Koronavirus ruokkii asekauppaa

Yhdysvalloissa alkoi järjetön aseiden hamstraus, samaan aikaan Venäjällä Putin kovistelee viruksesta huolimatta kansaa vaaliuurnille, Iranissa kaivetaan joukkohautoja, Iranin valtionjohdosta on iso osa kuollut virukseen. Ranskassa mellakoidaan, mutta Pohjois-Koreassa menee hyvin.

Amerikkalaisten pelko omiaan kohtaan on jotenkin sairaanloista, millä todennäköisyydellä Suomessa kokisimme aseellisen uhkan tulevan omien kansalaisten toimesta, no ei todellakaan.

Amerikkalaiset hamstraavat nyt aseita https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006442371.html

Virka apupyyntö poikkeustilan aikana ei koske tällä hetkellä reserviläisiä

Kun nyt elämme valmiuslain alla, poikkeustilassa ensimmäisen kerran Jatkosodan jälkeen niin turvallisuuteen liittyvät virka apupyynnöt hoitaa täysimittaisesti Suomen Puolustusvoimat

Puolustusvoimien palkatusta henkilöstöstä ja varusmiehistä koostuvilla valmius​yksiköillä parannetaan valmiutta vastata turvallisuusympäristön muutoksiin kotimaassa ja rajajoukot ovat valmiina pitämään suvereniteetin rajoillamme.

Valmiusyksiköt ovat tarvittaessa nopeasti käytettävissä ja tietävät tehtävänsä poikkeusoloissa. Siinä vaiheessa kun mukaan kutsutaan reserviläisistä koottuja paikallisjoukkoja voidaan puhua ongelmasta…ja tilanteen eskaloitumisesta. Tuskin moiseen joudutaan….

Yksi huolenaihe on jos tämä virustauti riehuu pitkään ja mm itänaapurimme puolelta alkaa porukkaa valumaan Suomeen ihan hoidon tarpeessa, kuinka rajamme silloin pitävät, aiheuttaisiko Venäjä tahallaan kaaoksen rajoillemme.  Aina kannattaa ajatella se pahin vaihtoehto.

Nythän Venäjän ”terveyshenkilökunta” harjoittelee rajojemme tuntumassa sitä varten jos meiltä päin sairaat ylittäisi rajan käyttämällä voimaa… erikoinen harjoitus…

Lähde:

Venäjä harjoitteli Suomen rajalla koronavirustorjuntaa – video julki https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006441987.html

Kaikkia vaihtoehtoja taudin pitkittyessä tulee miettiä, vaikkei sellaiset scenaariot toteutuisi niin se ei ole keneltäkään pois miettiä… ”entä jos…”

Valmiuslaki käyttöön nyt! Se säästää tulevaisuudessa henkiä.

Suomalaiset on todellisessa vaarassa! Ehdotan että valmiuslaki otetaan käyttöön välittömästi, se on ainut keino estää uhriluvun kasvamisen sietämättömäksi! Pandemia ei tunne rajoja, rajat kiinni, väestö suojiin omiin koteihin ja yhteiskunnan ylläpitävien toimien turvaaminen. Nyt ei ole aikaa puhua! Nyt pitää toimia. Yksikin viivyttelyn takia aiheutunut kuolema on turha kuolema!

Valmiuslaki lyhyesti:

Lain tarkoitus

Tämän lain tarkoituksena on poikkeusoloissa suojata väestöä sekä turvata sen toimeentulo ja maan talouselämä, ylläpitää oikeusjärjestystä, perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä turvata valtakunnan alueellinen koskemattomuus ja itsenäisyys.

Poikkeusolojen määritelmä

Poikkeusoloja tämän lain mukaan ovat:

1) Suomeen kohdistuva aseellinen tai siihen vakavuudeltaan rinnastettava hyökkäys ja sen välitön jälkitila;

2) Suomeen kohdistuva huomattava aseellisen tai siihen vakavuudeltaan rinnastettavan hyökkäyksen uhka, jonka vaikutusten torjuminen vaatii tämän lain mukaisten toimivaltuuksien välitöntä käyttöön ottamista;

3) väestön toimeentuloon tai maan talouselämän perusteisiin kohdistuva erityisen vakava tapahtuma tai uhka, jonka seurauksena yhteiskunnan toimivuudelle välttämättömät toiminnot olennaisesti vaarantuvat;

4) erityisen vakava suuronnettomuus ja sen välitön jälkitila; sekä

5) vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti.

Lähde:

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20111552

Nyt nähdään mitä valtiolle merkitsee kansalaisten henki. Tämä on esimmäinen kerta kun näin tehtäisiin sodan jälkeen, näin rauhan aikana. Kumpi voittaa raha vai inhimillisyys.

Trump niittaa Euroopan… Putin odottaa seuraavaa askelta…

Venäjältä saa tulla porukkaa Yhdysvaltoihin mutta ei enää EU alueelta. Seuraavaksi tämä Trump estää Yhdysvaltojen joukkojen tulon apuun mm jos Venäjä hyökkää Pohjois-Eurooppaan.

Kaukaa haettu, mutta katsokaapa maailman tilanne nyt. Jos olisin Putin… iskisin toukokuussa 2020, EU on polvillaan ja Yhdysvallat irti EU:sta….

Trump julisti Yhdysvaltoihin poikkeustilan, kättely ihmetytti – IS seuraa https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006430788.html

Pieni käsivarasto

Kotona on aina pieni käsivarasto sekä kylmiössä lisää huonon päivän varalle, samoin mökillä, jossa on isompi varasto.

Vara ei venettä kaada.

 

Korpisoturin kasakka päivitys

Sieltä se vielä tulee, kasakka ottaa sen mitä otettavissa on kun selkäsi käännät.  Putinin rajaton valta ja rajaton aika käyttää tätä valtaa johtaa vielä rajakahakoihin mm Suomen kanssa. Hänen on pakko siirtää mienlenkiinto omassa maassaan pois johonkin muuhun ja helpoin se on siirtää osaksi uhkaa joka yhdistää koko kansaa.

Järjestetty rajaloukkaus, kyberhyökkäys, mediasota, poliittinen painostus, mikä vaan… name it. Kyllä siellä keinovalikoimaa riittää.

Olihan tämä vallan härski tapa jatkaa kauttaan…. nollataan edelliset kaudet, maskirovkaa, ”enhän mä edes ollut pressa”

Vielä sieltä tullaan, sanokaa mitä vaan.

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/0ab561cb-d29f-4156-8ce2-d8f436b7f6ea

Kokoomuksella onkin sama agenda pakolaispolitiikassa kuin vihreillä…

Yllätyittekö? Kokoomuksen eduskuntaryhmä ilmoitti, että se ei lähde mukaan PS:n välikysymykseen Marinin hallituksen turvapaikkapolitiikasta. Vaan näyttää olevan että vihervassareiden agenda on edelleen Kokoomuksen agenda kuten se oli 2015.

Kokoomus ajaa tuttua ”maahanmuutto on mahdollisuus” agendaa kuten teki viisi vuotta sitten. Se maksoi tavallisille veronmaksajille miljardeja euroja ja maksaa edelleen.

Muutamat kokkareiden ja kepuleiden masinoimat vokit veti välistä. Sehän on helppoa rahaa ja näiden mielestä ”bisnestä”. Eli mikään ei ole muuttunut viidessä vuodessa.

Muistakaa ketä ette sitten tulevaisuudessa äänestä….

Lokakuussa 2019 ennustin että on tulossa syvä lama, olin taas oikeassa.

Tulossa syvä ja pitkä lama

10.9.2019

Näin kirjoitin ja koko tarina löytyy kyseisen päivämäärän kohdalta. En osannut ennustaa kaikkea mutta paljon siitä löytyy.

Ehkä onkin hyvä että maailmassa ”pöytä lakaistaan” ja aloitetaan ns puhtaalta pöydältä.

Ruumiitakin taitaa tulla reilusti, mutta se on luonnonlaki.

Taidan alkaa ennustaja jätkäksi.

Miltä tuntuisi saada tälläinen käsky

Moni sai tälläisen käskyn lähihistoriassa. Ei pidä unohtaa että tälläinen käsky voi tulla vielä meidänkin aikana.

Siksi pitää harjoittaa joukkoja ja näyttää ettei tänne ole riemusaatolla tulemista!