Ilman PerusS maata johtaisi edelleen Kasperit, Jesperit ja Joonatanit.

Tarvittiin perussuomalaiset ja Riikka Purra, että loppui tämä suomineidon seitsemäntoista vuoden mittainen yhtäjaksoinen raiskaaminen.

Nyt ollaan kaksi vuotta tehty työtä suomineidon saattamiseksi  pois ”namusetien” holhouksesta ja tie tulee olemaan vielä pitkä kuljettavaksi, ennenkuin maamme voi sanoa olevansa vapaa siitä talousideologiasta, jota kolme iloista rosvoa, kok.kepu ja demarit harjoittivat sulle mulle ja mulle sulle ”jakorasia” politikoinnillaan.

Kun sanotaan ja joka varmasti pitää paikkansakkin, että vain talouskasvulla Suomi nousee  ylös tästä seitsemäntoista vuotta jatkuneesta taloussyöksystä, mutta ei se yksin riitä, sillä jos suitsia ei ole yhtenä pitämnässä perussuomalaiset ja Riikka Purra, niin laukallehan siinä mennään taas ja kolme iloista rosvoa menevät vaikka läpi neulansilmästä päästäkseen asustamaan Huittislaisen miehen kammariin.

Ei siinä paljoa paina velkajarrut mistä alustavasti eduskunnassa sovittiin, kyllä se sika kaataa ihan itse ahneuksissaan juomakaukalonsa, vain perussuomalaisten vaalivoitto pakottaa muutkin puolueet noudattamaan sitä linjaa, jonka puolesta Riikka Purra ja perussuomalaiset ovat työtä tehneet hallituksessa, eli ensin työ ja yrittäminen, sitten vasta sirkustelut.

Vaikka perussuomalaisia on opposition ja myös hallituksen piiristä yritetty jättämään hallitus, niin perussuomalaiset onkin opposition ja myös RKP.een kauhistukseksi ja pettymykseksi osoittautunutkin olevansa vastuunkannon puolue, joka toimii joissakin kysymyksessä kannattajiensa näkemyksien vastaisesti ja asettaa isänmaan kokonaisvaltaisen edun vaakakupissa korkeammalle.

Sehän on selvää, että toverit puolustavat henkeen ja vereen punaista mattoaan, ettei Rikka pääsisi sitä matonkuteiksi saksimaan, mutta hengenahdistusta koetaan myös kapitaalin kammareissa, kun Rikka on löytänyt avaimen.

Hyvin menee ja varmasti paremmin jatkossakin, mutta ei ilman perussuomalaisia.

20 vastausta artikkeliin “Ilman PerusS maata johtaisi edelleen Kasperit, Jesperit ja Joonatanit.”

    1. Kyllä ne ns.”hyvätuloiset” kuitenkin ovat niitä jotka niille ”köyhillekkin” leivän maksamillaan, jopa yli 50% veroillaan mahdollistavat.

      Suomessa ei ole yhtään köyhää, olipa hän työssä tai työtön muuten kuin väärien valintojensa seurauksena.

      Tämä jatkuva ruikuttaminen on minusta vain osoitus siitä, että hallitus on hyvin onnistunut työssään, sillä suurimmat ruikuttajat ruikuttavat suurimmalla suulla ja niitä ns. ”köyhiä” on aina keskuudessamme, olipa sitten nousu tai laskukausi, heidän tasuissaan kuin on miehen mentävä aukko.
      Sairaus on ainoa hyväksyttävä syy huono-osaisuuteen.

    2. Niilo

      Miten niin palkitsee veronhelpotuksilla? Ehkä hallitus vain kohtuullistaa verotusta. Miksi hyvätuloisten pitäisi maksaa sinun kulusi? Eikö maksaminen huvita sinua?

