Stiller ja toimittajat: Marinin valinta

Ruben Stiller otti haastatteluun politiikan toimittajat Eeva Lehtimäki (MTV) ja Marko Junkkari (HS). Jutussa Marinin henkilökuvan luonti vertaantui luontevasti Kekkoseen ja monia muitakin ovelia tärppejä, kehuttavaa ja kritisoivaa löytyi. Keskustelu karensseista sen sijaan loi aika synkän varjon.

Valtiosihteeri ja pomo

Kuten tiedämme, valtion korkeat virkailijat joutuvat viran loputtua palkalliselle karenssille. Aiheesta on puitu aikojen varrella. Jutussa muistutettiin, miten Marinin valtiosihteeri nauttii tällä hetkellä tästä ansaitsemattomasta edusta melko rahakkaasti. Sen sijaan valtiosihteerin pomo itse, eli siis Marin, ei ole karenssiin päätynyt. Valtaan äänestettyjä asia ei ole koskenut eikä koske, eikä sitä ongelmattomasti voisi tehdäkään, eli tässä ei ole mitään Marin-spesifistä.

Entinen pääministeri-uhkapeluri Esko Aho siirtyi valtakautensa jälkeen venäjän valtion leipiin maksamaan pokerivelkojaan. Paavo Lipponen ei ollut uhkapeluri, mutta ei myöskään pahastunut putinin heilutellessa setelinippua nenän edessä. Vanhanen ja Katainen tyytyivät siirtymään hieman paremmin päivänvaloa kestäviin virkoihin. Ja nyt, toimittajat spekuloivat Marinin ottaneen mallia Lipposesta ja siirtyneen Saudi-Arabian palvelukseen. Toimittajat toki korostivat ettei tämä ole syytös, vaan puhdasta spekulointia. Spekulointia se oli aluksi Ahon ja Lipposenkin osalta.

Kuten toimittajat jutussa muistuttivat, moni asia mitä Marin teki, mihin hän uskoi, mitkä olivat hänen aatteensa, olivat sinänsä tuttua ja turvallista. Oikeastaan ainoa suuri ero oli hänen massiivinen näkyvyytensä maailmalla. Hän mitä ilmeisimmin pyrki maksimoimaan etua Suomelle tältä osin. Siinä hänen voidaan katsoa onnistuneen, vaikkakin samalla jättikin kotimaan politiikan velvollisuuksia hoitamatta. Vaan minkälainen lie ollut suuren maailman houkutus? Aatteet ovat kivoja, mutta raha on vielä kivempaa, kenelle tahansa.

Totuus antaa vielä odottaa

Ohjelmassa keskusteltiin myös demarien sisäisestä jakolinjasta sekä perkaamatta jääneistä lähihistorian tapahtumista. Toimittajille tuli selväksi, että monella demarilla on jäänyt jotain kerrottavaa Marinin ajasta, mutta vielä he eivät halua sitä kertoa. On tarpeetonta spekuloida onko siinä hyvää vai pahaa, mutta selvää on että kaikkea emme tiedä. Emme esimerkiksi vieläkään tiedä, miksi Marin avasi uudelleen asekaupan Saudi-Arabian kanssa, vastoin hallituskumppanien tahtoa. Eihän tämä mitään todista, mutta kun ajatus on pöydällä, eivät toimittajat taatusti jätä kiviä kääntämättä.

Pahimmillaan entinen pääministerimme on myynyt maamme arkaluonteisimmat valtionsalaisuudet pilkkahintaan yhdelle maailman julmimmista diktatuureista. Parhaimmillaan hän on auttamassa em. diktatuuria löytämään paremman linjan ja tien ulos tuosta pahuudesta. En missään nimessä kiellä itseäni toivomasta, että kyse on jälkimmäisestä. Totta puhuen hyvin harva suomalainen siihen pystyisi ja yksi niistä harvoista on entinen pääministerimme.

12 vastausta artikkeliin “Stiller ja toimittajat: Marinin valinta”

  1. 1. Marin ei ole ole siirtynyt minkään Saudi Arabian palvelukseen, vaan Blairin yhtiöön, jota on saudit ovat jossakin vaiheessa rahoittaneet.
    2. Marinin hallituksen aikana liityttiin Natoon, joka avasi tänäänkin suuret aseviennit erikseen päätettäviin maihin.
    3. Pääministeri myös exänä on täysin vastuussa valoineen olla tekemättä vahinkoa Suomelle tiedoillaan. Suomen etua hän sen sijaan saa ja voi ajaa.

    Näyttää olevan hampaankololaiset liikkeellä.

    1. Marin petti äänestäjånsä ja lähti rahan perässä firmaan joka toimii Saudi-Arabian ja venäläisten oligarkkien laskuun. Punainen on aina punainen …

    2. Saudi-Arabia on jakautunut kahtia, maalliseen valtaan ja uskonnolliseen valtaan, jota edustaa ääri-islamistinen (väkivaltainen) al-Qaida – wahhabismi.
      ——-
      Maalliset saudit pelkäsivät Saddamin johtamaa Irakia. Saudit olivat Saddamin vastaisessa liitossa Bushin ja Blairin kanssa. Keksivät tekosyyksi ”kemialliset aseet” hyökätäkseen Irakiin.
      Wahhabisteilla ei ollut mitään tätä vastaan, koska se nähtiin tilaisuutena edistää wahhabismia Irakissa. Siitä oli seurauksena sunnalaisen Isiksen nousu lähi-idässä.

