Tiedoksi blogaajille seuraava aihe. Olemme pitkään pohtineet Tampereen Peltolammin ja Multisillan kaupunginosien paikallisjärjestön kanssa jotain pientä yhteistyötä. Tämä asia on nyt etenemässä. Alla tietoa siitä mitä on lähikuukausina tapahtumassa.
Uusia ajatuksia ja pieni kisa
Ensin korostan yhteistyön laatua: kyse on avoimesta viestinnästä avoimilla tiedoilla. Emme ole luovuttamassa bittiäkään tietoa käyttäjistä kolmannelle osapuolelle. Sivuille ei tule mainoksia, mutta toki tekstimuodossa mainitaan kilpailusta. Koska kaikki osapuolet ovat yhdistyksiä, ei tässä ole kenelläkään raha mielessä.
Itse asiana tulevassa Peltolammi-lehdessä on artikkeli, jossa kerrotaan Pirkan blogien perustamisen historiasta ja pallotellaan blogaamisen asemaa yleisesti. Onko sille tilaa nopeatempoisessa tiktok-maailmassa?
Samalla pidetään pieni kilpailu kaikille kirjoittajille, nykyisille ja uusille. Haussa on mielenkiintoinen lähiöaiheinen blogaus. Kilpailuaika alkaa toukokuussa ja päättyy Juhannukseen, eli aikaa on. Julkaisen tarkat ohjeet lähempänä. Peltolammiseura ja Säätöyhteisö B2 ry valitsevat yhdessä voittajan sekä tarvittaessa myös kunniamainintoja. Palkintona on ravintolalahjakortti. Lisäksi voittajien blogauksista tulee maininta yhdistysten tiedotuksessa.
Ultimaalinen tavoite on toki rikastaa keskustelua Pirkanmaan asioista. Vaalit menivät jo, ehkäpä nyt voitaisiin keskustella vaikkapa mattojen pesusta tai lintujen pesinnästä.
Onpa kiva idea. Itsekin olen usein toivonut Pirkan blogeille enemmän sellaista arkista, kaupunginosien elämää ja tapahtumia kuvailevaa/ pohdiskelevaa kirjoittamista yksioikoisen uutissilpun sekä journalistien ynnä muiden tekstien suollannan sijaan. Sellaista lämminhenkistä ja persoonallista pohdintaa ja ajatuksia omasta päästä omasta kaupunginosasta. 🙂
Iltalehden uutissilppu sekä päivänpolitiikka kun käy lopulta aika yksitoikkoiseksi ja etäännyttää ainakin itseäni, joka osaan kyllä lukea ihan itse uutiset mediasta itsekseni. Väriä ja omaleimaisia pieniä arkisia juttuja kaipaisin enemmän ja niitä olisi huomattavasti hauskempaa lukea! 🙂
Ehkäpä joku löytää lähiöstä tien taikamaailmaan.
Ainakin itse muistan lähiöiden luontokävelyllä sellaisen joskus löytäneeni.
Hyvähän se on vähän avartaa blogailua.
Jotain tuttua: Itsekin aikanaan oman kylän toiminnassa mukana jossa lapsillemme järjestettiin harrustustoimintaa ollen itsekin siinä mukana alkaen lentopallosta…
Olen monesti pohdiskellut, että ehkäpä slummien kasvattien, kuten meidän kaikkien muidenkin ihmis-olentojen ongelma piilee siinä, ettemme osaa kaivata sellaista, johon meillä ei ole kosketuspintaa.
Netin ja tiedon valtavan saatavuuden aikana suomalainenkin puskassa tai jäkälikköjen tai nikotiinitumppimeren alla kasvanut oppii kaipaamaan esim. legginsipeppuja, eksoottisia rantalomia ja hiekkapeppuja, hienompia teknisiä laitteita, lisää rahaa jne. muttei edelleenkään erota mustikan varpua mustikaksi, ellei siinä ole jogurttipurkin kyljestä tuttua marjaa.
Hän imee kannabista (jonka vakikäyttäjiä muuten pidän epäluovimpina ankeuksien kasvatteina ever) lipuen elämänsä läpi puolittaisena zombina kuin usvassa, puoliksi poissaolevana henkisesti siten, ettei yksinkertaisesti tajua, että hänen sormistaan maahan heittämistään päivittäisistä tumpeista muodostuu se sama nikotiinimeri, jossa hän asfalttilähiössä on elänyt, ja joka meri hautaa alleen ja tappaa jopa etupihan istutukset sekä pensaat, jotka eivät kärsimyksestään pidä ääntä ja ovat näin näkymättömiä, olemattomia ja yhdentekeviä valkoroskaiselle ihmiselle, joka paratiisipuiden seassa eläessäänkään ei osaa puita kaivata saati huomata, nähdä tai tunnustaa eläviksi.
Se lienee se tragedia ja suuri haaste varmasti lähiöprojekteja ajaville, joiden kansalaisaktivismia ei motivoi oma henkilökohtainen narsismi.
Ihminen ei osaa kaivata leipomon tuoksua kun on tottunut lähipubeihin, ankeuteen sekä sen vastakohtana kliinisen ankeaan terveysvouhotukseen, jossa myöskään ei osaa kaivata kauneutta. Semmoista se.
Olen nuorena poikamiehenä asunutkin Peltolampi / Multisilta alueella ja tutuksi tulivat järven ympäri kiertävä pururata kuin saluunakin.Se oli sitä levotonta nuoruusaikaa ja Kekkonen……
Niin, Suomessa se tragedia vielä on siinäkin, kun meillä kauneuden luomisen ammattilaiset / visuaalisen kulttuurin taitajat ovat modernismin ja Aallon ihannoinnin kasvatteja, joille insinööriys, nelikulmaisuus, säännöt sekä kaiken virtaviivaistaminen eli riisuminen typistetyksi kauneuden irvikuvaksi on sitä, mihin heidän ammattitaso yltää — vielä kun sisäänpäinkääntyneessä introvertissa kulttuurissamme ihmisen ammatillinen kunnianhimokin on pahasta ja uhka naapurille. Yritäpä siinä sitten mitään kaunista maisemoida tai visioida tai puutarhuroida muuta kuin talousmetsää ja kliinistä rahan motivoimaa terveysvouhotusta.
Mutta kuten puutarhojen ystävä, homo-aktivismin sivuhahmo Umberto Pasti on todennut:
”I’m not a gardener, I’m a plant collector. In this area for instance where hundreds of species were separated by men, and killed by men, because man is the biggest enemy of plants.
So my view is to go around and to seek those friends lost and shaking and scared — and to bring them home, to bring them together to give them a good time all together.”
[kasveista siis, ei ihmisistä puhui]
(Umberto on tehnyt Tangierissa Marokossa kovasti panostusta, jottei sikäläinen paikallinen luontonsa ja ympäristönsä tuhonnut väestö lähtisi näkemyksen ja osaamisensa puutteessa sitten virtaamaan muuttovirtana kohti Eurooppaa sotattuaan ja loppuun käytettyään omat ympäristönsä.)
Kun on nähnyt jenkkilässä heikommin pärjääviä asuinalueita niin Multisilta on luxustason avaruushomokommunismia sen rinnalla. Toki, aina pitää haastaa.