  1. Elisa irtisanoo – onko ne irtisanotut omaa syytään joutumassa köyhyyteen?

    1. Eihän työttömäksi joutuminen ole automaatio köyhyyteen, jos näin olisi, niin niitä olisi maassamme jo n.400000, kun oikea luku lienee 1000 ja 2000 välillä.
      Kun hallitus priorisoi, niin sitä toivoisin myöskin yksityistalouksien tekevän, vain siten se leipä pöydässä riittää ja vouti pysyy tontin ulkopuolella.

    2. Niilo

      ”Elisa irtisanoo – onko ne irtisanotut omaa syytään joutumassa köyhyyteen?”

      Ookkona tulossa lapseksi jälleen? Voithan mennä haastattelemaan.

  2. Aamulla kun tuon kolumnin lehdestä luin ja varsinkin sen otsikon, niin tiesin että tuo uppoaa kuin kuuma veitsi voihin tiettyyn kansanosaan.

    Otsikossa kirjoitetaan; ”Hei suurituloinen! Olet saamassa pian lahjan, ja….”

    Kolumnisti jatkaa julkisuudessa paljon harrastettua sumutusta. Ei suurituloiset hallitukselta mitään lahjaa saa, vaan he vain joutuvat tulevaisuudessa antamaan hieman vähemmän omastaan yhteiseen hyvään.

    Jos kolumnisti tai muut samalla tavalla ajattelevat antaisivat minulle tonnin ja minä sitten antaisin siitä heille takaisin kaksisataa, niin kokisivatko he saaneensa minulta 200 euron lahjan? Tuskinpa.

    1. Erään teorian mukaan kolumnistit ovat päihikköpotilaita.

      Kuseksivat lukijakuntaa saappaaseen.

  3. Niin ne joilla menee hyvin evät halua kuulla miten menee heillä joiden elämältä on pudonnut pohja – sellaista on itsekkyys!
    Henkilökohtaisesti en ole puoluesidonnainen enkä ole tukien varassa eläjä. Enkä aio liittyä puoluesidonnaiseksi.

  4. Niilo:

    ”Niin ne joilla menee hyvin evät haluaa kuulla miten menee heillä joiden elämältä on pudonnut pohja – sellaista on itsekkyys!”

    No, paljonko laitat rahaa heidän hyväkseen, vai pyritkö maksattamaan menot muilla?

  5. juhak

    Punavihreät ovat tärähtäneitä.
    Edistävät rikollisuuden lisääntymistä täällä Pohjantähden alla.

    Vasurit itsekin harrastavat toisenlaista väkivaltaa, henkisen, ruumiillisen ja taloudellisen väkivallan muodossa.

    Vihreät hönttiydessään rantauttavat tänne ideologiaa, johon kuuluu ateistien, homojen ja väärin pukeutuvien naisten tappaminen.
    Vihreät tukevat Elonkapinaa, jonka ideat veisivät väeltä leivän suusta.
    Vihreät paiskaisivat lainarahat suohon, tarkemmin sanoen soiden ennallistamiseen, joka hävittäisi taloutemme perustan eli metsät ja kiihdyttäisi ilmastonmuutosta niin pitkälti kuin kestäisi turpeen muuttumiseen vakaaseen fossiilimuotoon eli ruskohiileksi, jolloin metaanin muodostuminen lakkaisi.

    Vihreitten pienet aivot eivät kykene käsittämään, että turve on ilmastonmuutoksen kannalta ongelmajäte.

    Soiden edesmenneille ojittajille pitäisi pystyttää ilmastonsuojelijan patsas.

    Löysin tukea järkeilylleni, jota olen harjoittanut viime vuosina, mutta artikkeli on vielä liian varovainen arviossaan sadan vuoden vahingosta.
    forest.fi/fi/artikkeli/suometsien-ennallistaminen/ https://share.google/2wN9TSRtT4yajVJSU

    ——
    No, entäs sitten nuo valtiopetoksen yritykseen ryhtyneet demarit, jotka yrittivät riistää taloudellisella väkivallalla eli lakollaan lainsäädäntävallan eduskunnasta?

    —–

    Tuossa olivat nuo kolme rosvoa.
    Sitten olisi vielä se satavuotinen fennojen vihollinen eli RKP.
    Ruotsi valtansa aikana yritti pakkoruotsittaa Suomen. Suomenkielistä korkeakouluopetusta ei ollut, alkeisopetuskin oli heikkoa. Vielä 1800-luvulla ruotsalainen puolue yritti estää suomenkielisen kansakoulun. Mahdollisesti suomalainen, vaikka ruotsinkielinen Uno Cygnaeus pelasti suomenkielisen kansakoulun avulla suomalaisuuden.

    Suomen ruotsinkielisten enemmistö oli suvultaan suomalaista, jota ruotsalaiset opettivat halveksimaan, omaa heimoaan siis. Pahin ryökäle oli tietenkin A.O. Freudenthal, joka julisti suomea puhuvat fennot alempirotuisiksi..

    Ruotsia puhuvat fennotkin opetettiin käyttämään itsestään nimikettä finländare (Suomessa asuva ruotsalainen). Höbelö käyttää tuota nimikettä vieläkin, vaikka yhä ruotsinkielinen väestö koostuu ennenminkin fennoista, kuten esimerkiksi Donnerit ja Stubb.

    1. ”Soiden ennallistamiseen asetetaan liian suuria odotuksia ilmastotavoitteiden suhteen. Ennallistaminen vaikuttaa ilmastoa lämmittävästi ainakin sata vuotta, minkä jälkeen se alkaa tuottaa toivottavia tuloksia”, Laurén sanoo Audiomedialle. ”

      Laureenkaan ei taida honata, että metaania muodostuu hapettomissa suokerroksissa ainakin tuhannen vuotta. Metaani nousee metaania taivaalle, jos suon pinnassa ei ole metaania hapettavaa turvekerrosta mikrobeineen. Märkien lettosoiden metaanin tuotanto on kymmenkertainen korpisoihin verraten.
      Kun kuivaa turvekerrosta ei ole lämpöeristeenä, nousee koko turvemassan lämpötila. Se lisää metaanin tuotantoa huomattavasti.

      Vihreistö tekee suohon upottamillaan rahoilla moninkertaisen vahingon.

      Lisäksi Suomen kulttuuriin vihreistö tekee sikamaista sabotaasia koulutusta myöten.

      1. Ei vihreät 10% kannatuksellaan pääsisi maamme taloudellis/kulttuuris/uskonnillista perustaa murentamaan, elle samassa paatissa heidän kanssaan istuisi kaikki puolueet perussuomalaisia lukuunottamatta.

  6. Arvi

    ”samassa paatissa heidän kanssaan istuisi kaikki puolueet perussuomalaisia lukuunottamatta.”

    Pahoin pelkään, että olet oikeassa. Ehkeivät kristilliset sentään.
    Orpokin lienee vähän eksyksissä. Päivä päivältä toivottavasti vähemmän.

    1. Ei minulle ole selvinnyt se, että miksi nämä muut puolueet tekevät niin isänmaavastaista maahanmuutto ja ilmastopolitiikkaa kuin tekevät ja ainoan selittävän tekijän sille löysin…..koska se saa vaaleissa suuren enemmistön tuen.
      Joten en syytä tästä ilmastohumpasta ja vieraslajien suosimisesta puolueita, vaan niitä jotka sille avoimen valtakirjansa antavat vaalikoipissa.
      Näille muille puolueille ei ole tärkeintä Suomen kaikkivaltainen hyvinvointi, vaan se miltä me näytämme muiden silmissä.

      1. Arvi

        ”Ei minulle ole selvinnyt se, että miksi nämä muut puolueet tekevät niin isänmaavastaista maahanmuutto ja ilmastopolitiikkaa kuin tekevät ja ainoan selittävän tekijän sille löysin…..koska se saa vaaleissa suuren enemmistön tuen.”

        EU taitaa edellyttää, että Suomi soveltaa tätä itsetuhoisia maahanmuutto- ja ilmastopolitiikka, jonka laatimiseen punavihersokeistomme on maanpetoksen luonteisesti osallistunut.

        Toki voi olla, että punavihersokeistomme on ollut syyntakeettomassa tilassa vähäisen ymmärryksensä takia. Tällöin ei olisi kyse tahallisesta maanpetoksesta.

        Heidän pitäisi nyt korjata erehdyksessä, hankkia lisää ymmärrystä ja tehdä kaikkensa unionissa, jotta Suomelle, sen luonnolle ja kulttuurille vahingolliset direktiivit muutettaisiin.
        Nuo vihreitten suohommelit ovat vahingoksi koko Tellukselle. Ehkä vihreitten muksut äkkäävät asian, kun merivesi alkaa nousta rantakaupunkien kaduille?
        Joka puolella Tellusta pitäisi metaani hapettaa hiilidioksidiksi, eikä päästää sitä ilmakehään.

  7. Vihreitten törttöilyllä soidemme kanssa lienee pieni vaikutus koko maailman mitassa.
    Mutta totuus on, että turve on ongelmajätettä, missä suokasvuston ilmasta ottama hiilidioksidi muuttuu merkittävässä määrin metaaniksi varsinkin, jos suo peitetään vedellä.

    Tänään TV:ssä;

    ”Su 26.10.2025 klo 16.00, National Geographic
    Kausi 1, Jakso 8. Kun ilmaston lämpeneminen lähestyy kahta celsiusastetta, helleaallot yleistyvät ja aiheuttavat kuivuutta, tulipaloja ja tulvia. Joissakin kaupungeissa on kärsitty historian korkeimmasta kuukausilämpötilasta. Valtameret lämpenevät, ja vesieliöt vaeltavat pohjoiseen, mikä vaikuttaa valtameriin nojaaviin teollisuusaloihin. Valtamerien lämpöaallot johtavat levien ja planktonin haitalliseen kasvuun.”

  8. TV:saa oli mielenkiintoista metsäkeskustelua, mukana Matti Vanhanen. Tosin hiilimonomaniaa pohtivat hekin.

    Hiilimonomania on tauti, jota sairastaa nykyään aika moni. Nuo maanilot ovat vaarassa ympäristölle.

    Totuushan on se, että mitä enemmän on turvetta, sitä enemmän on ongelmajätettä, josta muodostuu metaania. Kaatopaikoillakin muodostuu metaania hapettomissa kätekasoissa, mutta metaani pyritään keräämään ja käyttämään energiana. Nykyään moni jätteenkeräysauto kulkee metaanilla, joka palaa ilmaston kannalta vaarattomaan muotoon eli hiilidioksidiksi.

    Kun suon pinta kuivuu, se ei sido hiiltä, mutta se voi vielä hajoittaa suosta nousevaa metaania. Kuiva Suomi pinta toimii lämpöeristeenä, jolloin suon alempien kerrosten lämpötila jää ehkä viiteen asteeseen, kun taas metaanin tuotannon kannalta 40 astetta olisi optimi.

    Tyhmäistö nostaa turpeen lämpötilaa tukkimalla suo-ojat ja kaatamalla suolle istutettua puustoa kuivumisen estämiseksi.

    PS Taidanpa tästä lähteä suolle etsimään karpaloita ja variksenmarjoja. Ehkä saan ihailla myös suo-ojia ja nostella hattua suon ojittajille, jotka teoillaan ovat vähentäneet maamme metaanipäästöjä merkittävissä määrin kuluneiden vuosikymmenien aikana.

    EU tulee vielä sakottamaan meitä vihreitten aiheuttamista metaanipäästöistä.

Vastaa käyttäjälle markus Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *