Missä kypsyysasteessa banaani on parhaimman makuinen – mielipide

Kaupasta banaaniterttu ostetaan yleensä hieman vihertävänä, tai jopa vaaleanvihreänä. Silloin banaani on vielä raaka, eikä kelpaa syötäväksi – ainakaan, jos haluaa hyvän makuista banaania.

Kotona se banaaniterttu sitten vähitellen muuttuu keltaisemmaksi ja sitten vihreää väriä (vihattava väri poliittisessa merkitylsessä) ei enää ole ollenkaan missään osassa banaania – ei edes vaaleanvihreää. Siinä vaiheessa tertusta voi jo ottaa banaanin syötäväksi, mutta maku ei ole vielä parhaimmillaan.

Vasta kun banaanissa on runsaasti ruskeita pilkkuja, niin banaani alkaa oikeasti olla herkullisimmillaan.

Jonkun mielestä kuvassa oleva banaani on jo ylikypsä, mutta minun mielestäni se on silloin herkkua.

13 vastausta artikkeliin “Missä kypsyysasteessa banaani on parhaimman makuinen – mielipide”

  1. Kyllä juurikin niin, jotkut ehkä pitävät hieman mustuneita banaaneita pilaantuneina mutta silloin ne vasta ovat kypsiä. Vihertävä banaani maistuu puulta ja voi saada aikaan vatsakipuja. Jos banaanit joutuu ostamaan vihertävinä niin välillä niiden kypsyttäminen kotona ei tahdo onnistua, tuloksena voi olla kuivia, jauhoisia hedelmiä ja joskus niissä on homeenhajua. Homeenhaju luultavasti tulee siitä että banaanit ovat saaneet ”kosteusvaurion”; ne näytetään pestävän ennen laariin tuloa kun ovat usein märkiä.
    Itse suosin reilun kaupan luomubanaaneita, hintaero ” tavallisiin” on pieni.

    1. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että Chiquita on paras banaani. Se on ainakin Varkauden Prismassa myös hyvin yleisesti edullisen hintainen: jopa karvan verran alle euron kilo, nyt viimeksi maanantaina oli 1,14 €/kg.

      Kun viime viikon maanantaina ostin mandariineja Bruno, niin niiden kilohinta oli 3,59 €/kg – ja olivat minusta huonompia kuin banaani.

      Banaani on myös erittäin kätevä kuoria, kun on oikea kypsyysaste.

      Banaanin pistelen yleensä poskeen noin kello 19.30 iltapalaksi.

      Minulla banaanit kypsyvät sellaisesta vähän vihertävästä kypsiksi ihan huoneenlämmössä keittiön pöydällä.

  2. Kun seuraa apinoita millasia banaaneja ne noukkii puusta saa sen oikean kypsyys asteen

    Ne ei ota ihan mustaa mutta juuri Juhanin määrittelemiä pilkku banaajeja

    Jos joku on noissa asian tuntija niin apinat ovat terv tepivaari

    1. Ostan banaaneja vain lisukkeeksi jälkiruokaan ja n. max. 3 kpl/ terttu ja vielä jostakin kohdasta vihreä.
      Huoneen lämmössä ja siinä vieressä on puolikysiä avocadoja. Vadissa pari omenaa.

      Vanha kikka on että omena kypsyttää etyleenillään muut vaiheessa olevat hedelmät.
      Juuri kypsynyt banaani on raikas ja hyvän makuinen. Mustunut täplikäs jauhoinen ja pahaa.
      Niitä ja ison kassin hedelmiä ja vihanneksia saa 2 €:n hintaan Lidlestä, jos niistä tylkää- en varmasti tykkää.

  3. Muistan että lapsena banaani oli suuresti arvostamani mutta harvinainen herkku. Makumaailmassani ylivoimainen omenoihin ja appelssiineihin verrattuna. En muista että olisin kuoren väriä katsonut, kaikki meni. Toinen lapsuudesta mieleen jäänyt herkku olivat peltipurkissa sokerivedessä kelluvat persikan puolikkaat.

    Joskus sitten aikuisiässä kun oli varaa niin tuli syötyä kai liikaakin banaaneja kun ovat nyttemmin jääneet vähemmälle, mandariineja ja omenoita on aina olohuoneen pöydällä, pääryniäkin kun emäntä niitä jostain syystä suosii.

    Mutta otsikon asiaan, oma suosikkini mitä banaaneihin tulee on juuri tarkkaan vihreyden ja mustien pilkkujen kesivälissä, kun kuori on saavuttanut heleän kirkkaan värin ja siitä aivan hieman taipunut tummempaan keltaiseen sävyyn.

    1. On tosiaankin makuasia millaisista banaaneistä tykkää. Kun keltaiseen banaaniin alkaa tulla ruskeita pisteitä, niin banaani samalla tulee makeammaksi.

      Minun mielestäni kuvassa näkyvä banaani ei ole vielä liian makea.

  4. Vierailin Virossa usein NL:n aikaan. Siellä oli suomalaisten urakoima työprojekti. Eräs sikäläinen perhe pani vieraanvaraisuudessaan parasta pöytään. Emäntänä oli sikäläinen
    ravintolapäällikkö.
    Suurin juhlan aihe oli hänen mustan pörssin banaanit ja appelsiinit, mitä hän pöytään oli hommannut.
    Pihvit ja sampanja olivat pikku juttuja niiden rinnalla.

  5. Banaaneja ja omenia ei saisi säilyttää lähekkäin. Omena erittää etyleeniä, joka pilaa banaanin.

    Banaanin pitäisi saada olla ilmavasti, ei saa säilyttää muovipussissa. Parasta olisi ripustaa ilmaan roikkumaan, mutta itse en viitsi niin tehdä. Kääntelen banaaniterttua kerran päivässä, että saavat imaa joka puolelta.

    1. Täällä Pohjolan perukoilla ei tiedetä mitään hyvistä ulkomaan hedelmistä vrt., mitä saa siellä niiden alkuperämaassa suoraan puusta. Malesiassa, Floridassa, Tyynen meren saarilla kelpaisi asua ja nauttia, popsia baanaani, appelsiini tai kiivi suoraan kypsänä puusta. Huh-huh !

      Mutta toisaalta meidän Pohjolan kansan geeniperimä ei tunnista etelän hedelmien vitamiineja kropassaan ja pysty hyödyntämään niiden rakennetta kuin niiden alkuperäiskansojen. Puoliksi kaupallista bluffia.

      Meidän ”perinnöllisesti suomalaisten” geenit pystyvät hyödyntämään maksimaalisesti juuresten, marjojen, sienienkin vitamiinit ja ravinnon, mitä taas muut kaukomailta eivät vrt hedelmät.
      Sama koskee useita elintarvikkeita kuten japanilaiset riiseineen vähäenergisine ruokineen yrtteineen, juomineen, vitamiineineen vs. suomalaiset maito, viina, ym.. Erilaisuuksia löytyy genetiikasta ja niistä ei paljoa puhuta.

    1. Ihmiset kiinnittävät aivan liian vähän huomiota elintarvikkeiden kilohintaan tai litrahintaan – sillä lailla saa paljon rahaa kulumaan ruokaan.

  6. Kun tuon kuvan banaanin kuorii ja pätkii parin sentin paloihin ja pistää pakastimeen, niin saa hyvää jäätelöä.

    1. Banaania voi tosiaankin kuorittuna pakastaa, vaikka sentin siivuina pakasterasiaan. Tai vaikka kuorittuna kokonaisina, mutta silloin vievät paljon tilaa pakastimesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *