Gallupit kun sanovat politikoille että hyppää, niin nehän hyppäävät ja korkealle rimaakaan hipaisematta.

Nyt kun mediat kysyy puoluejohtajilta heidän suhtautumistaan  kuukausittain ilmestyviin  puoluiden kannatusta mittaaviin Gallupeihin, niin kaikki sanovat kuin yhdestä suusta että Gallupit eivät äänestä, että vaalipäivänä vasta nähdä ollaanko tehty sellaista politiikkaa joka on kansalaisten suun mukaista

Mutta jos olisitti puoluejohtajien ja puolueiden ajatushautomoiden kattoon päässyt kärpäsenä katsomaan  niin näkisitte, kuinka siellä ollaan otsat ja paidat märkänä hiestä, sekä puristetaan rystyset valkoisina pöydänkulmaa  jokakuukautista  Galluppjulkaisua odottaen.

Gallupojohtaja demarit pelkäävät johtonsa sulavan nousevien talouslukujen myötä. Ja kylmä rinki on myös johtavan oppositiopuolueen perseen ympärille muodostunut siitä, kun kannattajakunta on suuntaamassa ”puhdasoppisemman” toveripuolueen helmoihin.  Ja jos kannatuskäppyrä lähtee sojottamaan alaviistoon, niin oman puolueen oppositiossa äänenpainot kovenevat Lindtmanin suuntaan. Joten monen rintaman sotaa joutuvat nyt demarit käymään.  Sitten kun vielä astuivat kokoomuksen asettamaan miinaan, eli astuivat velkajarrun polkimelle, niin nyt sitten katumuksesta ovat lähtenee lillukanvarsilla kaatamaan hallitusta, josta tuorreimpina esimerkkinä järjestörälssit, jäähallit ja sostet.

Kokoomuksen puoluetoimiston työntekijät odottavat nyt pelonsekaisin tuntein tulevaa Galluppia siitä näkökulmasta, että kannatus tulee varmasti tippumaan mutta kuinka paljon tämän Orpon ja Vapaavuoden keskenäisen toverikapitalismin seurauksena ja että nousevat talousluvut eivät riitä persmäen pysäyttämiseen.  Suurimman virheen minkä kokoomus nyt voisi tehdä olisi näiden lillukanvarsien vuoksi mennä paniikkiin ja  lähteä tanssimaan ri(paskaa) vasemmiston toiveesta.

Mutta oma puolueeni voi kerrankin katsella rauhassa kuinka muiden saunat palavat.  Eikä perussuomalaisen johdon pidä nyt lähteä miekkailemaan mediaan kaikensorttisen muiden puolueiden poliittisten  populisti-broilereiden kanssa.

Kepussa on hyös havaittavissa voimistuvaa paniikkia, että mikä ihme siinä on kun kansa ei tykkää, vaikka he kuinka usein kääntävät takkinsa, mutta kun takki on jo vaihdoista rispaantunut yhtä likaiseksi yltä ja alta, niin matonkuteiksi joutaa koko palttoo.

Vihreissä ollaan myös paniikissa omasta pyryharakka puheenjohtajastaan  joka ei ymmärrä, että ensin pitää ajatella mitä sanoo, ettei yht` äkkiä sano mitä ajattelee.

RKP taas ollut opposition ääni hallituksessa ja nyt se koittaa viskoa kiviä perussuomalaisten suuntaan, että sillä saisi anteeksi hairahduksena ja pääsisi uuteen hallitukseen toverina toverien rintamaan.

Kristillisissä on luja usko säilyttää asemansa, mutta Harkimolla on kova huoli jos ja kun hänen kansanedustajauransa päättyy, että hän jotuu rekisteritoimistoon viemään ilmoituksen omasta ja puolueensa hautaamisesta.

Mitä lähemmäksi vaalit tulevat, niin sitä varmepaa on, että monilta karkaa ”pappatunturi” käsistä ja yhä harvemmin mediakaan enään etsisi totuuden siementä, kun lukijoita ja kuuntelijoita kiinnostaa lähinnä kuka poliitikko panee ketäkin ja kenen sukulaisen serkku on ulosotossa ja että ketkä ovat istuneet pirssin kyydissä enempi kuin laki sallii ja kenen kaapissa ne luurangot kolisevat.