Ei voi kuin kauhistella kun lukee medioista mitä ihmiset saa aikaan, kun viha on tullut rakkauden asemasta ohjaamaan ihmisten toimintaa.
Valtiollisella tasolla voidaan sanoa, että rakkaus isänmaata kohtaan kulkee käsi kädessä vihan kanssa, siis viha vihollista kohtaan.
Varmasti viha venäläisiä kohtaan oli voimakasta sodan vuosina, mutta vielä voimakkaampana Suomalaisten toimintaa ohjasi rakkaus isänmaahan, sen vuoksi olemme yhä itsenäisiä
Mutta nyt kun ajatellaan tätä päivää, niin siitä huolimatta mitä venäjä tekee Ukrainassa niin huolissani olen siitä, että viha johtaa Suomalaisten päätöksentekoa suhteessa venäjään. Eihän meidän tarvitse venäjää rakastaa, mutta ei sillä vihallakaan mitään voiteta, vihan vallassa tehdään ja on varmasti jo tehtykin sellaisia päätöksiä, jotka eivät ole meille eduksi.
Minä satun tuntemaan yhden henkilön, joka on ollut Suomalaisena rintamataisteluissa Ukrainassa ja kun häneltä kysyin että mitkä olivat hänen päällimäiset motiivinsa ja lähtönsä syyt lähteä Ukrainaan. Ja arvatkaapas mitä hän vastasi, hän sanoi, että ei häntä ohjannut taisteluun rakkaus Ukrainaa kohtaan, vaan häntä ohjasi viha venäläisiä kohtaan.
Niin tai näin, mutta minusta viha on kyllä monin verroin ihmisille parempi renkinä kuin isäntänä.
Eikös rikoslaissakin ole pykälä vihaan yllyttämisestä, joten soisin Suomen valtiojohdonkin jättävän hieman vähemmälle vihan viestinsä kansalaisille suhteessa venäjään, kansalaisilla on jo muutenkin huolia arjessaan, turhaa heille on enään valtiollista vihaa suunnata.
Eräät tahot jopa politiikkamme huipulta yllyttävät vihaan Israelia kohtaan, joten tällaisia yllyttäjiä minä kutsun en enempää enkä vähempää kuin pikku Hitlereiksi.