Keskustanuoret haluavat bordelleja navettojen sijaan (?)

👪On aikoihin eletty. Maaseutupuolue ja perinteisiä konservatiivisia arvoja kannattanut keskustapuolue on varsin lyhyessä ajassa muuntunut uuskommunisteja myötäileväksi kulttuurimädätystä suosivaksi vasemmistopuolueeksi. Tarvitseeko enää ihmetellä että puolueen kannatus on pienentynyt kuin pyy maailmanlopun edellä.

Keskustan nuorisojärjestö Keskustanuoret teki yllättävän avauksen tämän toukokuun alussa. Järjestö kirjoitti viestipalvelu X:ssä linjanneensa valiokunnassaan
, että seksityöstä voisi tulla maaseudun kantava elinkeino.

”Keskustanuorten puheenjohtaja Jere Tapio kertoo, että keskustanuoret kannattaa Oikeus työhön -kansalaisaloitetta. Aloitteen tavoitteena on nostaa seksipalveluiden myynti muiden elinkeinojen rinnalle.” (Ilta-Sanomat 5.5. 2024.)

– Että bordelleja navettojen sijaan, jotta keskustelu saadaan pois turvetuotannosta, lähiruoan tuotannosta sekä muista maaseudun elinvoimaa tukevista toiminnoista pois. Miksei?

Onko Keskustapuolue tullut hulluksi? Ei. Se on vain sopeutunut kulttuurimarxismin pitkään marssiin läpi instituutioiden ja vastapoolin kautta tekee suosiolla tilaa konservatiiviselle korjausliikkeelle nimeltä Perussuomalaiset.

Yksi vastaus artikkeliin “Keskustanuoret haluavat bordelleja navettojen sijaan (?)”

  1. ”Media, kirkko ja yliopistot politisoituvat vauhdilla – O’Sullivanin laki ennusti jo 30 vuotta sitten, että kaikki organisaatiot jotka eivät ole oikeistolaisia, muuttuvat ajan myötä vasemmistolaisiksi
    Toimitus suosittelee!

    Miltä kuulostaa ajatus, että mikä tahansa organisaatio, joka ei varta vasten irtisanoudu vasemmistolaisuudesta, on taipuvainen muuttumaan sellaiseksi ennen pitkää? Vielä kymmenen vuotta sitten moinen ennustus olisi kuulostanut epärealistiselta ja yliampuvalta tulkinnalta. Ajatus esitettiin jo yli 30 vuotta sitten, ja nykypäivänä se on entistäkin osuvampi kuvaus yhteiskunnallisesta kulttuurista.

    Pääministeri Margaret Thatcherin kabinetissa poliittisena suunnittelijana toiminut konservatiivinen journalisti John O’Sullivan kirjoitti vuonna 1989 National Review -lehteen artikkelin nimeltä ”O’Sullivan’s First Law”. Poleemiseen brittityyliin hän teki rohkean yhteiskunnallisen ennustuksen ja nimesi sen itsensä mukaan O’Sullivanin laiksi:

    ”Kaikki organisaatiot, jotka eivät ole oikeistolaisia, muuttuvat ajan myötä vasemmistolaisiksi.”

    Lähde: Suomen uutiset 22.5.2020.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *