https://www.hs.fi/elama/art-2000007809573.html
”Väärä tieto leviää sosiaalisessa mediassa kuin tarttuva tauti, sanoo tutkija ja tiedebloggaaja Pauli Ohukainen. Hän ymmärtää, mikä huuhaassa vetoaa.
Viime marraskuussa sosiaalisessa mediassa levisi erikoinen kampanja.
Koronaviruksen voi välttää terveillä elämäntavoilla ja onnellisuuteen keskittymällä, kampanjassa väitettiin. Kuvissa hyvinvointialan vaikuttajat ja uskomushoitojen kannattajat halailivat toisiaan metsän siimeksessä.
Väitteet olivat tietenkin valetta. Silti moni jakoi niitä eteenpäin.
Monien on vaikea myöntää olevansa väärässä. Ohukainen on saanut tuntea sen nahoissaan: jokin aika sitten hän sai eräältä lukijalta tappouhkauksen käsiteltyään koronapandemiaan liittyviä salaliittoja.”
Ihmisten on helpompi uskoa valheita, kun se sallii entisen toiminnan jatkumisen sen sijaan, että joutuisi omaa käyttäytymistään muuttamaan.
Valitettavasti se tarkoittaa koronan suhteen sitä, että riskeeraa muidenkin terveyden ja jopa elämän.
Samaan sarjaan kuuluvat väitteet koronarokotuksen aiheuttamista kuolemista.
Suomessakin on todettu toistaiseksi 21 tällaista tapausta.
Näitä väitettyjä tapauksia on tutkittu ja toistaiseksi ainakin on todettu, että jokainen tapaus on johtunut nimenomaan ihmisen perussairauksista tai siitä, että on saanut koronan, koska rokote ei ole ehtinyt muodostaa henkilössä suojaa.
Yhdessä suuresti vouhkatussa tapauksessa väitettiin henkilön kuolleen rokotteeseen, vaikka hän oli saanut vain placeco-ruiskeen, missä ei todellakaan ole mitään virukseen liittyvää osaa.
Näiden valheiden levittäminen on vastuutonta ihmishengillä leikkimistä.
https://www.dw.com/en/fact-check-are-covid-19-vaccines-causing-deaths/a-56458746