Kaiken voi tehdä reilummin meininki jatkuu Tampereella.

”Pirkanmaan hyvinvointialueen uudeksi tarkastusjohtajaksi valittiin yllättäen edellisen tarkastusjohtajan poika.

Ylen tietojen mukaan Pirhan uuden tarkastusjohtajan Aleksi Paanasen isä on tehtävästä eläkkeelle jäänyt tarkastusjohtaja Jarmo Paananen.”

”Päätös palautettiin aiemmin uudelleen valmisteluun
Aiemmin maaliskuussa valtuusto palautti tarkastusjohtajan valinnan uudelleen valmisteluun SDP:n aloitteesta.

Pirhan aiempi tarkastusjohtaja Jarmo Paananen on SDP:n jäsen ja hän toimii Tampereen työväenyhdistyksen puheenjohtajana.

Palautusesityksen teki SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Taru Tolvanen, ja sitä kannatti kokoomuksen aluevaltuutettu Leena Kostiainen.

Lautakunta piti esityksensä ennallaan. Tarkastuslautakunta päätti esittää Rami Aaltosta virkaan jo helmikuussa, jolloin myös Pirha tiedotti asiasta.”

https://yle.fi/a/74-20223547

🤣🤣🤣

2 vastausta artikkeliin “Kaiken voi tehdä reilummin meininki jatkuu Tampereella.”

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *