Kemikaaleja, haittaohjelmia ja idiotismia

Leikitelläänpä hetki ajatusleikkejä.

Oleta skenaario: vieras valtio tuo suomalaisiin kouluihin lapsille ilmaiseksi jaettavan kemikaalin, joka tekee heistä levottomia, vihaisia, väkivaltaisia, tyhmiä, lukutaidottomia, sekä heikentää heidän sosiaalisia suhteita, vie yöunet ja lisää itsemurhia. Mitä viranomaiset tekevät?

Huomioiden mikä määrä muuntohuumeita on kielletty hetkessä ja mille monelle muulle aineelle on laitettu rajoituksia, lienee aika sanottua että em. kaltainen kemikaali saisi porttikiellon tuossa tuokiossa. Menisiköhän kuukauttakaan?

Entäpä jos se ei olekaan kemikaali, vaan kännykkäohjelmisto? Samat vaikutukset. Todistettu kerta toisensa jälkeen. Päälle vielä lasten yksityiselämän vakoilu, heidän usuttaminen vihollisvallan vakoojiksi ja muuta kivaa. Noh, tässä kohtaa valtio on sitä mieltä että keskitytäänpä mielummin olutveron laskuun. Onneksi on EU, he ovat sitä mieltä että parempi keskittyä mehupurkkien korkkeihin. Mistä lähtien tunarointi on ollut olympialaji?

Olemmeko vain idiootteja?

Kyllä olemme, mutta perustelen sentäs. Kemikaaleja on helppo vihata. Kannabis on tästä hyvä esimerkki. Haitatonhan se ei tietenkään ole, mutta edes keskustelu sen sääntelystä ja kontrollista on useimmiten mahdotonta edes terveysammattilaisten osalta, koska se on kemikaali. Reaktiomme siihen on suhteetonta. Jopa [vihaamasi kansanedustajan nimi] käytti puoli tuntia kemian kokeita edeltävänä iltana asian vilkaisuun säälivitosen saadakseen. Siksi hän tietää että kemikaalit voivat tappaa. Pintaa syvempää tietotekniikkaa, psykologiaa, informaatiosodankäyntiä tai Kiinan valtion globaaleja tavoitteita sen sijaan ei tarvinnut opiskella.

Lopputulosten katsominen olisi mielestäni älykkäämpää. Juuri nyt väännämme hallituksen työelämäpykälistä. Niitä on vino pino, ja olen siinä käsityksessä että osalle niistä on tutkittuja perusteita, osalle ei. Tavoillemme uskollisena keskimäärin joko kannatamme tai vastustamme niitä kaikkia.

Samaa voisi sanoa alemmallakin tasolla. Katsokaa potilastietojärjestelmiä, katsokaa apottia. Aivan kuten tiktokista ammattilaiset varoittivat vuosikausia sitten, niin he varoittivat myös toistuvasti ja perustellusti hyvin pitkän aikaa ennen apotin sopimuspapereiden signeerausta. Tähän lienee parikin selitystä. Yksi on todellakin se, että päättäjiltä puuttuu riittävä (joskus jopa perustason) tietotekniikan ymmärrys. Pahempi osa ongelmaa on jo vuosikymmeniä maamme johdossa kylvetty ajatus, että tietotekniikan ammattilaiset ovat vain haisevia nörttejä, joilla on anarkistinen maailmankuva ja hullu mielikuvitus, mutta ei kykyä nähdä maailmaa. Kun jopa ministerit saavat herjata kokonaisia ammattikuntia vapaasti vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, kyllä tuo tarttuu.

Isolla pensselillä maalaten: Psykologisesti on helppo selittää, miksi valitsemme oikopolun. Vaistot riittävät pitkälle ja siitä eteenpäin riittää kun juoksee omiensa mukana, laput tiukasti silmillä. Jos joukkoon tulee jotain mitä emme ymmärrä, on turvallisempaa vain olla puhumatta siitä.

Pahanteko sallittua, jos keinoista sovitaan

Tulos kuitenkin on, että hyväksymme käytännössä rajattoman määrän pahuutta lopputuloksena, jos se metodi tähän pahuuteen ei tartu suodattimiimme. Vastaavasti vastustamme pienintäkin, tai jopa olematonta haitantekijää, jos sen metodi puolestaan menee siihen luokkaan jota olemme oppineet vihaamaan.

Ehkäpä olemme idiootteja, mutta haastakaamme itseämme: pystymme parempaan.