Olen pahasti riippuvainen tupakasta

2 askia menee vuorokaudessa ja siksi puolet pienestä eläkkeestäni menee kuukausittain tupakkaan. Kohta tulee eteen lopetus kun veroa vaan nostetaan koko ajan. Olen yrittänyt lopettaa monin keinoin ja esim nikotiinivalmisteista ei ollut apua kun kokeilin. Ne vaan lisäsivät tupakanhimoani. Onneksi ei alkoholiriippuvuutta ole minulla ollenkaan kun vain saunapäivinä menee jokunen olut. Ennen oli toisin kun join aika paljon, mutta en enää nykyään.

Naapuri savusti kalaa

Ostettiin kesällä muutaman naapurin kanssa kimpassa sähkösavustin ja hyvin se pelittää pihalla näin talvellakin. Leppäpurua ja vähän sokeria niin lopputulemana oli kaksi hyvänkokoista rainbow trouttia jotka naapurini pyydysti Evon niemisjärveltä. Siihen kylkeen kotitekoinen perunamuusi ja vihanneksia.

Sianlihaa ja papuja

Tuollaista mättöruokaa olen nyt syönyt muutaman päivän kun yritän saada laihtumista pysähtymään. Aamulla vaaka näytti 101,9 kg ja tuosta en tahtoisi enää paljolti laihtua. Vaihdoin myös kevytmaidon punaiseen maitoon.

Salppurin kisat

Sää ainakin suosii niin voi olla että meen huomenna ladunvarteen kannustamaan Iivoa ja Kerttua. Kahvia termospulloon ja pari makkaravoileipää.

Sivistys on pelkkä verho

Me ihmiset ei olla yhtään parempia kuin 2000 vuotta sitten vaikka monet kuvittelevat niin. Petoeläimiä ollaan. Omistan 5-osaisen kirjasarjan ihmisen suku. Sen ensimmäisen osan alkulehdellä on määritelmä homo sabiensista ja lukee että yksi homo sabiensin perusominaisuuksista on lajitoverin tappaminen. Että semmoisia ollaan. Ei mulla muuta.

101,4 kg

Painoni on nyt ennätysalhaalla. Kaikki verikoearvot ovat suorastaan loistavat kun mikään ei ole punaisella, eli yli tai alle viitearvojen. Pyysin lääkäriltä tomografiakuvausta mutta ei suostunut siihen ainakaan vielä.

Urantia -kirja

Jokin aika sitten kun laitoin tänne blokin siitä kun Jeesuksen lapsuudesta ja varhaisnuoruudesta on vähän kirjoitettua tietoa. Eilen kuulin kaveriltani että tuollainen teos on olemassa maailmankaikkeuden historiasta.

Urantia kirjoitettiin vuosina 1924-1935  ja ensipainos julkaistiin 1955

En ole varma vielä haluanko tutustua tuohon teokseen, mutta kuulemma se on tosi paksu, lähes 2000-sivuinen.