Siis suomeksi 10mg diapameja. Olisin kokeillut olisko ne auttaneet vaikea-asteiseen uniapneaani ja huonoon yönukkumiseeni. Lekuri heitti päälleni vahvan epäilyksen että käyttäisin niitä viihdekäytössä tai myisin niitä kavereilleni. Oisin voinut tuosta epäilystä jopa loukkaantua koska koskaan en ole mitään tabuja viihteeksi ottanut, vaan vain pakolliset lääkärin määräämät sairauteeni. Enkä ole mikään huumediileri.
Yllättävän maukas pakasteateria
Ostin LIDListä kaksi 750g pussia kreikkalaistyyppistä pakasteateriapussia. 2,99 euroa/kpl Sisältö oli lähinnä keltaiseksi maustettua riisiä, kasviksia ja jonkin verran naudanlihaa paloina. Paistoin kuumalla pannulla oliiviöljyssä jonka jälkeen annoin jäähtyä vähän lautasella. Kyllähän tuota mielellään haarukoi, vaikka olisi kaivannut vielä valkosipulichilikastiketta, mutta sitä mulla ei nyt ole. Yhdestä pussista saa paistettua 2 lautasellista, eli aterian hinnaksi tuli 1,50 euroa.
Huomioni busseissa ja kaupoissa, luulin että vastuu koronan hillitsemisestä kuuluu kaikille
Lähes kaikki ovat käyttäneet busseissa kasvomaskeja esim. Korealaiset , venäläiset ja virolaiset naapurini, mutta eilenkin bussissa oli äänekäs muslimiporukka 2 miestä ja 2 naista joista kellään ei ollut maskia ja ei todellakaan ollut mikään poikkeuskerta, vaan huomioni jo pitemmältä ajalta. Sama juttu on ollut marketeissa.
Unohdin maskin kotiin
Kun kävin kävellen s-marketissa hakemassa juhlamokkaa. Pikkaisen nolotti olla kaupassa, kun tuntui melkein samalta kuin olisin ollut ilman vaatteita. Pahoittelin asiaa kassamyyjälle.
Kevät meillä ja maailmalla
Japanissa kukkii jo kirsikkapuut etuajassa. Itsekin haluaisin joskus Japanissa käydä. Isosiskolleni ja isoveljelleni tuli aikoinaan Japani tutuksi koska molemmat voittivat aikoinaan mitalit Japanin Sendaissa käydyissä taidon maailmanmestaruuskisoissa . Isosiskollani oli myös aikoinaan kunnia käydä vierailulla taidon perustajan Seiken Shukuminen luona. Seiken Shukumine toimi toisen maailmansodan lopussa kamikaze-lentäjien kouluttajana ja perustamansa taidon liikeradat hän keksi kamikaze-lentokoneiden väistöliikkeistä miten ne väistelivät amerikkalaisten ilmatorjuntatulta.
1980-luvulla kun olin itse teini-ikäinen niin kodissamme Lahden hennalassa kävi vierailulla kolme ranskalaista taidokaa jotka olivat leirillä Lahdessa siskoni ja veljeni kutsumana. Äiti teki karjalanpiirakoita ja tykkäsivät niistä kovasti.
Itselläni on taidossa vain vihreä vyö. Ruskean vyön koetta tuskin olisin läpäissyt koska en esimerkiksi pystynyt tekemään puolivolttia taaksepäin mikä olisi hokeissa vaadittu.
Kaverini Janne hommas 3 kukkoa ja yhden kanan
Ne kukot ovat tosi väkivaltaisia. Jannella on kädet täynnä haavoja kun on vienyt niille jyviä ja vettä.
Eilen illalla mulla oli messengerissä pitkä videopuhelu Jannen kanssa , siinä näin miten kukot reagoi kun Janne meni kanahäkkiin.
Uunileivät
Porokylän pikkukartano ruisvuokaleipää. Jokaisen leipäviipaleen päälle emmentaljuustoa ja tomaattia. Uuni 175 asteeseen. Kun juusto on sopivasti tummunut ja rapeutunut leivät pois uunista,. Päälle oivariinia ja meetvurstia ja eikun herkuttelemaan.
Ei mennyt täysin läpi asuntotarkastus
Lahden Talot OYn määräikaistarkastus. Vaikka siivosin ja jynssäsin 3 päivää, niin huomautettavaa oli. Tarkastajat kuitenkin antoivat armon käydä oikeudesta koska olen asunut tässä melkein 11 vuotta, niin hyväksyivät asumisen jäljet pitkäaikaisjälkinä . Siksi tarkastaja sanoi että minulle tilataan perusteellinen siivousurakointi jonka Lahden Talot kustantaa.
Putin otattaa itseensä sputnikia
Muuttuukohan se vielä hullummaksi siitä??. Ilmoitti että ehdottomasti kotimainen rokote, muuta ei huoli.
Ampumahiihdossa tuo yhteislähtö toimii kisan jännittävyyden kannalta, toisin kuin tavallisessa hiihdossa
Östersundin naisten kisa oli kuin Alfred Hitchcockin trilleri. Käänteitä riitti. Harvoin tulee voitto ja palkintosijoitukset noin monilla ohilaukauksilla.
Ja oli tuo juuri päättynyt miesten kisakin jännää seurattavaa.
