Mitäkö se koiran ilme kertookaan

Koiran ilme kertoo minkälainen on hänellä suhde isäntään / emäntään

Kun koiran ilme on tuollanen on aika varmaa että se suhde on oikea ja hyvällä tasolla

On paljon ihmisiä joille ei koira sovellu lainkaan vaikka sitä ei Somen laki kiellä ennenkun sattuu jotan pahaa

Nitäkin sattuu nykyään liian usen syyhän noissa on lähes aina isännässä /emännässä

Jotka ovat epä kurantteja pitään seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Eestin suuret pojat

Nuot kolme ovat kieltämättä vaikuttaneet kaikkiEestin maan nykytilaan   heille voi sanoa teitte miehen työn

Nuot kolme olivat monessa mukana ja mahdollisti koko maanvapauteen nn Gustav Ernesaks Georg Ots ja Lennart Meri

Kaikki kolme vaikutti Eestin vapauteen ja olivat maansa suosittuja henkilöitä ilman että ei tarvitse erikseen  mainita

Samalla kaikki kolme olivat Suomen ystäviä viimeisenä muttei pienempänä tuo Lennart Meri josta tulikin ensmmäinen vapaan Eestin maan isä

Elämä on joskus tälläistä siksi pidän Eestin kansasta joista monesta on tullut vuosien saatossa ystäviä

Ja olen Eestissä käynyt muutaman kerran reilun 500 kertaa nyt on varmaan pisin aika kun en ole maassa käynyt seommro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Vaan millä sen sitten oikeaksi todistat

Aivan varmuudella Suomessa alussa ol hmsillä tartuntoja koronaan mutteipa siitä kukaanalussa edes tiennyt mitään

Jos tuo korona oli silloin lievänä kuinka moni sensairasti kotonaan ja nyt aletanvaatimaan rokotus todistusta

Mutta milläs sen voit todistaa kun et kenties ole edes käynyt terveyden hoitajalla vaan luullut asiaa vain jonkun asteen flunssana

Ja sairastanut sen hiljaa kotonaan millä tällänen ihminen voi sad rokotus todistuksen n kaksi vuotta sitten sarastetusta koronasta

eipä taida saada mistään moista paperia mutta noinkin on ja tiedän ainakin pari sellasta ei tosin asusamassa talossa vaan muualla

Mutta varmaan näitä on muitakin Suomessa millä he saavat tuon rokote todistuksen seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Kun järki ei kerro niin tyhmyys tulee esiin

Niin siinä käy haluttiinpa asiasta parempaa lopputulosta se ei vaan onnstu Suomessa

No pieruperseet oli siinä asialla ja epä tarvitse kertoilla satuja kenenkään eikä varsinkaan puolustella asiaa

Ja mitä taas tulee riskinottoon eipä kannata sen ottamista käyttöön koska eihän  siitä mitään hyöty ole missään

Ja mitä pieruperseet saivat aikaan no rajoituksia eipä paljon onneksi koske minua

Päijät häme kymenlaakso ja varsinais suomi ovat ne kolme aluetta kaikille on  sijaintinsa vuoksi merkitystä mistä se tauti on tullut

Tuota voitte miettiä miksi sjainti on tärkeintä tässä asiassa sillä vaan on maantieteelliset kiintopisteet

Ja nyt sitten palataan taas sulkuihin ja ravintoloihin tulee aika rajoitus näillä alueilla

Helsinkissä tuo rajoitus on ollutkin koko ajan voimassa  joten sitä ei erikseen tarvitse mainita

Tuossa levitäjinä ovat olleet nuoret kapakka ruusut ja heidän seireeninsä ei ollutkaan ne n 70 v tai sitä vanhemmat

Mutta tuo rajoituksen voimaan tulo ensi Torstaina miksi sitä ei laiteta heti voimaan

Katsokaa nyt pieruperseet mitä saitte aikaan olikos se tarpeellista ei minusta vastuuta ei ole eikä sitä edes näy tulevan seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Taitaa puuttua itse suojelu

Katseleen tuossa ns sivu silmällä haiden elämää merissä ja pitää sanoa että on joiltakin itse sojelu lähtenyt

Kun tietoisesti menee mereen jossa hai on varmuudella läsnä ja todennäköistä jopa lähempänä kun menijä edes tajuaa

Mutta sinne on päästävä aika kumma juttu se on lähellä Suomen hukkuneet ei heitäkään järvestä pidä poissa vaikka rommillet sanois ei ole sulla asiaa järveen meno

Mutta onneksi meillä ei noita haita ole tai on toki ne vaan on aika pieni kokoisia ei mitään viittä kuutta metriä pitkiä

Lähinnä taitaa olla n 20 cm pitkiä jotenka eipä niistä tappaja haiksi voi kertoilla mutta on toki haita itämeressä aika ajoin nekin

En silti lakkaa ihmmettelemästä näitä surffaajia meressä jossa hait ovat kuus seitsemän metrisiä vonkaleita

Siinä menee vitsien puolelle kun se iskee jostain syystä ihmiseen surffimaan mennessä

taitaa siinä vaiheessa vitsit olla aika vähissä seommoro tepivaari

Ei ne asiat noin vaan parane

En usko että vaikka äänestys ikää laskettas sillä saatas äänestys prosentti nousuun

Noin väittää Antti Kurvnen Suomi areenassa puolueiden pitäisi katsoa mistä alhaalla oleva prosentti on tullut

Niin  asiat vois ehkä korjaantua koska kukaan tavallinen ihminen ei vitsi kuunella taikka katsella

Kun vaali kamppailu on seuravaan vaaliin asti jollaista on ollut jo parinkin vaalikauden ajan

No tosin ei sitä oikeasti voi pitää edes vaalikamppanjana vaan pikemminkin muiden puolueiden jatkuvana haukkumisena

Siinä on kaikki muut saanut tuvan täydeltä mölinää joka ei päivän valoa kestä ja niissä ei ole ollut kun itsensä kehumista

Kuinka muut tekee joka asissa kaikki päin perälautaa ja itse tekevät ainoan oikessa olevan asian

Pitäis olla totuutta eikä vaan luuloja slloin vois äänestys prosenttikin nousta ihmiset ovat perin kyllästyneitä turhiin puheisiin

Ja pelkästään itsensä kehumisiin seommoro tepivaari krjoitti Teuvo Mast

Kyllä arvostelun pitää kestää

Alkaa oleen sellasta käsitettä ettei muka poliitisia puolueta saisi arvostella mutta se on asia josta ei kenenkään kannata sanoa että  arvostelu  olisi väärin

Noin kuitenkin on ja monasti kerrotaan aivan eri asiaa koska eivät erota arvostelua ja haukkimista

Kuten monessa asiassa meillä Tampereella on poikkeavat säännöstöt muuhun maahan verrattuna

Ennen meillä oli kahtia jako nyt kolmeen jako ja arvostelut sen mukaisia

Kun ennen haukuttiin ns kommunisteja  sekin asia on pois uudessa kuviossa jossa joidenkin mielipiteiden mukaan puoluetta ei saa arvostella

Oikeasti niitä pitää arvostella jos se ei joidenkin mieleen sitten ole huomaa pienet kuviot joilla eräät piirit elää

Nuot henkilö kohtaiset arvostelut onkin aivan eri silloin ne kohdistuu muuhun kun puolueeseen

Ja siinä mennään suolle  ja sellasta ei tarvii hyväksyä kenenkään tuo on asia joka koskee kaikkia

Jos arvostelu kiellettäisiin olisimme diktatuurin partaalla ja samalla rajottaisi  sanan vapauden  jota eräät innolla myös ajaa

Näille ihmisille vois huoleti antaa neuvoksi heidän oma hokema muuta pohjois koreaan

No ei nyt sentään muuttoa se olisi heille loppu

Mutta kaikkien pitää mielessään vaan hyväksyä puoleensa arvostelu  olipa puolue mikä hvänsä siinä ei pidä olla ainuttakaan joka siitä jäisi pois

Eikä kenenkään pidä alkaa rajoittamaan  ihmisten mielipiteen vapautta saatkka puuttumaan sanan vapauteen joka Suomessa on

Jotka sitten pitää myös säilyä jatkosakin  seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Kun ihmiset on laitettu kotiin pakolla

Ei ole jäänyt muuta harrastusta kun  levitellä reisiä ja mitä siitä taas tulee voi kun arvioida

Ei pitäisi olla suuri ihme kun huomataan että lapsia on syntynyt enemmän kun vuosiin

No itselle onneksi ei ole tullut ainuttakaan kun sitten olen jo tuon sinappi tuupi ajan ulkopolella ikäni puolesta

Mutta olen tuosta asiasta sanout että syntyvyydellä on aina omat huonot aikansa ja sen jälkeen tulee aina myös syntyvyyden kasvua

Monille tuokin asia on ollut että nyt kansakunta kuolee sellasiin satuiihin en usko

Nyt syntyvyys on nousu johteella ja näyttää kasvavan noinhan ne ennusteet kertovat

On vain asia joka heiluu milloin mistäkin syystä ylös ja alas ja valtio valta voi katsoa tekemisiään perhe politiikassaan

Kun  ihmiset ei tee tulosta lapsi lukuun se ei todellsuudessa ole heidän syytään vaan siihen on valtio luonut suurimmat esteet

Ja kyllä ihmiset osaa vetää johtopäätöksä en voi tehd lasta kun omakaan tulevaisuus ei ole   turvattu vakkapa työn ja asunnon  muodossa

Noin ne asiat menee seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Meille tuttua vaikka ne onkin nyt suurmmat luvut

Me emme opi tuossa asiassa mitään väliin ne hukkumis tapaukset laskevat välin taas tulee nousua

Nyt viikonlopn aikana on mennyt 7 ihmistä ja koko kesäkuu on aika synkkää luettavaa yli 20 kymmeneen vuoteen

Kun hukkuneta on tullut n 30 ihmisen osalta  nuot koskettaa niitä jotka jää kaipaan sitä mumoaan taikka vaariaan joka ei enää taivalla heidän rinnallaan

Monasti se henkilö on heille rakas ihminen  jota e voi korvata oikeasti millään  niinpä osanottoni  kaikille omaisensa menettäneille

Elämä on jokskus aika pienistä asioista kiinni  ja aina ei asialle voi yhtään mitään

Osansa on myös näilä helteillä vaikka varmaan järvien vesi on nyt aika lämpöistä monasti sekin voi yllättää kylmyydellään

Siinä kun voi tulla suonen veto aika usen matka silloin onkin vain yksi suunta

Osanottoni kaikille olen sanaton  ja hiljennyn seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Noin ne piti mennä

Italia otti omansa vuosikymenien  edellinen mestaruus kun on v 1968

Vaikka eipä tuo peli ollut helppo  kummallekkaan  mutta hyvä että ei Boriksen pelaajat saanut EM mestaruutta

No näinkin voi käydä ja mennään seuraavin kisoihin  seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast