Punademujen logiikkaa

Punademujen mielestä hallitus on syypää, jos joku työnantaja rikkoo lakia.

Sen sijaan, jos ay-sakki rikkoo lakia tai aiheuttaa järkyttävät vahingot poliittisella lakkoilulla työnantajia vastaan demujen kiukutellessa hallitusta vastaan, vika on työnantajassa tai hallituksessa, mikä ei laita työnantajia kuriin.

Ei voi kuin todeta, että ei mahdu normaalisti ajattelevan logiikkaan mitenkään.

13 vastausta artikkeliin “Punademujen logiikkaa”

  1. Suurin vaara on kuitenkin työvoiman joukko irtisanomiset ja vaihtamalla koko alaa

    Jos tuo tapahtuu n 20 % sentissa ollaan melkoisissa vaikeuksissa koko Suomi terv tepivaari

      1. Kun terveyden hoitajista lähtee 20 % muille aloille ollaankin aika lailla huonossa hapessa sillä puolen

        Jopa n 10 % poistumaa siellä tekee jo ktastrooofin kukaan ei sellasta voi estää koska se ei minkäänlainen lakko

        Eikä kukaan sellasta halua mutta sekin on mahdollista koska ei Suomessa voi ketään pakottaa oleen työssä jossa ei viihdy terv tepivaari

  2. Teuvo on ihan oikeilla jäljillä. Jos palkalla ei elä saattaa irtisanominenkin tuntua vaihtoehdolta ja silloin me vanhukset hoidettavat olemme pulassa. Joten syytämmekö hallitusta vai punademuja?

    1. Olisiko aiheellista ajatella uudeleen kaikenlaisia henkilöstöprosentteja ja koko palvelutoimintaa ihan järjellä ideologisen typeryyden sijaan?
      Ammattitaitoinen hoitohenkilökunta on luku sinänsä, mutta se muu oheistyö, kuten siivous, ruuan laitto jne. jne ei todellakaan tarvitse ammatttihoitajia, vaan aivan muunlaisia ammattilaisia, joiden työmäärää ei pidä mihinkään prosenttilukuun laskea.
      Nyt näyttää siltä, että näiltäkin vaaditaan sairaanhoitajan tai lähihoitajan pätevyys.

      1. Kaikki ovat tarpeellisia että esim terveyden hoito onnistuu ja eniten pelkään että siltä alalta lähtee paljon ihmisiä töihin josta saa oman elannon

        Eikä mitkään hallitukset kykene kieltämään jos ihminen sanoo jään kotiäidiksi terv tepivaari

        1. Ei kukaan vaadi ravinnon tekijöiltä taikka laitoshuoltajilta sairaanhoitajan taikka lähihoitajan koulutusta terv tepivaari

  3. Asiaa ei voi kukaan muu ratkaista kun EK oo ja Ammattiliitot terv tepivaari

  4. Halustahan tuossa on kysymys koko ajan ollut ja aina tulee oleenkin työmarkkinat ovat eri asia kun hallitus onkelmat

    Mutta kyllä asia selviää voi vaan maksaa liiankin paljon yhteiskunnalle terv tepivaari

  5. Mutta isompana asiana pidän että moni hoitaja lähtee toisiin hommiin taikka Norjaan

    Nyky tilan kun huomioi työntekijöiden vähyyden vuoksi niistä ei ole ainuttakaan antaa muille maille

    Ja vain palkan vuoksi jotka on suuremmissa luokissa kun Suomessa on terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *