Ely-keskus turhake jarru vai tarpeellinen?

Ely-keskuksen tehtäiä mm.
Edistää kuntien alueiden suunnittelua
Osallistuu maakuntakaavojen laadintaan
Antaa kaavoja koskevia lausuntoja
Edistää kulttuuriympäristöjen hoitoa
Tiehankkeet ja liikenneympäristö

Aika usein tulee vastaan ettei Ely hyväksy?
Jos ja kun päätehtävä on edistää niin mistä on kyse?
Kaavoitus on se suurin kompastuskivi onko se hyväksi vai haitaksi nykymenossa?
Tays uuden rakentaminen tökkii ja vanhaa ei voida purkaa vaikka alkavat olla käyttökelvottomia?
No toisaalta miksi yritetään sotekeskittää eikö olisi viisasta hajauttaa siten,
että alueilla voitaisiin hoitaa per yksi laji ja toinen toisaalla
kuten esim Koksa hoitaa lonkat eikä sekään paikka tarvitsisi välttämättä olla tuolla samalla alueella.
Niin miksi tarvitaan sitä uutta rakennusta jos maakuntiin jää samaan aikaan tyhjiä tiloja?
Elyaiheesta AL tänään.

Kiurun kiireet

No nyt jopa Nohynek hyväksyy koronakiireet…
Kiuru haluaa vetäistä hätäjarrusta?
Ymmärtäiskö kansa että omalla käytöksellään voisi välttää pahimman?
Miksi ehdoin tahdoin pitää ängetä massatapahtumiin?
Lähipiirissä kävi niin että parit rokotuksetkaan eivät sitten suojanneet ja nyt ollaan saikulla eristyksessä.
– Kiurua on vähätelty ja aliarvostettu,
mutta hänellä on koulutusta mm valtiotieteistä ym ja ministerikokemusta usealta vuodelta
sekä kansanedustajana vuodesta 2007. AL aiheesta tänään.

Oppivelvollisuus

Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja kok Risikko mistä rahat kirjoittaa AL tänään A10 sivu?
Oppivelvollisuus laajeni 18 ikävuoteen.
Uudistus huonoon aikaan?
Taisipa Sipilän hallitus jopa kaventaa oppimismahdollisuuksia oliko sekin huono aika?
Nuoret eivät odota sillä he elävät ja vanhenevat joka vuosi.
Eikö sivistysvaliokunnan pitäisi tehdä kaikkensa että nuoret saadaan opin kautta
yhteiskuntaa eteenpäin vieväksi kansalaiseksi.
– Liikaa näkyy olevan pudokkaita joihin jo poliisikin kyllästyy.
– Vastuutonta oppositiopolitiikkaa?

Rauhanvälittäjän työ

Rauhanvälittäjän työssä tulee sitten jo välittäjällekin turpiin?

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008475083.html

Maallikkona jäin sitten miettimään missä ja koska on sovittu ettei naapuri saa päättää
omasta puolustautumisestaan?
Olen pitänyt Natoa puolustusliittona?

Tampereelta lentoon

https://www.aamulehti.fi/talous/art-2000008463783.html

Sulkutiloja pukkaa mutta passilla lupa päästä.
Ihan hyvä niiden kannalta joiden on päästävä,
mutta tuovatko sitten uusia variantteja tuliaisiksi?
– Niin voiko rokotettu tuoda uusia variantteja?

Pääministeri tekee Suomea tunnetuksi

Aikanaan Kekkonen tunnettiin maailmalla,
mutta Marin tekee suomea tunnetuksi
jopa maailman rikkain mies on hänet noteerannut
ja se saattaa tuoda kiinnostusta maamme asioihin laajemminkin.

https://www.iltalehti.fi/formulat/a/3e0da0a0-9e8b-4946-8dd9-2e5f2508cc6a

Ferraripiireissä tunnetan Räikkönen,
mutta nyt tunnetaan myös Suomen pääministeri Marin.
– Lööppitoimittajamme saavat huutia jopa maailmalta.

Turvallista matkaa taksilla?

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008436341.html
– Tarkastuksessa ilmenee lukuisia puutteita jopa yli puolet koko määrästä
ja sama Tampereella.
– Voiko ammattimainen taksiliikenne olla näin huonolla tolalla?
– Edellinen hallitus teki uudistuksen joka on melkoinen raakile.
Missä on ammattiylpeys ja vastuu – onko myös niin että tätäkin alaa tulee valvoa kuten lipuntarkastusta ratikassa?

Koronakuolleisuus yli 80 v.

Jos ja kun olet mies ja yli 80 niin saadessasi koronatartunnan peli on lähes menetetty?

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/9cf7c29a-addd-4ebd-a5e7-3e66caa5bdae

On myös epätodennäköistä päästä tehohoitoon.
Ylipaino ja mahdolliset muut sairaudet lisänä rasitteeksi.
Tekstiosio jutusta:
(Syynä on, että hyvin iäkkäitä ihmisiä ei usein kannata laittaa tehohoitoon, sillä ihminen ei välttämättä kestä hoidon rankkuutta.)
Omana kantana edelliseen:
Aina on tilanteita joissa tulee harkittavaksi mikä on järkevin ratkaisu?
Hoitotahto paperilla ennakkoon on yksi vaihtoehto
ellei ole niin silti päätöksen teko on tehtävä?

Vitsit on vähissä

Vitsiä vakavalla aiheella ja
oikeastaan taitaa olla enemmistö
amerikkalaisia jotka luulevat Suomen olevan venäjää.

https://www.hs.fi/nyt/art-2000008462260.html

Trump oli vaaraksi Biden on kysymysmerkki?
Nato on suuri kysymysmerkki?
Ovatko isot jakamassa alueita niinkuin aikanaan…
Onko eurooppa niin heikko että sitä havitellaan jaettavaksi?