Sitoutumattomat tuuliviireinä tunkiollaan.

Näin perussuomalaisena kun olen saanut seurata minkälaisen vastaanoton poliittiset kirjoitukseni saavat eri alustoilla, niin täälläkin, niin yhden huomion olen tehnyt.

Ne kirjoittajat, jotka sanovat edustavansa ja kannattavansa jotakin tiettyä puoluetta, eli ovat puolueeseen jollakin tavalla sidoksissa/sitoutuneita, jos ei muuten niin ainakin äänestäjinä, niin useasti heiltä tuleva kommentointi on kuitenkin sen sorttista, että siihen ei edes ylläpitäjän punakynä puutu, eli pysyy raameissa.

Mutta sitten se ryhmä, joka sanoo olevansa sitoutumattomia, niin johan tulee sitä itteään, eli shittiä tuulettimeen, kun persu on jo nimensä mukaisesti perseestä heidän mielestään.  Johan se nyt olisi pyhäinhäväistys heidän kuplalleen, että lähtisivät jossakin asiassa samoille jalaksille persujen kanssa potkuttelemaan, eihän sellaista voi julkisesti tunnustaa.

Minä en ainakaan kulje ja artikuloi sammutetuin lyhdyin, persu on persu vaikka voissa paistaisi ja sen huomion olen tehnyt yhteiskuntamme poliittisessa tähtikartastosta, että Suomi ensin on löytänyt jo paikkansa ainakin muiden hallituskumppaneidenkin  ohjelmiin, ainoastaan vihersosialistit kulkevat vielä omaa poltetun maan polkuaan, joka Golkatalle vie.

19 vastausta artikkeliin “Sitoutumattomat tuuliviireinä tunkiollaan.”

  1. Kukahan tätä maata polttaa muut kuin laitaoikeisto kykloopin silmällään tai laput silmillään kuin viimeisiä vetävällä pelokkaalla ruunalla.
    Korvaamaton tuho jo yhden vuoden aikana.
    Töttömiäkin on kohta
    80 000 lisää kuin ne piti olla jo töissä. Velkaa kasvaa 70 mrd: n tasolle, johon mikään historian hallitus ei ole pystynyt. Sen se kansakoulun vain elon laskuoppi tekee ja lukutaidottoman historian kirja.

    1. Kyllä on hallitus vuodessa saanut maan tilanteen kuralle ja kuvitelkaa jatko kun valtaosa hallituksen päätöksistä ei vielä ole edes voimassa ja niin hienot pohjat kuin edelliseltä hallitukselta sai, mikä onnela olisikaan edessämme kun olisi vaan Orpo ymmärtänyt jatkaa Marinin viitoittamalla tiellä. Hukka meidät perii

  2. Ei sitoutumattomuus aivan noin ole vaan sellasta ei minkään puolueen hihhuli kykene määräilemään missään asiassa

    Itse olen sitoutumaton mutta en tuuliviiri kuitenkaan terv tepivaari

  3. Määrätyistä syisstä olen sitoutumaton määrätyt asiat pitävät kaikki asian ytimessä

    En silti Arvi ala sinua sanoon kiinan keisariksi terv tepivaari

  4. Jos minulta alkaa kysyyn ketä äänestän sanon sen jota en äänestäisi koskaan elikkä valehtelen sen asian

    Näin pidän vaalisalaisuuden itselläni

    Jos se uskoo olkoot hänen oma häpeänsä terv tepivaari

  5. Jos joku väittää olevansa sitoutumaton, hän valehtelee.

    Toki jokainen ei ole puolueen jäsen, mutta se on aivan eri asia. Olen puolueen jäsen mutta äänestän kotipuoluetta n. joka toinen kerta.

    1. ”Jos joku väittää olevansa sitoutumaton, hän valehtelee”
      Naulan kantaan.

  6. Arvi ei valehtele ja se on fakta asia tuo sitoutumattomuus terv tepivaari

  7. Pitäisiköhän Orpon hallituksenkin rakentaa samanlainen menestystarina kuin oli Marinin hallituksen vuonna 2022 perustama Työkanava Oy.

    Yhtiötä rahoitettiin EU -rahalla ja

    1. Ups. Livahti kesken kaiken liikkeelle tuo kommentin alku.

      Siis EU -rahaa ja valtionavustuksia tuo Oy sai 30 miljoonaa. Sen oli tarkoitus työllistää osatyökykyisiä vuoden 2023 loppuun mennessä yhteensä 400. No lopputulema oli 17 työllistynyttä.

      No Oy:n johtajat ja muut satraapit sekä konsultit kyllä nauttivat muhkeita palkkoja ja palkkioita.

      1. Eilen kun kuuntelin eduskunnassa käytävää keskustelua demareiden ja kepun vaihtoehtobudjeteista valtiovelan kuriin saattamiseksi, niin ensimmäinen tuntemukseni oli näihin esityksiin myötähäpeä.
        Tuntuu kuin oppositio eläisi yhä niissä pilvilinnoissa missä Marin yhä viilettää.
        Sehän ikävä puoli tässä on, jos kansalaiset taas seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestävät Sirkus Finlandin valtaan, niin kaikki tämä nyt tehty työ hyvinvointivaltion pelastamiseksi valuu hukkaan kuin vesi hanhen selästä.

  8. Siinä tulee pelkkää luikuria kun kysyy ketä äänestin jos siihen uskoo uskoo varmaan myös joulupukkiin terv tepivaari

  9. Kun lueskelin tuon Arvin avauksen ja kommentoinnit siihen; päätinpä kirjoitella minäkin.
    Ehdokas, joka asettuu jonkin puolueen listoille, loppukaneettina ”sitoutumaton”, valehtelee ko puolueelle, itselleen ja mahdollisille äänestäjilleen. Siis siipeilijä ja aito poliitikko.
    Mielestni kuitenkin olisi mahdollista ehdokkaana asettautua aivan henkilönä itsenäänkin; se läpimeno tosin lienee vaikaa mutta ehdokas olisi niin mahdollisimman rehellinen kuin puoluepolitiikassa nyt ylipäätään mahdollista edes on olla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *