Tänään tulee kesän viimeinen lämmin keli. Koko yön voinut nukkua ikkuna auki kun on niin lämmin. Kuva otettu n klo 8:00 ja lämpötila jo silloin + 20 C
Hyvää kesää kaikille
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Tänään tulee kesän viimeinen lämmin keli. Koko yön voinut nukkua ikkuna auki kun on niin lämmin. Kuva otettu n klo 8:00 ja lämpötila jo silloin + 20 C
Hyvää kesää kaikille
(Kauppalehti)
Virossa vierailleet vaarantaa oman mukavuuden takia meidän muiden terveyden. Todella itsekästä sakkia, epäisänmaallisia.
Kun ”minä” menee muiden ohi…
Nyt on hyvä. On EPEK (EI PYSTY EI KYKENE)
Aivan huippu keli. Kiitos siitä vaikka Thorille Valhallaan.
Toinen satsi perunaa kasvaa jo hyvää vauhtia. Saa taas omasta maasta herkkuja. Lihat kävin hakemassa ihan kaupasta kun tänään kylille eksyin. Koirat vetää ravia pitkin tonttia, omassa rauhassa kun on hehtaarin kokoinen niemenkärki korvessa omassa käytössä.
Ensi viikolla käy nuohooja, nappaan sen veneellä toiselta puolelta, tietää ajo-ohjeen hiekkatielle siitä opastan mehtäautotielle ja siitä mennään veneellä tiluksille.
Täällähän on ensiviikolla liikennettä kuin Lontoon Piccadilly Cirkuksella 💪
Tulossa helteet ja viimeiset kesän kunnon lämpimät. Tulin hakemaan kaupungista täydennyksiä ja moottorimarssi takaisin korpeen taas iltapäivällä.
Tässä kuvaa pari päivää sitten rannalta. Ei paljon Espanjaa kaipaa kun sellaiset olosuhteet on Suomessakin.
Pitäkää turvavälit, älkää matkustelko jos ei ole pakko koska covid-19 seuraava aalto on tulossa…
Kuka meitä ”edustaa” , edustaako kukaan.
(Kuva: PS puolueen julkaisu)
Tämä hallitus ja Kokoomus on jo menossa kohti EU:n täyttä vallan käyttöä mm Suomessa, näin menetetään itsenäisyys ja valtio nimeltä Suomi lakkaa olemasta, siitä tulee vain EU:n yksi osavaltioista. Suomen lippu pois tangosta ja kansallislaulu roskakoriin.
Nyt kun arabien maassa itse, huom! itse räjäytettiin huolimattomuuden takia yksi näiden pääkaupunki Beirut. Niin nyt länsimaat menee auttamaan isojen rahasäkkien kanssa tätä kaupunkia nimeltä Beirut. Myös suomalaiset Haaviston johdolla kantaa rahamasseja tuonne…pohjattomaan kaivoon.
Ottaen huomioon että tämä maa ei ole mikään persaukisten maa.
Mitä lottotte jos me oltaisiin itse omalla huolimattomuudella räjäytetty Helsinki…kuinka moni arabi tulisi rahamasseineen auttamaan… 0 ….
(Kuva: Tekniikka&talous)
”Mikkelin rautatieasemalla sijaitseva Mannerheimin salonkivaunu sotkettiin keskiviikkoyönä suurella graffitilla.
Museojohtaja Matti Karttunen kertoo tekevänsä asiasta rikosilmoituksen. Karttunen kertoo, että vanhan vaunun puhdistaminen ei ole yksinkertaista.
– Paneelimateriaali vaunun pinnalla on sen verran huokoinen, että todennäköisesti maali on imeytynyt paneeliin syvälle. Pahoin pelkäämme, ettei maalia saa putsaamalla pois. Meiltä lähtee nyt henkilöitä puhdistamaan sitä, Karttunen totesi keskiviikkona aamuyhdeksältä. ”(Länsi-Savo)
Tälläistä on tämä nykyään. Mikään ei ole pyhää, milloin jotkin tahot (nykyinen hallitus esim) kaataa Mannerheimin patsaan Helsingissä.
Ei voi sanoa kuin että pahaa tekee kun historiaa ei kunnioiteta vaan eletään anarkiassa ja kaaoksessa jonka muut saa näille maksaa.
”Ilkivallan tekijä tai tekijät valitsivat kohteekseen ainutlaatuisen historiallisen muistomerkin. Salonkivaunu oli sotavuodet 1939–1945 aktiivisesti ylipäällikön, marsalkka Mannerheimin käytössä.
Marski matkusti vaunussa lähes 80 000 kilometriä ja kävi siellä merkittäviä keskusteluita sekä Suomen valtiojohdon että kansainvälisten vieraiden kanssa” (Länsi-Savo)
Rotatkin jättää uppoavan laivan. Näin käy juuri Generallismus Trumpin orkesterissa. Kuka lähtee seuraavaksi.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yhdysvalloissa-ulkoministerion-ylitarkastaja-otti-yllattaen-lopputilin-edeltajan-erotti-presidentti-trump/7888176
(Kuva: Funny pics)
Yhdysvalloissa ulkoministeriön ylitarkastaja Stephen Akard ilmoitti keskiviikkona yllättäen jättävänsä tehtävänsä
Tässä kun tulee luettua sotahistoriasta kirjoitettua kirjaa täällä korvessa.
En voi olla mainitsematta sotahistorian ensimmäistä maaliin ohjattavaa ohjusta Henschel Hs 293.
Oli itseasiassa maailman ensimmäisiä sarjassaan.
Jos Aatu olisi lähtenyt idän reissulleen muutama vuosi myöhemmin niin mitähän olisi ollut teknologisesti siihen mennessä tarjolla…toisaalta, mikä olisi ollut Suomen kohtalo koska Neuvostoliitto (Venäjä) painosti Suomea Talvisodan jälkeen niin sotilaallisesti kuin poliittisesti.
Mutta olihan saksalaisilla innovaatioita TV:stä lähtien 30-luvulla.
Kuvassa pommikone laittaa Hs 293 ohjuksen kohti maalia, tämä oli ensimmäisiä ohjattavia ohjuksia maailmassa.
(Kuva: Rockets from WWII)