Ministeripalkkiolaki
1 §:n 1. momentti: ”Valtioneuvoston jäsenille maksetaan tehtävän asianmukaisen hoitamisen vaatima palkkio.”
Palkka on vaatimusten mukainen. niin myös pääministerillä.
6 § : ”Pääministerillä on asunto valtion talossa, jonka kunnossapito, lämmitys ja valaistus sekä sisustus kustannetaan ja tarpeellinen henkilökunta maksetaan valtion varoista.”
Tämä laki on yksikäsitteinen eikä salli ateriakorvauksia.
Marinin sapukoissa on siis rikottu lakia, vaikka eräs kaiken tietävä muuta räksyttää.
Se, kuinka paljon lakia on rikottu aikaisemmin muiden pääministerien aikana, ei ole selvillä, mutta Marin levitti ”etuuksiaan” reippasti aiempaa laajemmalle.
On myös avoin kysymys, kuka on asiassa se syyllinen, koska päätökset maksattaa pääministerin aterioita lienee tehnyt virkamies vaivautumatta edes tarkistamaan, onko asia verotuksellisesti selvä.
Asiassa kuvaavaa on, että VNK koitti salata sinänsä julkiset tiedot kaikin keinoin.
Marin muni asian omalta osaltaan vetkuttelemalla päivätolkulla ennen kuin ilmoitti, että tiedot julkistetaan.
Koko tapahtumaketju on tyypillista marinin halllituksen puuhastelua, missä asioita koitetaan salata lain vastaisesti ja lopuksi vedotaan ”saatuihin ohjeisiin”.