Politiikon uskottavuus on nyt kortilla

Voi huoleti sanoa että tuo politiikon uskottavuus on nyt ollut heikoilla jäillä ollut jo pidemmän aikaa

Eikä suunta ole mitenkään menossa edes parempaan suuntaan voi sanoa että huonompaa on tulossa vielä

Jotenkin tuntuu että tuo inflaatio on siihenkin iskenyt kyntensä ja saanut mahdollista laskua siihenkin

seuraavat vaalitkaan ei ei taida asiaa parantaa mutta sitten senkin näkee kunhan nuot euro vaalit on käyty

Kunta vaalien aika on sitten aikanaan mutta kaikissa varmaan onkin että nukkuvien puolue on silti Suomen suurin

Kun sen kannatus on koko ajan noussut huidellen jo 30 %

Silti äänestys on kyllä oikeus ei velvollisuus keltään ja jos pakko äänestys olisikin Suomessa

Sen voiton keräisi kirkkoveneet elikkä hylättyjen äänien kassa seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

4 vastausta artikkeliin “Politiikon uskottavuus on nyt kortilla”

  1. Poliitikot uskovat, että mitä enemmän sometykkäyksiä, sitä paremmin tekevät työnsä.

    Ja koska rakastan tasa-arvoa, tuon haukun voi antaa hymyssä suin täysin tasaisesti hallitukselle ja oppositiolle.

  2. No ei ollut haukkua multa jos niin katsoo asia oli kuitenkin kaikille politiikoille terv tepivaari

  3. Politikat ajavat kansan kahtiajakoa vaikka pitäisi ajaa kaikkien yhteistä etua?

    1. Nykypolitiikkamme näinä aikoina tosiaan jakaa kansaa kahteen leiriin, mielipiteet ja puheet ovat ehdottomia, mikä hyvänsä asia on hyvä tai huono, sävyjä ei ole.
      No pientä horjumistakin esiintyy, esimerkiksi Vihreiden Sofia Virta saattaa puheenvuorossaan liki kannattaa jotain hallituksen toimia mutta ikään kuin sitä häveten puheenvuoronsa lopuksi kokonaisuudesta kuitenkin toteaa kuin palopäällikkö kolleegalleen että väärin sammutettu.
      Mielenkiintoista nyt seurata millaisiksi muuttuvat Keskustan ulostulot kun Kaikkosesta tulee puheenjohtaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *