Sopivan mansellismielinen blogialusta
Viimeiset pikkusärkifileet artikkelikuvan mukaisesti valmistumassa kalapihveiksi; kuvassa alin kerros maustettuna suolalla ja tillillä. Särjen fileointi ruodottomaksi on sinällään helppoa kunhan hommaan pikkuisen perehtyy. Siis taas kerran, tekemällä oppii. Kaikkiaan 21 pihviä laittelin ja sitten maustumaan jääkaappiin ja sunnuntaiaamuna kalapihvien paistoon.
Paistettujen lämpimien pihvien päälle ripottelen sitruunaa ja hieman valkosipulirouhetta.
Laittelin tänään eilisten paistokalojen lisukkeeksi vihanneksia; hauduttelin öljyssä parsakaalia, pitkäpapua, ruusukaalia ja ryyditin valkosipulisiivuin.
Tietysti lisukkeeksi tuli tuoretta tilliä, meiramia ja timjamia. Hyvä lisuke siitä tuli.
Peruna muutoin sisältää ns uuden perunan jälkeen melkoisen määrän säilytysaineita, ei varsinaista terveysruokaa.
Pikkukalojen lisäksi (kylmiä) kastikkeeksi valkosipuliaiolia.
Ruoka voi olla yksinkertaista ja silti erittäin maittavaa.
Aamusella pakkasta -26, tuli jo ajateltua tuota Mirriä kerran jos toisenkin.
No, postipolullemme kun lähdimme, heti oli Mirri lähdössä, ihan oikeasti ei tuntunut olevan millänsäkkään ”ilman kuivuudesta”, siinä lähdimme polullemme, lehden haimme, kameran poimin sisään, ei ollut kuin kaksi ruutua yön ajalta.
Aamu kun sitten valkeni ja lämpeni, jopa puolen päivän aikaan rappusilla Mirri paistatteli päivää.
Otinpa pakastimesta viimeiset pikkukalat. Pientä särkeä, salakkaa, muikkuakin.
Leivitin ruisjauhossa ja paistoin, paiston jälkeen maustoin lämpimät kalat sitruunalla, korianterilla, tillillä ja basilikasilpulla. Sitten jäähtymään. Siis aika välimerelliset mausteet mutta kala ei sardellia vaan kotoista villiä pikkukalaa.
Kaikkihan markkinoilla ja toreilla käyneet ovat törmänneet muikunpaistajiin. Siinä hommassa pääsääntöisesti kyllä mutkat ovat vedetty suoriksi. Öljyä ja ripaus voita pannulle, siihen muikut, maustamatta, ehkä vähän suolattuina ja siitä pannulta asiakkaalle; siis paistettua muikkuako?
Sanoisin kaukana siitä
Tämmöisiä, neljä kappaletta löytyi tämän aamun muikkupartistani, jonka puhkoin.
Jonkun muikun olen puhkonut mutta tämän laatuiset turistit ovat melko harvinaisia.
Aamun kysymys kuuluukin mitä kaloja nuo neljä perkkeiden lisäksi ovat?
Tämmöinen hiippari käväisi pihassamme puolen yön maissa.
Ensimmäisen kerran sain kameraani tämän otuksen; nuori ilves.
Video; klikkaa linkkiä, alavasemmalle ilmestyy latauspalkki, kun se on ladattu, klikkaa latausta; avaa tiedosto.
Tänä aamuna 03,02,25, taltioitui riistakameralle oivallinen episodi. Pikkuinen myyrä kipitti siinä lumikasan kuvetta; salamana syöksyi Mirri kuin paraskin pantteri paikalle ja niin sitten myyrästä tuli entinen myyrä.
Uskomattoman sähäkkä se tuo Mirri on liikkeissään, varsinainen mustavalkoinen salama.
Äsken sai I palkinnon so kourallinen pyöreitä muikkuja, onnistuneesta myyränmetsästyssuorituksesta.
Tyytyväisenä taas tuolla pytyn nokassa peseskelee turkkiaan; eihän arvostettu myyränmetsästäjä voi kalalle tuoksua.
Kuva Starlex nettikauppa.
Nykypäivin lähes jokaisella on jonkinlainen otsavalaisin, ainakin maalla asuvilla.
90-luvulla otsalamppu oli lähinnä ammatti- urheilukäyttäjien (suunnistus) käyttöön suunniteltu.
90-luvun pitkäkestoinen otsalamppu oli melkoinen möhkäle. Akku painoi puolisen kiloa ja itse valaisin 0,3kg. Käyttöaika oli n 12 tuntia. Hintaa laitteella oli n 2500,00mk, eli euroina toista sataa euroa.
Tämä nykyinen Fenixini on aivan jotain muuta kuin silloiset otsavalaisimet. 75% teholla valaisin riittää n viikoksi tarpeisiini ja niitä tarpeita on aika paljon. Ilman otsavalaisinta tuntuisi, etten tulisi toimeen.
Monipuolinen energian käytön säädeltävyys on aivan uskomattoman hyvä; ei aina tarvita maximi valaisutehoa. Kaksi eri valaisinta integroituna antaa huippumahdollisuudet myös energian säästöön.
Seurailen melkoisen tarkkaan koronatilannetta, niin kotimaassa, Euroopassa jopa USA:ssa, on muuten ainut mielenkiintoni kohde nykypäivin. Minua ei kiinnosta, ei Venäjä, USA, ei edes Euroopan tilanne kuin koronan osalta ja vain sen osalta.
Melko mielenkiintoinen seikka Balttian maiden osalta on eestiläisten korkeat tarttuvuusluvut; korkeammat kuin Suomen vastaavat. Kaikki tämä siitäkin huolimatta, että meillä on niinkin huono ja kaikessa munaava hallitus.
Suomen osalta tuo Helsingin ja yleensäkkin HUS:n alueet ja niiden korkeat tartuntaluvut ihmetyttävät.
Ehkäpä sentään kevään edetessä edes hiukan helpottaa; hallituksesta huolimatta.