puoluekokouksessa Tampereella ensi viikonloppuna.

    Jeppe Isberg on romani. Hän on tiettävästi ensimmäinen romani, joka pyrkii Suomessa suuren puolueen puheenjohtajistoon.

    – Heitän kovan haasteen niin Suomen kuin Euroopankin mittakaavassa. Jos pääsisi käymään niin, että minut valitaan, niin uskon, että se olisi poliittisesti ja romanikansan kannalta piristysruiske ja avaisi pelkästään hyviä ovia, Isberg kommentoi Iltalehdelle tiistaina.

    Jotkut innokkaimmat ovat kesän rasismikeskustelun aikana leimanneet PS:n rasistiseksi puolueeksi.

    Isberg tyrmää painokkaasti tällaiset syytökset.

    – Ei todellakaan, hän sanoo.

    – Perussuomalaiset eivät yleistä. Siellä on yksilöitä. Minä olen yksilö, hän lisää.

  9. Syystäkin sinun kannattaa palata sinne Pälkäneen raunioihin, siellä on vielä seuraa ja mukavia freudentalaisten haamua seuranasi.
    Ei täällä tarvitse kummitella !

    1. Karjalainen ei siis kannata sananvapautta. Jostain syystä ei yllätä.

  10. Yksi rasismin muoto, jota ei aina kehdata sanoa ääneen, on rasismi eli syrjintä omaa väestöä kohtaan. Heimokulttuurin aikana siitä sai kovimman mahdollisen rangaistuksen eli heimosta karkottamisen. Nykyään siitä palkitaan mitalilla, joko vertauskuvallisesti tai konkreettisesti.

    1. Tätä rasismin/ syrjinnän lajia olenkin kohdannut hyvin paljon elämässäni, enemmän siis kuin mitä kansainvälisten ystävien kanssa fyysisesti massasta erottuvana vähemmistön edustajana.

      1. Älä itke Liisa. Fennoja on alistettu jo vuosisatoja. Tälläkin palstalla hilluu ja hyppii yksi freudentalisti niin kuin olisi mieltä vailla.

  11. PS voisi ottaa RKP:sta oppia ja pyrkiä leimautumaan etnonationalistipuolueeksi. Voisimme sen jälkeen olla mukana jokaisessa hallituksessa RKP:n tapaan.

    Fennojen etnonationalistiselle puolueelle olisi sosiaalinen tilaus nykyisissä EU-olosuhteissa.

  12. https://www.suomenuutiset.fi/irakilaistaustainen-feministi-sanoo-suoraan-naista-alistava-kaapuasu-on-musta-sakki/

    Irakilaistaystainen feministi sanoo suoraan: ”Naista alistava kaapuasu on musta säkki.”
    Tänä kesänä Suomessa on keskusteltu runsaasti siitä, millä sanalla pitäisi kutsua mustaa, lepattavaa kaapua, joka peittää kokonaan naisen vartalon ja jossa toisinaan on mukana kasvomaski, joka peittää myös silmät? Islamilaiseen perinteeseen kiinteästi liittyvä pukeutumiskoodi on Euroopassa jo laajasti ymmärretty naisen alistamisen välineeksi, minkä islamilaisesta kunniakulttuurista vapautuneet, länsimaihin siirtyneet naisetkin tunnustavat.

    1. Ei kelpaa ”kaikessa oikeassa olevalle” femakko-, punaviher- ja suvaitsevaissakille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *