Rauhaa ei ole tulossa

https://yle.fi/uutiset

”Hamas: Aseet riisutaan vasta kun Palestiinan valtio on tunnustettu”

Hamas ei siis aivan odotetusti aio noudattaa 22 arabimaan vaatimuksia rauhan saamiseksi.

Ei yllätä, että hamas ei todellakaan halua rauhaa, vaan jatkaa sotaa Israelia ja juutalaisia vastaan.

3 vastausta artikkeliin “Rauhaa ei ole tulossa”

  1. Toimittaja on tuon otsikon myös muuttanut ilmeisesti mieleisekseen. Alkuperäinen uutinenhan oli että Hamas ilmoittaa ettei luovu aseista ennen kuin Palestiinan valtio on perustettu.
    Kysymyksessä ei siis ole Palestiinan tunnustaminen eikä Hamas myöskään lupaa riisua aseitaan. Muuten uutinen on tosi, ihan kuin se Radio Jerevanin uutinen jonka mukaan ansioituneille neuvostokansalaisile jaetaan uusia henkilöautoja Moskovan Punaisella torilla vaikka oikeasti pilkupyöriä varastettiin Odessassa Leninin kadulla.

  2. Liittyyköhän vasemmistopuolueen äärioikeistolainen varapuheenjohtaja tohtori Honkasalo Hamasin joukkoon tummaan?

    Kuka nousisi hänen tilalleen eduskuntaan?

    1. Vasuriston asteikolla nationalistit ja kiihkomieliset uskonnolliset luetaan äärioikeistoon. Hamas kuuluu molempiin.

      Vihaako vademmisto vain Suomen kansallismieliisiä ja uskonnollisia tahoja?

      Onko naisia alistava kiihkonationalistinen ja kiihkouskonnollinen Hamas sittenkin vasuristomme kamu ja jos on niin mistä syystä, siitäkö syystä, että Hamas on Iranin öljypohattojen suojeluksessa?

Vastaa käyttäjälle Norppa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *