Presidentin valtaoikeudet / pääministeri

Miettikäähän ihan vakavasti, jos meidän presidentillä Sauli Niinistöllä ei olisi kuin seremoniallinen presidentin valta ja se olisikin nyt pääministeri Orpolla ?

No, kun tietenkin heti tulee sontaa silmille mainitessani pääministerinä Marinin, niin…

…hän vei Suomen sentään maailman maineeseen jämäkkänä nuorena johtajana, jonka aikana Suomi kohtasi katastrofin toinen toisensa jälkeen, aallon koronoita, pantiin Uusimaa säppiin poikkeuslailla, hankittiin varmuusvarastot kuntoon, autettiin tuhansia yrityksiä konkurssin uhasta,  neuvoteltiin EU- tuet pakon edessä, pantiin nimet paperiin hankkia hävittäjät, liityttiin Natoon, Marin oli eturintamassa Ukrainassa tukemassa Zelenskiä, teki poikkeuksellisia avauksia auttaa Ukrainaa( hävittäjät). Vei Suomen naiset maailman maineeseen, valttiin yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista pääministereistä. (Silti eli elämäänsä paparazzien tonkiessa…)

Ja sitten haukutaan, että elettiin velalla. Entä millä sitten tuosta katastrofissa olisi selvitty edes näinkin hyvin ? Eli kansainvälien luottoluokitus säilyi, velkasuhde / BKT keskitasoa EU:ssa jne… Eikä lähdetty sopeuttamaan heti, vaan määriteltiin, että se tehdään alkaen heti seuraavan hallituksen aikana. 

Mutta itse se asia: siitä huolimatta, että meillä Orpon hallitus on jo nyt täysin epäonnistunut alkumetreillään radikaalein yhteiskuntarauhan rikkonein toimin  tai onnistunut Marin, meillä pitää olla vahva presidentti valtaoikeuksineen yli Eduskunnan vaalikausien.

.. tai sitten meillä pitää olla uusi parlamentaarinen poliittinen järjestelmä, jossa poliittista valtaa edustaa noin 75-80 % enemmistön äänin saanut monipuoluehallitus, joka takaa, ettei politiikka muutu laidasta toiseen ja vastuunkantajilla on leveät hartiat.

Tätä mallia edustaa Tampereen poliittinen päätösvalta.

18 vastausta artikkeliin “Presidentin valtaoikeudet / pääministeri”

  1. Väärä mies pressaksi jos haluaa käyttää vallastaan vain rusinat!
    Sitä edustaa esim Stubb?

  2. Presidentti ja pääministeri samasta puolueesta ei hyvä. Pressalla ei jäsenkirjaa, mutta aate ja ajattelutapa ovat. Koko maata ajatellen olisi pitänyt kulisseissa puuttua nykymenoon.

  3. Viron presidenttimallista puhuttiin taannoin, siellähän se on vallan eri.

    Sanoisin että suomalaiset ovat vähän sitä tyyppiä että meillä on hyvä olla yksi päättäjä jonka saamme itse valita. Valtaa ei tarvitse antaa paljon – hän osaa ottaa sitä jos on fiksu.

  4. EU:ssa Ranska ja öykkäri Unkari presidentin maksimivaltaa. Puola ja Slovakia myös lähellä. Saksan ja moni muu presidentti edustuksellista.

    USA, Kiina, Venäjä. USA, demokratian esitaitelijana on vajonnut alle arvostelun.

    1. Ale arvostelun? Mutta kyllä sitä Amerikkaa tosipaljon arvostellaan vaikka on demokraatti presidenttinä.
      Amerikassa ja niin kai joka maassa on arvosteltavaa, USAssa moittimisen aihetta näyttä löytyvän sitä enemmän mitä punaisempien lasien läpi asioita tarkastelee.

      Itse arvostan USAssa sitä suurta apua mitä Ukrainalle antaa, ymmärtääkseni myös monien hyvää tekevien hankkeiden suuri rahan antaja.
      Moitittavaa löytyy mutta en viitsi nyt luetella koska sen puolen puhujista ei ole puutetta

      1. Demokratia on suurissa vaikeuksissa USA:ssa Trumpin vuoksi. Ei muuten.
        Mitä taas kerran tuossa on punaista ?
        Pidätkö Trumppia demokratian esitaistelijana ?

  5. Kyllä sinulla, Heikki, on sitten omituinen kuva muodostunut Marinin toiminnasta. Maailma näyttää niin erilaiselta, kun sitä tarkastelee punavihreitten silmälasien läpi.

    1. Mikä pohdinnassani on väärää- siis, mitä ? Ei sitä, mitä olisi
      jälkiviisautena pitänyt tehdä, vaan mitä oikeasti tehtiin ? Se on eri asia.

  6. ”Eikä lähdetty sopeuttamaan heti, vaan määriteltiin, että se tehdään alkaen heti seuraavan hallituksen aikana.”, kirjoittaa Heikki kehuessaan Marinin hallituksen saavutuksia.

    Suomeksihan tuo tarkoittaa, että Marin siirsi ikävät päätökset seuraavan hallituksen vastuulle. Näitä ikäviä päätöksiä nykyinen hallitus nyt joutuu tekemään ja on siksi opposition hampaissa.

    Marin vain nostatti omaa suosiotaan jakamalla velka rahaa hyvinkin kyseenalaisin kohteisiin.

    1. Totta puhut, mutta Marinin hännystelijät sivuuttavat nämä ikävät tosiasiat.
      Sinänsä yllättävää, kuinka hk tämän ikävien asioiden lykkäämisen seuraavalle hallitukselle myöntää…

      1. Niin oli, mutta oli myös tietoisesti tehty, koska uskoivat jatkavan sillä hallituskokoonpanolla, mutta huomattavasti järkevämmällä sopeutusohjelmalla ml. julkisten hankintojen kilpailutus, verotus ja verotuksen porsaanreiät ja jaksotettuna pidemmlle jänteelle.

        1. Mutta blogin aihe oli presidentin valtaoikeudet vs. pääministeri.
          Hyvä on, että on osaavampi presidentti ( Niinistökin) kuin vain pääministerinimike Orpo.

          1. Miten holtittomaan velanottoon uskovainen punavirheistö mitenkään kykenisi hoitamaan asioita järkevämmin tai yleensäkään järkevästi?
            Toki sokea usko uttaa pitämään satuja totuutena.

              1. Itsehän sinä tähän aiheeseen menit.
                Eu osko tuohon aina enemmistöhallitusmalliin, koska se ei pääsääntöisesti ole mahdollista nykypuolueiden jyrkän ideologisen typeryyden takia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *