Muuttolinnut palaavat

Tässä blogissa keskustellaan Persuista ja Puna-demuista. Odotan noin tuhatta laadutonta  kommenttia ja paljon henkilöön menevää jäkätystä.

Laitan aloitukseksi jotain.

Muuttolinnut ovat alkaneet palata. Tuttu isäntä sanoi nähneensä jo peipon,  Putsailin itse vähän pönttöjä mökillä ja löysäsin rautalankoja joilla ne ovat kiinni kun puut ovat kasvaneet paksuutta.

No niin, nyt sitten persuista ja punademuista! Antakaa palaa!

 

19 vastausta artikkeliin “Muuttolinnut palaavat”

  1. Ensimmäiset joutsenet on jo nähty viikko sitten lauantaina.
    Eilen oli kurkiaura kymmenkunta lintuaTeiskossa.

  2. Viikon ajan pihapuissa on keikistellyt punarinta ja tiaisten talimakkarassa päivittäin einehtii tikka jolla räikyvän punainen persus.

  3. Meidän kerrostaloon palasi paluumuuttaja joka oli 5 kk etelässä oli naamaltaankin ”punainen”!

  4. PerusHakkarainenkin näyttää palanneen latinokiireiltään. Ne EU edustuspaikallaolot jäivät vähäiseksi ja selitys ontuu?

  5. Eilen kuulin kävelyllä joutsenten ääntä ja ihmettelin, että niillä taitaa olla ongelmia kalenterin kanssa – Varkaudessa on lunta ja jäätä ihan perusteellisesti.

  6. Joutsenia en ole vielä nähnyt, mutta konkotusta on kuultu, joten kyllä niitä on tänne tullut tuoden kevätterveiset tänne meille, jossa lunta on about metri ja yökylmästä – 10 ja ylikin.
    Eilen juodessani aamukahvia, katselin keittiön ikkunasta kuinka pikkulinnut pyrähtelivät siementötterön kimpussa.
    Mietin samaa kuin Tuntemattoman Koskelan Vilho asemasodan aikana `Nansaretilainen käskee katsoa taivaan lintuja. Eivät ne kylvä eikä kokoa aittoihin… Kyllä ne silti joutuvat ahkeroimaan aamusta iltaan saadakseen itsenä kylläiseksi…´
    Paikalle lennähtävä tikka saa pikkulinnut hajaantumaan. Tikka tarrautuu rautalangassa riipppuvaan talipalloon ja rupeaa takomaan sitä tärkeän ja touhukkaan näköisenä.
    Sanon tikalle ajatusäänellä:”Vaikka sinulla on punainen päälaki, pitääkö viedä leipä talitiaisten suun edestä! No, teillä luonnonlapsilla on teilläkin nokkimisjärjestyksenne, joten nakertele talia rauhassa vain. Kun vaimo herää, hän antaa sinulle lähdöt. Älä silti muista pahalla!”

  7. Muuttolinnut palaa joka kevät eihän siinä mitään uutta ole

    Pyryharakat taas vaan neljän vuoden välein silloin kansanedustajien ehdokkaat lirkutellee kansalle niitä näitä

    Niihin ei pidä mennä uskomaan kenenkään tyhjiä lupauksia ne ovat terv tepivaari

  8. Joella viisi joutsenta. Mietin kulkeissani, että mahtoivatkohan kaikki olla kotoisin samasta viime kesäisestä pesueesta. Milloinkaan alkavat etsiä pariutumiskumppaneitaan. Johan ensi kesänä.
    Muuten menee mukavasti. Ilvekset ilveilevät pihoilla. Pari nuorta ahmaa jättää taisteluparina jälkivanaa hangelle viiden metrin etäisyydellä toisistaan. Niiden emo on arvatenkin tuossa puolen kilsan päässä lumiluolassa uuden pesueensa kanssa.

    Vajaan kolmen kilsan päässä sudet olivat pistäneet poskeensa hirven. Pari vuotta sitten meni kiirastorstaina kahden karhun jäljet hiihtolatuni poikki. Pitäis käydä katsomassa, mikä nyt on tilanne tänä vuonna.

  9. Joutsenet kyllä yrittävät palata mutta huono on tänne tulla nyt kun hallitus on vienyt kalatkin vedestä . Tuskin siinä tekee mieli edes lisääntyä. Ja persut uhkaavat karkottaa kaikki joilla ei ole lupaa jäädä. Halla-aho oli sanonut että ampuminen on kivaa, tuskin tänne enää uskaltaa linnut tulla ellei Halla-aho pyydä anteeksi.

    Punademut taas ovat kuulemma varanneet järviä tänne siirrettäviä flamingoja varten, joutsenet eivät mahdu kohta sekaan. Eikä merimetsoja saisi ampua vaikka pilaavat kaikki rantapaikat! Sanna Marinkaan ei tunnu mitään välittävän nyt, poseeraa vaan somessa, kyllä minä olen ne kaikki kuvat nähnyt!

    1. Linnut ovat viisaita. Ei tänne mikään punarinta, tilhi, närhi, punatulkku, palokärki viitsi tulla, kun punainen on mörkö.
      Kyllä tällä valkoselkätikka, naakka, (pyry)harakka, varis, korppi, joutsen, paskova vakkoposkihanhi oleilevat ja tulevat, kun ei värillä ole väliä, kun vain on mustanpuhuvaa.

  10. Silti ne linnut palaa olipa Suomen hallitus millanen hyvänsä ja oma kansa sen valitsi

    Mutta noinko se onnellisuus sitten säilyy no eipä siinä kansan onnesta olekkaan kysymys vaan maan onnellisuudesta terv tepivaari

  11. Joku sanoo sellasta ihmisestä jolla vähän viiraa yläpää että sekin onnellinen kertoilee ihan mitä sattuu terv tepivaari

  12. Kalevalassa kerrotaan kuinka sotka teki pesän Ilmattaren polvelle ja laski kuusi kultaista ja yhden rautaisen munan. Ilmattaren liikauttaessa jalkaansa munat särkyivät mereen ja niistä syntyivät maa, taivas, tähdet ja aurinko.

  13. Juhannuskokon ympärillä oli porukkaa. Kaikki olivat päissään kuin ellun kanat, naisetkin. Sylvia oli poikkeus, hän katseli touhua äimänkäkenä ja hyräili laulua ”Anna mulle tähtitaivas, anna valo elämään…”

    (Luin vastakkoin Katri Helenasta kirjoitetun elämäkerran ”Laulaja” (2023), kirjoittaja Elina Hirvonen.
    Lukemisen arvoinen kirja, myös hyvin kirjoitettu.
    En ole lukenut Panu Rajalan kirjaa Katrista, pitäisikö?

  14. Tuskin kannattaa Pano Rajalan kirjaa lukea sen persusteella mitä olen julkisuudessa häntä nähnyt. Vaikka punademut tietystl väittävät muuta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *