Kyllä se on mahdollista, että maansa vihatuimmasta politikosta voikin tulla maansa johtaja kuten Trumpin kohdalla nyt nähdään.
Tietenkin puolue/puolueet, eli vähemmistöön vaaleissa jäävät vihaavat häntä entistäkin enemmän, mutta koska demokratiassa eletään, niin enemmistö päättää, niin nytkin ainakin seuraaviin vaaleihin asti.
Ja senhän näkee meidän kotimaankin politiikassa, että valtiovarainministeriä ja perussuomalaisten puheenjohtajaa vihaa selvä enemmistö kansasta……
……mutta…..
Riikka Purran puolueelle riittääkin noin 20% kannatus seuraavissa eduskuntavaaleissa pääministeriyteen, vaikka loput prosentit häntä kansalaista vihaisivatkin
Perussuomalaiset lanseerasivat eilen kokoontumisajoissaan tavoitteekseen kuskin paikan v.27 eduskuntavaaleissa ja eipä enään kuulu ivan ja pilkan naurahduksia vastustajien eikä median piiristä, pientä hymähtelyä toki, mutta nekin mymähtelyt annetaan vain tuskan hiki otsalla, toivoen parasta, mutta peläten pahinta heidän katsannostaan tiiraillen.
Mikä sitten muuttuisi, jos kokoomuksesta tulisi seuraavien eduskuntavaalien jälkeen rahaministeri puolue ja pääministerinä olisi Rikka Purra.
No se ainakin muutuisi, että Suomi ensin politiikka tulisi nykyisestä entisestäänkin voimistumaan ja viherhumppan ja maailman parantamiseen keskittyvät joutuvatkin susipareina keskenään tanssaamaan ylä ja alapäänsä märäksi vaikka vaahtoon asti.
Kyllä siellä vaalien jälkeen kun perussuomalaiset olisivat Riikka Purran johdolla hallitustunnusteluja aloittelemassa, niin kyllä jonoa on/olisi Rikka Purran ovea raapissa pääsystä mukaan valtioneuvostoon, jopa kepukin jättää vasemmiston kynnysmaton ja tulee perussuomalaisille kynnysrahaksi toteuttamaan Suomi ensin politiikkaa.
Olihan se Iiro Viinankin vihatuin Suomessa yhdeksänkymmen luvun laman vuosina, mutta nyt häntä kiitetään ja niin tulee käymään myös Riikkan kohdalla.
Ainoa virhe minkä Riikka nyt voisi tehdä ennen vaaleja, että ryhtyisi tuuliviiriksi hakemaan pikavoittoja.
Nyt ei pidä jäädä tuleen makaamaan vaikka kuinka vastustajien juoksuhaudoista uraata huudetaan, mennään me sen vasemmistoleton yli että heilahtaa voimistuvin hakkaa päälle Suomen poika huudoin.