      Bush ja Blair siis edistivät tahattomasti Isiksen nousua.

      ——-

      Saudi-Arabian wahhabistit vihasivat jenkkejä luullakseni saatanallisuuden vastustamisen merkeissä.
      Tämä johti terrori-iskuihin jenkkilässä.
      2 konetta torneihin, 1 Pentagoniin, kesken matkaa pudonnut kone oli luullaksi tähdätty Washingtoniin hallintorakennuksiin.

      Bush oletettavasti arveli, että saudien maallisen vallan edustajat olivat avustaneet wahhabisteja. Bush antoi heidän poistua maasta ilman rikostutkintaa. En tiedä, tutkittiinko heitä Saudi-Arabiassa.

      ——-

      Jenkit murhasivat Osaman attentaataatilla luultavasti maallisten saudien luvalla.

      Mikähän lienee wahhabistien suhde talibaneihin Afganistanissa nykyään? Aika tiukkoja molemmat.

      ——-

      Libyan Gaddafi oli Koraani-ortodoksi eli shiiojen ja sunnien vastustaja.

      Kun liittouma hyökkäsi Libyaan, niin Gaddafi ihmetteli, miksi jenkit tukivat sunnilaista Isistä Libyassa.

      No nyt Isisillä on nyt vahva tukikohta Libyassa. Hieman höpsö Elisabeth Rehn vaati Suomea osallistumaan tuohon kohellukseen, jonka tuottamia hyötyjä on vaikea nähdä. Libya on täysin sekaisin.

      —–

      Mihin minä tähtään?

      Blair on yhteistyössä Saudi-Arabian maallisen vallan kanssa. Mutta ristiriidat maallisen ja uskonnollisen vallan välillä ovat Saudi-Arabiassa mitä ilmeisimmät.

      Ei ihme, että Blair maksaa Marinille huimaa palkkaa. Kenties hän on jo nyt wahhabistien tähtäimessä.

  2. Heikki, kuuntele ohjelma ihmeessä. Myös Nato-asia käytiin siellä läpi. Muistutettiin että Marin käänsi kelkkaansa 180 astetta, mutta myös muistutettiin että se on aivan normaalia poliittista peliä.

    Tuo oli todella tasapainoinen käsittely aiheesta. Moni Marinin teko käsiteltiin osaksi suurempaa poliittista historiaa ja todettiin että pitkälti hän toimi kuten moni edeltäjänsä. Pragmaattisen asiallisesti.

    1. Kuuntelin reaali ajassa

      Natopäätöksessä käänsivät kelkkansa kaikki presidenttiä ja kansaa myöten. Se ei ollut poliittista peliä.
      Sen sijaan poliittinen peli ja jälkiviisastelu alkoi heti mikä milloinkin Marinin tausta-ajatuksena, äänestäjien muka-katkeruus, asuntovelat jne…….

      Tosiasiassa hän / hänet oli jo aikaa sitten kaavailtu johonkin kansainväliseen tehtävään politiikan jättämisen jälkeen. Milloin on oikea aika ? Sen tietää vain itse ottaessaan vastuun päätöksestään.

      Näkemykseni mukaan hän teki erittäin viisaasti lähtemällä pois ja olla nostamatta Orpoa seinälle ja persuja tunkion täytteeksi. Oli korkea aika alkaa muiden kantaa vastuuta maan asioista erittäin raskaan hallituskauden jälkeen.
      Hän on selvittänyt laillisuusasiat valtionhallinnon lakimiesten kanssa.

      Se on selvää, että pääministeritasolta siirryttäessä ulkopuolisen palvelukseen, täytyy pelikenttä olla selvä.

  3. Marinin aika oli onnistunut kaikin puolin paitsi ehkä piirun verra liiaksi vasemmalla ja sitä taustaa vasten oikeisto kakkineen valmsteli vastaiskua. Vastaiskun valmistelut vaan näyttävät nyt kääntyvän oikeistohallituksemme syliin!
    Oletteko seuranneet miten rahapiirit ovat käärineet rahaa tyottavista yrityksistä taskuihinsa ja nyt ollaan raunioilla?

  4. Onnistunut ja ”onnistunut”…
    Eipä tuo poliittinen puoli ole maailmalla juuri auennut.

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000009859680.html

    ”– Täällä hänet tunnetaan parhaiten paitsi nuoresta iästään pääministerinä sekä henkilökohtaisen elämänsä käänteistä ja bilettämisestä. Hänen poliittisesta työstään ei täällä ole juurikaan uutisoitu.”

    1. Niilo

      Opposition juonima paskapuhe ja sabotaasi on tehnyt kyllä paljon vahinkoa ja lisää yrittävät järjestää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *