Orpo ei vasemmiston sirkukseen lähtenyt tirehtööriksi.

Minun on vaikeata keksiä sen parempaa ylistyssanaa kuin ERINOMAINEN, kun puhutaan Suomen  pääministeri Petteri Orposta ja hänen toimistaan  nykyisessä virassaan.

Kun ajatellaan, että hän sai hallitukseensa kaksi niin aatteellisesti kaukana toisistaan olevaa puoluetta kuin mitä  esim. perussuomalaiset ja Rkp ovat, niin kyllähän se jo osoittaa Orpon osaamista saattaa yhteiseen pöytään ne puolueet, joille isänmaan etu kulkee oman puolueen edun edelle.

Toki olisi ollut Orpolle paljon helpompi vaihtoehto myöntyä edellisen vasemmistohallituksen sirkusideologian jatkajaksi,  ottamalla demarit jatkamaan sitä politiikkaa johon Marinin hallitus  lopetti.

Orpo on osannut antaa jokaiselle hallituspuolueelle joitakin keskeisiä tavoitteitaan, joutumalla kuitenkin myös luopumaan jostakin mistä ei kannattajat kaikilta osin ole pitäneet. Mutta kun päämäärä on yhteinen hyvinvointivaltion pelastamiseksi myös tuleville sukupolville, niin silloin pitää kulkea sitä tavoitetta kohti suoraselkäisesti jota oikeana pitää, vaikka niitä ensimmäisen kiven vasenkätisiä heittäjiä ilmaantuukin jokaisesta juoksuhaudastaan huutamaan että ristiin naulitse.

Ja ei ollut huono taidonosoitus Orpolta sekään, kun nosti Suomen presidentiksi A. Stubbin omankin puolueen alkuvastustuksesta huolimatta.  Ja kuten nyt jo nähdään, niin valinta oli oikea niin poliittisesti kuin imagollisestikkin, sillä edustavampaa paria Suomen lähettiläinä emme olisi voineet  saada kuin mitä herra ja rouva Stubb ovat.

Vasemmisto löi pahasti sirpillä omaan nilkkaansa, kun uskoi kokoomuksen ja Orpon ostavan Marinin lanseeraaman kansan kahtiajaon hyviin ja pahoihin, mutta Orpo toimi toisin ja teki niin kuinka kansalaiset vaaleissa halusivat ja perusti hallituksensa kokoavien ei hajoittavien voimien  ympärille.

Oppositio ja AY aloitte valtavan vihakampanjoinnin hallituksen kaatamiseksi heti alkumetreillä perussuomalaisten kautta, mutta kun huomasivat että se vain tekee perussuomalaiset entistäkin yhteneväisemmäksi, niin nyt näkyy heidän vihansa kohteena olevan Orpo ja kokoomus ja yhtään kiveä ei jäte kääntämättä että Orpo joutuisi kansan silmissä huonoon valoon valehtelemisesta lähtien.

Olen varma että tämä vasemmiston kansan kahtiajakaminen tulee merkitsemään vasemmistolle pitkää oppositiokautta jatkossa ja vasemmiston pahin vihollinen on he itse.

Varmasti Orpon hallituksen päätökset aiheuttavat kansalaisissa alkuunsa kirvelyä, mutta sen tiedän jo nyt varmasti, että jos olisimme jatkaneet Marinin viitoittamalla tiellä, niin se olisi ollut kuolemaksi.

Ei minun ole vaikeata kehua toisen puolueen politikkoa joka kehut ansaitsee ja nyt se on Orpo.

 

 

 

 

19 vastausta artikkeliin “Orpo ei vasemmiston sirkukseen lähtenyt tirehtööriksi.”

  1. Ja toinen jolle hattuni nostan korkealle oman puolueeni ministereiden ohella on Sari Essayah. Paras maa,-ja metsätalousministeri koko 2000 luvun.

    1. …….puhumattakaan Satosesta, joka luki ”mafialle” lakia niin kuin se on kirjoitettu perustuslakiimme.

  2. Arville plussat siitä että et tuossa käyttänyt alatyylisiä likasankosanoja tahoista joista et pidä.
    Aika sitten näyttää minkä arvosanan nykyhallituksen ryhtiliikkeet onnistuvat.
    Pari koira aihetta lopuksi:
    Päivän politiikkaan näyttäisi hallitus suhtautuvan asenteella että ei haukku haavaa tee ja karavaani kulkee ja koirat haukkuu.

    1. HK

      ”Orpo persuineen ja kd:n raamattupiireinen alkaa eheyttämään heteroita homoksi ja homoja heteroiksi tasa-arvolain mukaisesti.
      Mitähän tämä tonttujen torvisoittokunta seuraavaksi keksii ?”

      Eheyttämisellä alkaa olla jo pieni kiire, kun vihervasemmisto roudaa homoja katolta tiputtavia maahan, jos valtaan pääsee.

  3. Orpon puolesta voi sen sanoa, että hän puhuu.

    Ei huuda, ei räyhää, ei pompi tasajalkaa, ei valittele henkilökohtaisia huoliaan joka päivä.

    Ei valitettavasti tee parasta politiikkaa myöskään, mutta on mukava joskus olla päättäjä jolla on jalat enimmän osan ajasta maassa eikä tarvita kuulosuojaimia lähellä ollessa.

  4. Li Andersson on kova akka viemään Suomea EU:n kamareihin oikeudenmukaisena kaikkia ihmisä ja luontoa kunnioittavana maana, mitä Marin juuri taas peräänkuulutti demarien tilsisuudessa.
    On meilllä hienoja naisia !

    Äijänretaleet pysykööt kuin peräkammarissaan kuten
    Satonen ja Orpo.

    Sanna Marin nousi pitkästä aikaa lavalle Helsingissä – tylytti hallitusta
    https://www.is.fi/politiikka/art-2000010485446.html

    1. ”Meidän on uudesta luotava maa, raukat ( Marin, Andersson ) vain menköön merien taa”.

    2. Paraskin tylyttäjä.
      Lupasi jatkaa kansan edustamista – lipesi eliittipelleilyyn samantien.
      Aiheutti taloudellisen katastrofin sotesotkulla ja holtittomalla velanotolla sekä miljardien pysyvillä menolisäyksillä ilman tieoakaan vastaavista tuloista.
      Todella säälittävää lööppijulkisuuden hakua.

    3. Lii Aa tekee kaikkensa maamme maineen mustaamiseksi älyä omaavien keskuudessa.

      Mahtaakohan se kraakkua englanniksi yhtä karkeasti kuin suomen kielellä?

  5. Orpo on toiminut verrattain hyvin haasteellisessa tilanteessa, vaikka toki joitain yksittäisiä ulostuloja olisi voinut harkita paremmin, mutta kukaan ei ole täydellinen, ei kukaan.

    Hallituksen ohjelma ja toteuttaminen on edennyt kuten pitääkin ja ihan huolimatta siitä miten vasemmisto lietsoi jo lähes kapinaa, mutta siihen ei uskoneet edes omat niin kuivui kasaan.

    Oppositio toimii kuten opposition pitää toimia , mutta hieman on liikaa karnevaalia ja liian vähän mitään vakavasti otettavaa, tyhjät paperit ovat tyhjiä papereita.

    Voidaan tietysti kysyä mihin demarien luja usko vähintään 40 % kannatukseen seuraavissa eduskuntavaaleissa perustuu, itse en siihen jaksa uskoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *